Jankko hiosti Akaa-Volleyta kahden erän verran

Akaa-Volleyn joukkueessa nähtiin Loimaalla uusi hakkuri. Niko Toppari nousee parketilta kevyesti ja korkealle. Jankon Henry Kartano ja Arto Salminen yrittävät parhaansa mukaan ylettyä Topparin lyönnin tielle. Kuva: Harri Mattila.

Akaa-Volley jatkoi voittokulkuaan miesten lentopallon ykkössarjassa sunnuntaina Loimaalla. Kotijoukkue Loimaan Jankko tarjosi kuitenkin tasaisen vastuksen kahden erän ajan.

Katsomoon näytti siltä, että akaalaisilla oli lieviä asenneongelmia ottelun alussa. Hyökkäyksistä puuttui viimeinen terä. Pitkään yhdessä pelannut Jankon kuusikko puolusti tarkasti ja useat pitkä pallot päättyivät kotijoukkueen hyväksi.

– Lentopallo-ottelua on vaikea voittaa puolivaloilla, kommentoi Hurrikaani Loimaan mestaruusliigajoukkueen valmentaja Lauri Rantanen akaalaisittain nihkeän ensimmäisen erän nähtyään.

Pitkän erätauon jälkeen kentälle saapui muuttunut Akaa-Volley. Suoritukset olivat rentoja ja pelaajat hymyssä suin.

Ottelun voittajasta ei enää ollut epäselvyyttä. Jos Loimaalla olisi palkittu pelaajia, Akaa-Volleyn palkinnon olisi todennäköisesti vienyt Jimmy Hernandez. Yleispelaaja erottui edukseen peräti 73 prosentin hyökkäystehoilla.

Akaa-Volley voitti ottelun reilussa tunnissa numeroin 0–3 (20–25, 23–25, 13–25). Kolme sarjapistettä pitää akaalaiset sarjan kärkikolmikossa. Ensi viikonvaihteessa joukkue kohtaa vieraissa sekä sarjakolmosen Maaningan Mahdin, että -ykkösen Kyky-Betsetin. Etenkin sunnuntain peli Kyyjärvellä on tärkeä. Se on melko ratkaiseva peli ykkösen runkosarjan voiton kannalta.

Akaa-Volley sai jälleen viikolla myös jobinpostia.

– Tällä kerralla Arttu Löfgren joutuu sormileikkaukseen. Peukalon tyvestä on jänteitä vioittunut niin pahasti, ettei muu auta, harmitteli Akaa-Volleyn kakkosvalmentaja Risto Lahti.

Joukkue on onnekseen saanut välittömästi uuden hakkurin kokoonpanoon.

– Viimeksi Tampereen Kisa-Tovereissa pelannut Niko Toppari on pitänyt kunnostaan huolta ja hänestä on varmasti apua kevään peleissä, Lahti toteaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?