Mielipide: Epäluottamuksella Akaa nousuun

Luottamusta on viime aikoina menetetty vähän siellä sun täällä. Jotkut eivät luota kaupunginjohtajaan, toiset taas ovat menettäneet luottamuksensa eräisiin kaupungin muihin toimijoihin. Mitä ylempänä on organisaatiokaavioissa, sitä vähemmän on luottamusta, tämä taitaa olla aika pätevä nyrkkisääntö.

Onkin äärimmäisen kiusallista olla tällaisena aikana kuntavaaliehdokkaana. Suuren luottamuspulan vallitessa pitää yrittää vakuuttaa kaupunkilaiset siitä, että on luottamuksen arvoinen seuraavat neljä vuotta. Äänestäjät vaativat konkreettisia suunnitelmia. Pitäisi ajaa sitä ja vastustaa tätä. Miten ihmeessä vastuullinen tolkun ihminen voi tuollaisia luvata? Ei meistä kukaan todellisuudessa näe neljän vuoden päähän tulevaisuuteen kuin hyvin hämärästi – ei edes se äänekkäin, kaikkitietävä kaveri Facebookissa. Sumeat lupaukset eivät kuitenkaan äänestäjille näinä suuren luottamuspulan päivinä kuitenkaan riitä. Riittävätkö täsmällisetkään, jos ne pohjautuvat lopulta vain arvailuun?

Sote saattaa tulla, mutta tuleeko kuitenkaan? Eipä tuohon hallitukseenkaan oikein voi luottaa muissa kuin peruutusasioissa. Sitä paitsi seuraava hallitushan saattaa peruuttaa koko soten. Kouluasiat on hoidettava kuntoon, se nyt ainakin on selvää. Vaan miten ihmeessä tämä nykyinen toimintakulttuurimme takaisi hyvän lopputuloksen? Itse asiassa tämä suuri luottamuspulahan saattaa tässä lopultakin osoittautua pelastukseksemme! Emmehän me luota, että vanhoilla konsteilla tästä hyvä tulee? On siis etsittävä uusia konsteja ja toimintamalleja. Niitähän löytyy epäilemällä, kyselemällä ja kyseenalaistamalla.

Tunnen suurta epäluottamusta teitä kaikkia äänestäjiä kohtaan. Eikä teilläkään ole mitään syytä tuntea luottamusta minua kohtaan. Epäluottamukseni  omaa osaamistani kohtaan, jos nyt sattuisin kaupunginvaltuutetuksi päätymään, on vieläkin suurempi. Yhden asian kuitenkin tiedän varmaksi: minä epäilen, kyseenalaistan, perään vaihtoehtoja. Enkä luota aivan helposti kehenkään!

Jari Laihia

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?