Mielipide: Valtuusto hiekkalaatikolla

Miten voi luottaa? Akaan Seutu-lehdessä on sivukaupalla kirjoitettu kaupunginjohtajan erottamisesta tai siirtämisestä toisiin tehtäviin. Ajojahdin todellinen syy ei ainakaan minulle ole selvinnyt. Ihmettelen syvästi tämänkaltaista salamyhkäisyyttä.

Seison hiekkalaatikon reunalla ja olen kuulevinani seuraavan kaltaisia ääniä. ”Kyllä meidän isä teidän isän voittaa. Ei me sua oteta mukaan, et leiki mun lelullani.” Kuntavaalit ovat tulossa tarvitaan suoraselkäisiä edustajia. Ei senkaltaisia, jotka taipuvat yleisen mielipiteen mukaan, vaikka tietäisivät toisenlaisen totuuden.  Pilatuksia on liikaa, jotka taipuvat käsiään pesten yleisen mielipiteen mukaan. (Perimätiedon mukaan Pilatus sairastui mieleltään ja pesi loppuikänsä käsiään). Monilta puuttuu selkäranka, heitä viedään kuin pässiä narussa.

En ole poliittinen henkilö. Seuraan kyllä valtakunnallisten ja kunnallisten päättäjien touhuja. Rukoilen heidän puolestaan, että osaisivat tehdä oikeita päätöksiä. Noudatan Raamatun ohjetta. ”Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne.”

Muistakaa äänestää selkärankaisia totuudessa pysyviä henkilöitä. Emme tarvitse kameleontteja, jotka vaihtavat värejä pelastaakseen oman nahkansa.

Reino Tanner                                                                                                                                             pastori, Akaa

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>