Jäsenmäärä kasvoi, liikevoitto pieneni

Akaan Seudun Osuuspankki pitää kiinni kattavista palveluista

90 vuotta täyttävä Akaan Seudun Osuuspankki on uusinut aulansa sisustuksen. Toimitusjohtaja Tuomo Småttin (oik.) ja pankinjohtaja Jere Hakalan mukaan kassapalvelujen jatkoa pohditaan usein, vaikka ne ovatkin viime aikoina saaneet lisää käyttäjiä muista pankeista.

Akaan Seudun Osuuspankin vuoden 2016 liikevoitto oli noin 1,5 miljoonaa euroa, kun se vuonna 2015 oli 2,2 miljoonaa. Tavanomaisen pankkiliiketoiminnan kannattavuus säilyi vuoden 2015 tasolla, ja tuloksen 33,3 prosentin laskun selittävät vuodelle 2015 kirjautuneet kertaluontoiset luovutusvoitot.

Pankin jäsenmäärä kasvoi 175:llä ja on nyt 4 819. Henkilöstön keskimääräinen koko putosi 18:sta 15:een.

Pankin tase kasvoi viime vuonna yli 10 prosenttia ja on nyt 168 miljoonaa euroa. Vakavaraisuussuhde oli vuoden 2016 lopussa 66,68 prosenttia. Vuoden 2015 lopussa luku oli 71,13.

– Taseen kasvu tulee paljolti nykyisten asiakkaidemme asioinnin keskittämisestä, sillä asiakasmäärä ei kasva siinä suhteessa kuin tase kasvaa. Meidän täytyisikin tehdä hirveää tulosta, jotta vakavaraisuus ei yhtään heikkenisi. Kasvu on niin hurjaa, toteaa toimitusjohtaja Tuomo Smått.

Uusia luottoja pankki myönsi reilut 30 miljoonaa euroa, joka on noin 1,3 miljoonaa enemmän kuin vuonna 2015. Koko luottokanta oli vuoden 2016 lopussa noin 137 miljoonaa euroa. Korkokate kasvoi 1,97 miljoonasta 2,1 miljoonaa euroon.

– Olemme yhä enemmän asuntorahoituspankki, Smått kuvailee.

Toimitusjohtaja Tuomo Smått ja pankinjohtaja Jere Hakala kertovat, että myös yrityspuolella pankki on pystynyt rahoittamaan kaikki haluamansa hankkeet. Niitä käydään läpi yhdessä asiakkaiden kanssa.

– Jollain voi olla päässä briljantti liikeidea, mutta kun sen laittaa paperille, tajuaa, että eihän tämä toimi, Hakala sanoo.

Myös Småttin mielestä huolellinen suunnittelu, dokumentointi ja tarvittaessa idean jatkojalostus kannattaa. Sen jälkeen tarjolla on hyvin myös yhteiskunnan tarjoamia rahoitusmahdollisuuksia.

Pankinjohtaja Jere Hakalan (vas.) mukaan liiketoiminnalleen tulevat yleensä kysymään rahoitusta perinteisten alojen toimijat propellipäiden sijaan. Jos omat vakuudet ovat kunnossa, on Tuomo Småttin mukaan tarjolla hyvin myös yhteiskunnan luotottamaa rahaa.

– Aika pienellä omarahoitusosuudella saa synnytettyä mittavaa liiketoimintaa. Jos ihmisellä on uskottava liiketoimintaidea ja 20 000 euroa, jonka pankki antaa usein jo nimeä vastaan, hän saa kasaan 150 000 euroa.

Maatalouden maksatukset toivat hankaluuksia

Akaan Seudun Osuuspankille kirjattiin vuodelta 2016 edellisvuotta enemmän arvonalentumistappiota luotoista ja muista sitoumuksista. Toimitusjohtaja Tuomo Småttin mukaan kyseessä on muutama viime vuodelle osunut tapaus henkilörahoituspuolelta.

Suurempi huolenaihe pankille ja sen asiakkaille oli maataloustukien maksatuksen myöhästyminen.

– Maa- ja metsätalouden harjoittajat ovat suurissa vaikeuksissa, jos puoleksi vuodeksi otetaan kaikki tulot pois. Heillä on lainojen lyhennykset ja korot aikataulutettu maksatusten mukaan, Smått sanoo.

Kaiken kaikkiaan pankilla oli järjestämättömiä saamisia vuoden 2016 lopussa noin 2,6 miljoonaa euroa, kun niitä vuotta aiemmin oli 1,8 miljoonaa. Småttin mukaan pankin vakavaraisuus kestää järjestämättömät saamiset, ja pankin paikallisuus näkyy siinä, kuinka tilanteita yhdessä asiakkaiden kanssa hoidetaan.

– Kyllä sillä aika iso merkitys on, kun joku käy kasvokkain kertomassa tilanteen, jonka ratkaisemiseksi sitten mietitään yhdessä sopivia keinoja. Väitän, että pääsemme näin varmasti parhaimpaan mahdolliseen lopputulemaan, ja kaikille jää parempi mieli.

– Me pystymme yleensä paikallisesti järjestämään nämä hankalatkin tilanteet, mutta meillekin tulee ulkopuolelta painetta, kun säätely ja valvonta lisääntyvät, toteaa pankinjohtaja Jere Hakala.

90 vuoden hyvä työ antaa mahdollisuuksia

Aukioloaikojen ja konttorien vähentäminen jatkuu liikepankkipuolella Akaassakin. Tänä vuonna 90 vuotta täyttävä Akaan Seudun Osuuspankki ei ole luopunut kassapalveluista, joiden käyttö on jopa kasvanut kilpailijoiden toimenpiteiden johdosta. Tuomo Småttin ja Jere Hakalan mukaan näitäkin asioita mietitään kuitenkin jatkuvasti.

– Kyllä me hallinnolle aina kerromme, mikä on kustannusrakenne nyt ja mikä se olisi, jos palvelua olisi rajoitettu tai se olisi järjestetty toisella tavalla. Mutta niin kauan kuin omistajat haluavat, että me tarjoamme tällaista palvelua, kyllä me sitä tarjoamme.

Miesten mukaan 90 vuoden hyvä työ mahdollistaa sen, että ei tarvitse liikkua niin nopeasti.

– Mutta paikalleen ei voi jäädä.

Kaksikko uskoo, että sähköisessä maailmassa tapahtuva rahoituspalvelukilpailu lisääntyy jatkossa edelleen.

Paikkakunnan kehitys huolestuttaa

Toimitusjohtaja Tuomo Smått jatkaa Akaan tulevaisuuden pohdinnassa siitä, mihin hänen edeltäjänsä Heikki Teräväinen jäi. Akaan Seudun Osuuspankki on huolissaan paikkakunnan kehityksestä, elinvoimasta ja työpaikoista.

– Akaa Point on Akaan kannalta yksi merkityksellisimpiä asioita. Akaanportissa on jo nyt hyvä vauhti päällä, mutta Akaa Point vaatii ensin puunlastausterminaalin ja pistoraiteen, Smått sanoo ja uskoo, että yritysten Akaa Pointiin tekemillä investoinneilla on hyvä vakuusarvo.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?