Ääniharava 2012 Marita Markkula (ps) - 236 ääntä - jättää valtuuston

Sauli Turja perussuomalaisten listalla – 134 akaalaista yrittää valtuustoon

Akaan keskusvaalilautakunnalle jätettiin määräaikaan 28. helmikuuta kello 16 yhteensä 134 valtuustoehdokkaan nimet. Suurin lista on Suomen Sosialidemokraattisella puolueella, 44 ehdokasta. Yhden nimen lista on Kristillisedemokraateilla, Liberaalipuolueella ja yhteislistalla.

Paluuta valtuustoon yrittävät muun muassa eläkkeellä oleva Akaan kirkkoherra, rovasti Sauli Turja (ps), yrittäjä Timo Saarinen (sd) ja vakuutusmeklari Ossi Kuparinen (kesk).

Mielenkiintoisia nimiä listoilla ovat muun muassa isä ja tytär Mika ja Viivi Pajasmaa (kok) ja Viialan yhtenäiskoulun apulaisrehtori Kaija-Leena Salovaara (vihr).

Edellisten kuntavaalien akaalainen ääniharava, perussuomalaisten Marita Markkula, ei ole näissä vaaleissa ehdolla.

Mielenkiintoinen tieto on sekin, että perussuomalaisten viime vaalien ääniharava 236 äänellä Marita Markkula ei ole ehdolla. Suomen Keskustan listalta puuttuu puolestaan viime vaalien ääniharava 189 äänellä Mari Peräkivi. Valtuustotyö jää myös viime vaaleissa 112 keränneeltä Niina Koivuniemeltä (vas).

Kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa 29. maaliskuuta ja varsinainen vaalipäivä on 9. huhtikuuta.

Paikallilehti Akaan Seudun vaalikone aukeaa lukijoille maaliskuun alussa ja Akaan Seudun suuri Vaalikarnevaali on Toijalan Monitoimihallilla 30. maaliskuuta.

Kansallinen kokoomus

Petri Aarnio, Kari Heino, Milla Heinonen, Niko Hormalainen, Matti Hänninen, Tomi Koistinen, Sari Lapinleimu, Jaakko Leinonen, Jorma Liimatta, Tuomo Närkki, Mika Pajasmaa, Viivi Pajasmaa, Marko Peltola, Janne Pola, Timo Pulkkinen, Janita Puomila, Sami Rajala, Mirva Ritari, Jouko Rytkönen, Jukka Salminen, Sauli Saunamäki, Niko Sulin, Maija Toivonen, Jani Vehka-aho, Hanna-Leena Vihervaara, Anttijussi Vikman, Nina Weltzien. Yht. 27.

Liberaalipuolue – vapaus valita

Anton Murola. Yht. 1

Perussuomalaiset

Aki Andersson, Heli Einola-Virtanen, Reino Jurvanen, Petri Juutilainen, Marko Kivi, Tapio Kivistö, Tero Mäki, Pentti Palonen, Elina Pulkkinen, Janika Rekola, Juhana Riekkinen, Markku Sakala, Sauli Turja. Yht. 13.

Suomen Keskusta

Jukka Ahonen, Markku Anttila, Tapsa Hepo-oja, Sari Kaajala-Selkama, Sirkka Koivuniemi, Timo Kontio, Ossi Kuparinen, Pasi Kylmälä, Esko Lampinen, Reijo Lehtonen, Sanna Lehtonen, Vesa Liehu, Virpi Lintunen, Kim Peltola, Mervi Pulkkinen, Ilkka Rehuttu, Tiina Räsänen, Jouni Vaittinen, Pertti Vesanen, Jukka Viinikainen. Yht. 20.

Suomen Kristillisdemokraatit

Mika Setälä. Yht. 1.

Suomen Sosialidemokraattinen puolue

Salla Bister, Hannele Halmela-Taberman, Arto Halonen, Petri Heikkinen, Jaana Heino, Hilkka Heinonen, Mikael Helin, Heli Inkinen, Timo Jaakkola, Hannu Järvinen, Saila Kallioinen, Elisa Kauranen, Heikki Knuutila, Veikko Koppinen, Jukka Koskinen, Markku Laaki, Johanna Lahdensivu, Arto Lehtinen, Inka Loppi, Aki Moisio, Mikko Mäntysalo, Sakari Nieminen, Sari Nieminen, Kirsi Nord-Sarkola, Leo Nummi, Anssi Pahlainen, Jarno Palander, Henri Palm, Harri Rantala, Petri Rintala, Saija Roininen, Juho Rupponen, Mika Rupponen, Harri Rämö, Marko Saarikivi, Timo Saarinen, Jouni Salonen, Pekka Sintonen, Kari Taberman, Timo Tammisto, Raija Toivonen, Seija Tromstedt, Kirsi Vaittinen, Sari Ylimäki-Pajunen. Yht. 44.

Vasemmistoliitto

Teija Allen, Tarmo Hietamaa, Matti Humaloja, Juhani Jara, Leila Jussila, Jorma Kivi, Jari Laihia, Jukka Saari, Pirkko Seppi, Suvi Soininen, Tuija Toivonen-Perttunen. Yht. 11.

Vihreä liitto

Hannu Alastalo, Hanni Joronen, Petja Kopperoinen, Kati Kuusisto, Katri Kuusisto, Elina Lindholm, Jaakko Naakka, Tomas Niemi, Antti Orava, Heli Piirainen, Brita Salminen, Anu Salovaara, Kaija-Leena Salovaara, Seppo Santala, Jaana Saramies, Hilu Toivonen-Alastalo. Yht. 16.

Valitsijayhdistyksen ehdokas

Elina Talonen. Yht. 1.

 

 

Kommentit (4)

  1. Hannu Alastalo

    Miten ajattelit sitten sitten järjestää hallinnon? Jollain tavalla se on järjestettävä ja uuteen valtuustoon valitaan eri näkemyksiä edustavia ihmisiä, joiden päätökset ovat aina kompromisseja. Tämä on demokratiaa.

  2. Demokratia - vaihtoehto uhriutumiselle

    Mukavasti ehdokkaita kaiken kaikkiaan. Jokaiselle löytyy varmasti mieleinen asioidenhoitaja. Demokratia vaatii toimeliaita ihmisiä, mutta myös muun yhteisön tukea. Uhriutuminen on usein toimeliaisuutta tai muiden tukemista helpompaa, mutta mahtaako se olla hedelmällisempää?

  3. Yksi Virtanen..

    Tavallinen duunari innostui, kun demareilla on noin komea lista nimiä, mutta sitten masentui kuin vassareilla on noin vähän ehdokkaita ja sitten kaikki kovat vanhat nimet puuttuu, varsinkin duunarit. Näyttää vielä kaksi aikaisemmin vasemmiston listoilla ollutta olevan nyt demareilla ehdolla. Mitä ihmettä siellä on tapahtunut 😮
    Vihreillä ja keskustalla on selkeää nostetta edellisiin vaaleihin nähden. Kokoomuksella taas taitaa olla nuorennus menossa. Jos tuolta ei itselleen ehdokasta löydä, niin ihme on.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?