Viialan Pyryn nuoret painijat tekivät turnausreissun ”rapakon” taakse

Viialan Pyryn Eemeli Rautanen sinisissä vastassaan USA:n World-tour painija. Kuvat: Sami Tuomi.

Saku-Suurhall Tallinnassa toimi jälleen näyttämönä Euroopan suurimmalle nuorten painiturnaukselle 1.–2.4. Turnaukseen osallistui yli 2000 painijaa 28 maasta, ja kahden päivän aikana painittiin yhteensä 3269 ottelua. Viialan Pyrystä turnaukseen osallistuivat jo kolmannen kerran vanhat konkarit Elli ja Aliisa Tuomi sekä Eemeli Rautanen. Uutena painijana kokemusta kansainvälisiltä areenoilta lähti hakemaan vasta 10-vuotias Kaisa Häikiö.

Eemeli aloitti painiurakkansa lauantaina, jolloin vuorossa oli kreikkalais-roomalainen paini. Sarjassa 46 kiloa oli painijoita muun muassa Venäjältä, Valko-Venäjältä ja USA:sta. Eemeli taisteli kovassa sarjassa hienosti tiensä pronssiotteluun kolmella voitolla ja yhdellä tappiolla. Pronssimatsissa Eemeli kohtasi Venäjän painijan, jolle hän hävisi selkein luvuin.

Sunnuntaina vuorossa oli vapaapaini ja myös tytöt pääsivät urakoimaan. Elli paini huomattavasti ikäisiään vanhempien kanssa ja sai kaksi kovaa ottelua. Aliisa voitti kolme ja hävisi yhden ottelun ja paini niinikään tiensä hienosti taistellen pronssiotteluun, jossa sai todeta liettualaispainijan vielä toistaiseksi kovemmaksi.

Aliisa Tuomi vääntää sinisissä trikoissa.

Pyryn juniori Kaisa sijoittui hienosti kuudenneksi ja voitti elämänsä ensimmäisen kansainvälisen ottelun virolaispainijaa vastaan.

Myös Eemeli paini vapaapainia sunnuntaina ja sijoittui kovien vapureiden sarjassa kuudenneksi.

Lauantaina 22.4. painiin on mahdollisuus tutustua Hirvialhon koululla, jossa  painitaan Viialan Pyryn järjestämät kutsupainit.

Ira Ådahl-Rautanen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?