Pauli Kiuru vieraili Akaan lukiossa

Anne Berner kaatui huonosti suunniteltuun ja toteutettuun viestintään

Kansanedustajat ovat jatkuvan vaikuttamisen kohteena. Edustajille tulee satoja sähköposteja ja muita yhteydenottoja päivässä. Myös julkisuus on koventunut ja oman mausteensa viestintään on tuonut myös sosiaalinen media. Pauli Kiuru on kokoomuksen kansaedustaja Etelä-Pirkanmaalta. Lobbaaminen tuntuu hänenkin arjessaan.

Valkeakoskelta kotoisin oleva Pauli Kiuru on istunut eduskunnassa vuodesta 2011.

– Alkoholilain kokonaisuudistus on tänä keväänä tulossa päätöksentekoon. Siihen liittyvä lobbaus on aktiivista ja joissakin tapauksissa jopa aggressiivista, sanoo Kiuru.

Kansanedustaja Pauli Kiuru vieraili Akaan lukiossa viime viikon keskiviikkona. Kansanedustajien vierailut kouluissa on osa Suomen 100-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Akaan lukiossa kansanedustajan saivat vieraakseen 2. vuosikurssin opiskelijat. Akaan lisäksi Pauli Kiuru vieraili muun muassa Väinö Linnan lukiossa Urjalassa ja Valkeakosken Tietotien lukiossa.

Berner innostui eikä kysynyt

Lukiolaiset olivat varsin hiljaisia. Kysymyksiä tuli autoveron poistamisesta ja opintotuen leikkaamisesta. Ministeri Anne Bernerin (kesk) esitys liikenneverkkouudistukseksi oli jo kaatunut, mutta kansanedustaja Kiuru sanoi selvityksen olleen seurausta hallitusneuvotteluissa sovitusta. Autovero ei poistu ja Pauli Kiuru kertaa tapahtumien kulkua.

– Kuorma oli huonosti sidottu rattaille. 150-sivuinen selvitys vuodatettiin Ylen kautta julkisuuteen ja muut tiedotusvälineet eivät tienneet siitä vielä mitään. Hallituskumppanitkaan eivät tienneet oikein asiasta mitään, ministeritkään eivät tienneet kovin paljon yksityiskohdista. Berner oli innostunut ja sitoutunut asiasta, että hän esitti asian siihen sävyyn, että näin toimitaan ja esimerkiksi autovero poistetaan. Näin ei ollut sovittu, oli sovittu vain selvityksestä.

Vuoto ja julkistamisen sävy olivat Pauli Kiurun mielestä syynä siihen, liikenneverkkouudistus joutui vastatuuleen.

– Autokauppa hyytyi, kun sanottiin että autovero poistuu. Muutoksia, joita Berner esitti, tuskin tällä vaalikaudella toteutuvat. Valtiovarainministeriö ei ole veromuutoksia millään tavalla valmistellut. Työ ei ole mennyt hukkaan. Ilmeisesti parlamentaarinen työryhmä kootaan miettimään, mitä ja miten asiaa viedään eteenpäin, sanoo Kiuru.

Pauli Kiuru itse sai liikenne- ja viestintäministeriön selvityksen keskiviikkona kello 23.30 kun se esiteltiin virallisesti tiedotustilaisuudessa torstaina.

– Olisi kannattanut odottaa istuntokauden alkua ja informoida selvityksestä ensin hyvin eduskuntaryhmiä. Tarkoitus oli hyvä, mutta toteutus notkahti. Vanha sanontahan on, että 90 prosenttia ongelmista on viestintäongelmia ja tässä tapauksessa asia kaatui huonosti suunniteltuun ja toteutettuun viestintään.

Tieverkkoselvitys uusine ideoineen on nyt kuopattu, mutta ongelmat on ratkaisematta. Suomen teiden korjausvelka on noin 1,5 miljardia. Liikenteestä kerättävistä miljardeista vain noin 2 miljardia palautuu tienpitoon. Korjausvelka kasvaa, Suomen tieverkko rapistuu.

Työ tehdään valiokunnissa

Viime vuonna eduskunta käsitteli noin 250 hallituksen esitystä laeiksi. Eduskunta jakaantuu valiokuntiin, jolle hallituksen esitykset laeiksi tulevat. Valiokuntia on 16, joista osa kokoontuu aamupäivällä ja osa iltapäivällä. Pauli Kiuru istuu muun muassa ympäristövaliokunnassa.

– Meillä kaikkein eniten aikaa viime syksynä vei ympäristönsuojelulaki, jossa käsiteltiin jätevesiasioita. Reilu kymmenen vuotta sitten tehtiin muutos lainsäädäntöön, jossa edellytettiin kiinteistökohtaista puhdistamoa, jos kiinteistö ei ole viemäriverkossa. Tämä aiheutti paljon ongelmia, koska muun muassa myynnissä oli laitteita, jotka eivät toimineet. Nyt lakiin tehtiin lisää poikkeuksia ja vapautuksia. Jos asunnolla on vähän käyttöä, yksi tai kaksi asujaa ja vain osan vuotta, onko puhdistamo välttämätön jos kiinteistö ei ole lähellä vesistöä, kertoo Kiuru.

Eduskunnan tällä viikolla kokoontuessa jatkuu ympäristövaliokunnassa maa- ja rakennuslain käsittely.

– Siellä on muun muassa kaavoitukseen liittyviä asioita. Kuka voi valittaa ja minne. Kuntien rooli kasvaa, koska ely-keskuksethan lakkaavat maakuntien aloittaessa.

Opintotukea leikattiin?

Hallitus päätti viime syksynä muuttaa opintotukea kustannusneutraalisti. Kun joku sai lisää, toiselta otettiin, koska valtion menot eivät Pauli Kiurun keroman mukaan saaneet kasvaa.

– Kärsijöitä on ovat ne, jotka asuvat samassa ruokakunnassa. Avo- tai avioliitossa elävillä toisen puolison tulot vaikuttavat opintotukeen. Yksinasuvan asumislisä ja opintoraha joissakin tapauksissa nousivat. Ongelmallinen kohta oli ruokakuntakäsite. On mielenkiintoista katsoa, mikä on lopputulos. Kimppakämpässä asuvat omilla eväillään elävät lasketaan samaksi ruokakunnaksi ja vaikuttaa asumislisään. Epäreilua, miettii kansanedustaja Kiuru.

Kysymykseen, onko Pauli Kiuru mielityössään, hän vastaa kyllä. Hän on toisen kauden kansanedustaja ja vaalityöhön kului viimeksi noin 50 000 euroa.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?