Vanhempainyhdistys kartoittaa lakkohalukkuutta Keskustan koululla

Viialan yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys kartoittaa tällä hetkellä mahdollisen koululakon toteuttamista. Koululakon tavoitteena on, että kaikki lapset siirrettäisiin välittömästi Keskustan koulusta väistötiloihin sisäilmaongelmien vuoksi.

– Vaadimme myös Akaan kaupungilta yksityiskohtaista tiedottamista tutkimustuloksista, lausunnoista, päätöksistä, toimenpiteistä ja aikataulusta Keskustan koulun oppilaiden vanhemmille ja viipymättä otettavia riittävän laajoja ja oikeaoppisia rakenteellisia tutkimuksia ulkopuolisen tahon toimesta, kertoo Viialan yhtenäiskoulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Janita Puomila.

Koululakkoon osallisuutensa voi ilmoittaa sähköpostitse Viialan yhtenäiskoulun vanhempainyhdistyksen nettisivujen ohjeiden mukaan. Sivut löytyvät osoitteesta www.viialanyhtenaiskoulunvy.yhdistysavain.fi.

Puomilan mukaan maanantaina iltapäivällä koululakkoon osallistuvia lapsia oli ilmoitettu noin sata.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?