Yrittäjäehdokkaat haluavat vahvan akaan

Muutos on ainoa varma asia tulevaisuutta suunniteltaessa

Orastava talouskasvu on tosiasia, mutta Akaan ja koko Pirkanmaan riesana on vaikea työttömyys. Toisaalta työvoima ja avoimet työpaikat eivät kohtaa. Pirkanmaan Yrittäjien puheenjohtaja Veikko Kiili sanoi Akaan Yrittäjäyhdistyksien vaalitentissä suoraan, että ainoa lääke työttömyyteen uusien työllistävien yrityksien perustaminen.

– Tulevaisuus tulee maakunnassa ja Akaassakin olemaan muutos, muutos ja vielä muutoksenkin jälkeen muutos. Seuraavien 10-15-vuoden aikana elämme vauhdikkaita aikoja. Esimerkiksi mitä uudet innovaatiot keinoäly ja digitaalisuus merkitsevät. Jos ajattelemme oikein, mikään ei ole yrittämiselle este, ei ainakaan aika ja paikka, sanoi Kiili.

Yrittäjien vaalipaneeliin osallistuivat Kim Peltola (kesk), Vesa Liuhu (kesk), Jouni Vattinen (kesk), Jussi Riekkinen (ps), Nina Weltzien (kok), Timo Pulkkinen (kok), Jukka Salminen (kok), Sami Rajala (kok), Anton Murola (lib), Jani Vehka-aho (kok) ja Marko Peltola (kok).

Kuuntele yrittäjää

Akaa ei Veikko Kiilin mielestä näy tarpeeksi. Kaupunki on piilossa moottoritien kupeessa. Hän muistutti, että jokaisessa ohi kiitävässä autossa on ainakin yksi rahapussi mukana. Ostovoimaa siis on liikkeellä. Miten Akaasta kehitetään elinvoimakunta?

– Yrittäjiä on kuunneltava nykyistä paremmin. Tänne tarvitaan me-henki, sanoo maatalousyrittäjä Vesa Liehu. Liehu on myös Akaan valtuuston 2. varapuheenjohtaja.

Valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Jukka Salmisen (keskellä) mielestä Akaaseen tarvitaan johtajuutta. Timo Pulkkinen ja Sami Rajala komppasivat.

Maatalousyrittäjä ja valtuutettu Jouni Vaittisen mielestä elinvoima ei ole vain yrittäjyyttä.

– Minä näen Akaan myös hyvänä asuinpaikkana. Taajamien keskustat ovat vähän nukkavieruja, mutta omakotialueet ovat upeita. Ja jotta tänne saataisiin yrittäjiä ja asukkaita, palvelujen on oltava kunnossa, sanoo Vaittinen.

Myös uuden hyvinvointikeskuksen suunnittelu on käynnissä ja kohta sitä jo rakennetaankin. Tämä jos mikä nostaa Vaittisen mielestä Akaan elinvoimaa.

– Meidän täytyy vain tehdä keskuksesta sellainen, että se toiminnaltaan ja rakennuksenn houkuttelee ihmisiä – ylittää jo uutiskynnyksen. Ollaan ennakkoluulottomia ja rakennetaan hirsirakennus, miettii Vaittinen.

Tehdään mehiläistarha

Mehiläistarhuri Jussi Riekkinen rakentaisi Akaasta mehiläistarhan, kuvainnollisesti kumminkin.

– Mehiläisetkin keräävät hunajan pesään ympäristöstään. Meidän pitää tätä samaa ideaa jalosta ja tehdä pesämme palveluista kunnollisia. Kyllä Akaa kiinnostaa, jos sen palvelut ovat kunnossa. Ja hyvät palvelut houkuttelevat pesään myös yrittäjiä, sanoo Riekkinen.

Valtuutettu Jouni Vatiinen (vas.) tekisi hyvinvointieskuksesta hirsirakennuksen. Jussi Riekkinen rakentaisi Akaasta hunajapesä ja Nina Weltzien toisi ilon kaupunkiin.

Kahvilayrittäjä Nina Weltzienin mielestä akaalaiset ovat kääntyneet sisäänpäin. Viimeaikainen negatiivinen julkisuus on tähän osasyynä, mutta se ei ole koko totuus. Myönteisiä asioita ei tässä kohtaa Hämettä ole tapana huudella.

– Olemme turhan vaatimattomia ja olisiko tässä vähän kateellisuuttakin mukana, sanoo Weltzien.

