Arttu Salminen voitti Vuokatti-hiihdon

Arttu-Ville Salminen on osallistunut Vuokatti-hiihtoon viisi kertaa ja voittanut niistä neljä.

Viialan Virin kasvatti, 24-vuotias Arttu Salminen hiihti lauantaina neljännen kerran Vuokatti-hiihdon voittajaksi. Sadan kilometrin urakkaan kuului 50 kilometriä perinteisellä ja 50 kilometriä vapaalla hiihtotavalla.

Toijalan Kuntokeskusta kisassa edustanut Salminen hiihti sata kilometriä aikaan 5.02,11. Toiseksi sijoittui 90-luvun maajoukkuehiihtäjä, Vuokatti Sportin Jukka Hartonen, joka hävisi Salmiselle kahdeksan sekuntia. Viime vuonna Hartonen voitti kisan ja Salminen oli toinen.

Arttu Salminen lykki koko perinteisen osuuden tasatyönnöllä. Vapaan osuuden hän matkasi yhdessä Hartosen kanssa. Kaksikko saavutti osuudelle johdossa lähteneen JaniPekka Pantin 3–4 kilometriä ennen maalia. Salminen on tyytyväinen, että pystyi ratkaisemaan kisan Hartosen kanssa edukseen.

– En ole koskaan jaksanut näin hyvin loppuun asti. Loppuun riitti vielä paukkuja, Salminen kertoo.

Fysioterapeuttiopintojen loppusuoralla oleva Salminen aloitti maanantaina alan työharjoittelun Jyväskylässä.  Kesällä hän aikoo palata Akaaseen.

– Sukset lähetin jo kotiin. Nyt siirrytään juoksukauteen ja toivotaan muita ärsykkeitä kropalle, Salminen kertoo.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?