Viialan Eläkeläiset juhlii laskiaistiistaina 45-vuotista toimintaansa

Viialan Eläkeläisten alkuvuoden ohjelmaan kuului muun muassa tietokonekurssi. Osanottajat koontuivat Viialan paloasemalla.

Viialan Eläkeläisillä on kevätkaudelle kertynyt melkoinen tapahtumarypäs. Laskiaistiistaina 28.2. tämä Viialan vanhin eläkeläisyhdistys viettää Viialan Sampolassa 45-vuotisjuhlaa. Yhdistys juhlii puolipyöreitä synttäreitä oman väen kesken ja toivoo jäsenten olevan runsaslukuisesti mukana tilaisuudessa. Erityisesti mukaan toivotaan niitä jäseniä, jotka eivät yleensä ehdi tai jaksa osallistua toimintaan.

Juhlapuhujana on Eläkeläiset ry:n valtuuston puheenjohtaja, ministeri Kalevi Kivistö. Pirkanmaan aluejärjestön tervehdyksen tuo Tampereen Eläkeläiset ry:n puheenjohtaja Maire Kauhanen. Viialan-yhdistyksen oma lauluryhmä Lepposet laulaa ja laulattaa.

Heti seuraavana päivänä keskiviikkona 1.3. kello 8.30 Viialan Eläkeläiset lähtevät Sampolasta Viidennumerolle omiin pilkkimestaruuskisoihinsa. Tiistaina 21.3. on Sampolassa yhdistyksen kevätkokous, jossa käsitellään vuoden 2016 toiminta ja tilikertomukset, valitaan edustajat aluejärjestön syyskokoukseen ja ehdokkaat Akaan vanhusneuvostoon. Yhdistys tarjoaa kokouskahvit.

Torstaina 20.4. Viialan Sampolassa järjestetään jo perinteiseksi muodostunut bocciaturnaus Eläkeläiset ry:n Pirkanmaan yhdistyksille. Turnauksessa pelataan yksinkertainen sarja erikseen miehille ja naisille. Molemmissa sarjoissa on kiertopalkinnot, joita puolustavat viime vuoden voittajat, miehissä Nokian ja naisissa Lempäälän Eläkeläiset.

Tuomo Huhtala

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>