Akaa on kasvukäytävällä

Diplomi-insinööri Timo Pulkkinen muistutti, että Akaa on kasvukäytävällä ja vielä lähellä kahta kasvukeskusta, Tamperetta ja Hämeenlinnaa.

– Meidän on myönnettävä myös itsellemme, että olemme loistavalla paikalla. Pystymme saamaan muuttovoittona 200–300 asukasta vuodessa lisää. Meillä on hyvät liikenneyhteydet ja joukkoliikenneyhteydet paranevat kolmannen raiteen myötä. Työpaikat syntyvät kasvukeskuksiin ja pystymme halutessamme ottamaan siitä osamme. Mutta meidän täytyy haluta muutosta, sanoo Pulkkinen.

Jukka Salminen muuttaisi kaupungin moodin. Se tarkoittaa sitä, että kaupungin ykkösvirkamies vaihtuu.

– Ja kun valitaan uutta kaupunginjohtajaa, hänellä pitää olla täysin toisenlainen asenne. Kaupungin 1000 henkilöä pitää johtaa. Johtamattomuus vaikuttaa koko yleiseen ilmapiiriin, sanoo Salminen.

Kaupunkilaiset mukaan

Negatiivinen julkisuus ei Akaata nosta. Sami Rajalan mielestä Akaan maineen nostaminen lähtee asukkaista.

– Tehdään yhdessä jotakin mukavaa. Jos täällä joku tekee kuntalaisaloitteen, sitä ei heti tyrmättäisi. Meidän täytyy saada kaupungin kehittämiseen kaupunkilaiset mukaan. Nyt suurin osa porukasta kokee itsensä ulkopuoliseksi, sanoo Rajala.

Anton Murola loisi Akaaseen lisää paikallisia vaikutusmahdollisuuksia.

Timo Pulkkisen (vas.) mielestä kaupunkilaiset on otettava paremmin mukaan tulevaisuuden suunnitteluun. Anton Murola perustaisi alueelliset toimielimet Viialaan ja Kylmäkoskelle. Jani Vehka-ahon mielestä Akaalla ei ole yhtä tietä onneen. Rohkeutta muutokseen kaivataan.

– Kylmäkoskelle ja Viialaan voisi luoda alueellisia toimielimiä, jotka valmistelisivat heille tärkeitä asioita valtuustolle. Pieni asioita voisi tehdä ilman hirvittävää byrokratiaa. Jos joku haluaa voimistelutelineen leikkikentälle, sen voisi hankkia heti, miettii Murola.

Yritystonttien markkinoinnin Murola muuttaisi täysin. Tonttien pitäisi olla siistejä ja puskista vapaita. Rakennuslupienkin pitäisi olla joihinkin perushalleihin valmiina.

Yrittäjät maksavat kaiken

Mainostoimistoyrittäjä Jani Vehka-aho sanoo Akaan tarvitsevan huomattavasti enemmän yrityksiä ja yrittäjiä kuin nyt täällä on.

– Yritykset ja yrittäjät ovat kuitenkin ne, jotka maksavat tämän lystin. Ilman yrittäjiä ei ole palveluita, ei työpaikkoja, ei mitään. Kun yrittäminen ei ole enää maantieteellisestä sijainnista kiinni. Akaa on hyvällä paikalla, mutta on paljon sellaisia yrittäjiä, jotka eivät tarvitse sijaintia, sanaa Vehka-aho.

Myös Marko Peltolaa haluaa AkaaPoint-yritysalueen valmiimmaksi. Nyt se on rytö.

– Ei odoteta, että sinne saadaan se puuterminaali. Nyt AkaaPoint ei houkuttele, sitä ei oikeastaan voi esitellä kenellekään.

Paneelin nuorin Kim Peltolan kuuntelisi elinvoimakeskustelussa nykyistä enemmän yrittäjiä.

– Paikallinen ruoka minun vaalilauseeni. Jokaisen täällä asuvan pitäisi ottaa paikalliset yrittäjät paremmin huomioon. Täällä on hyvä palvelu, sanoo Peltola.

Yrittäjäehdokkaiden vaalitentissä ei kuultu kymmentä rahaa vievaa toivetta. Pikemminkin oltiin valmiita töihin paremman Akaan puolesta.

 

Yksi kommentti

  1. Kari heino

    Artikkelista minulle jäi päällimmäisenä lause : AKAA ON PIILOSSA . Ohi mennään taas väh. 120 taulussa. Yksi makee hunajamainos ei vauhtia hiljennä. Nyt on kevät, nyt olisi aika kääriä hihat ylös ja alkaa hommiin,odottamalla ei asia parane ! KAIVETAAN AKAA ESIIN

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?