Lapsilla on oikeus huolenpitoon

Todella hieno ja kattava kirjoitus oli lapsien oikeuksista Akaan Seudun Lukijat kirjoittavat -palstalla 29.3. Se päättyi erinomaiseen toteamukseen: ”Lasten edun on mentävä muiden, erityisesti taloudellisten etujen edelle”.

Täydennyksenä tähän pitää kirjoittaa: lapsilla on oikeus isään ja äitiin, erityisesti lasten oikeuksien on mentävä aikuisten kiimaisten himojen edelle. Nythän tämä on oikein lakisääteisesti lapsilta evätty. Onko kysytty lapsilta ja tutkittu puolueettomasti? Vastaus isoilla kirjaimilla. EI OLE! Asioita on vääristelty ja väritetty aikuisten ehdoilla.

Tämä ei ole vihapuhetta, vaan lasten oikeuksien puolustamista Akaassa ja koko maassamme. Media on ottanut linjansa. Ihmiset eivät uskalla sanoa todellista mielipidettään, koska he joutuvat heti valtavirran jalkoihin. Yleinen mielipide ottaa vallan, vain harva uskaltaa uida vastavirtaan. Suvaitsevaiset ovatkin suvaitsemattomia. Itse en ehkä sitä näe, mutta olen varma, että lasten mielipide tulee esille 15 vuoden päästä heidän tullessaan murrosikään, ehkäpä aikaisemminkin.

Tämän kirjoituksen jälkeen minut ja minun kaltaiseni lynkataan, jos ei nyt sentään viedä Riihiniemen pellolle ammuttavaksi, niin ainakin asenteellisesti se tehdään. 100-vuotias Suomi herää, ennen kuin on myöhäistä lasten etujen kannalta.

Reino Tanner