Poliisisoittokunnan konsertti houkutteli Akaan kirkkoon yli 200 kuulijaa

Helsingin Poliisisoittokunnan vaskiseitsikko, rumpali ja pianisti johtajanaan ylikapellimestari Sami Ruusuvuori.

Yli 200 ihmistä oli valinnut torstai-iltansa viettomuodoksi osallistumisen Helsingin Poliisisoittokunnan konserttiin Akaan kirkossa. Soittokunta täyttää tänä vuonna 70 vuotta.

Akaan Seudun Diabetesyhdistyksen järjestämän konsertin ohjelma oli laadittu meneillään olevan Suomi 100 -juhlavuoden teemoihin. Konsertissa kuultiin muun muassa Leevi Madetojaa, Jean Sibeliusta ja Jukka Linkolaa.

Sibeliuksen Jääkärinmarssi, Usko Meriläisen Partita for Brass ja Timo Forsströmin Tornien soitto lämmittivät yleisön. Jukka Linkolan Tempo di Tango innoitti ylikapellimestari Sami Ruusuvuoren tervehtimään yleisöä lentosuukoin.

Konsertin kolehtituotto, jonka määrä ilmoitetaan myöhemmin, luovutettiin Akaan seurakunnan nuorten Taizen-matkan tukemiseen. Taize-yhteisössä keskeistä on askeettisuus, hengellisten asioiden jakaminen, talkootyö ja hiljentyminen.

Konsertin järjestämällä Akaan Seudun Diabetesyhdistys ry haluaa tervehtiä kaikkia suomalaisia kotimaamme juhlavuotena.

Timo Rajala

Klarinetisti Samuli Turusen tulkitsema Bernhard Crusellin Introduction et Air Suedois valloittivat yleisön.

Huilisti Panu Matilainen pianossa Heikki Elo.

Akaan Seudun Diabetesyhdistyksen puheenjohtaja Venla Niemistö ojensi hunajaa ylikapellimestari Sami Ruusuvuorelle.

Helsingin Poliisisoittokunta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>