Herra Parkinson teki Timo Iivosesta aktiivisen liikkujan

Timo Iivosen lempilaite on portaat, joissa tulee kunnolla hiki.

Timo Iivonen ei ollut erityisen innokas liikkuja ollessaan vielä työelämässä, mutta nykyisin hän käy säännöllisesti kuntosalilla ja kävelemässä vaimonsa Raijan kanssa.

– Aina en ole liikkunut yhtä paljon kuin nykyään. Talvisin olen juossut kyllä pilkillä, kun on ollut jäitä, 65-vuotias Iivonen kertoo.

Iivosen on saanut lisäämään liikuntaa Parkinsonin tauti, joka todettiin hänellä kolmisen vuotta sitten, viimeisinä työpäivinä ennen eläkkeelle jäämistä. Aaltopahvitehtaalla Valkeakoskella työskennellyt Iivonen jäi ensin 60-vuotiaana osa-aikaeläkkeelle ja 63-vuotiaana kokonaan pois työelämästä.

Ensimmäisiä oireita Iivosella oli syljen erityksen lisääntyminen, mikä sai työpaikkalääkärin heti epäilemään Parkinsonin tautia. Iivosen mukaan diagnoosi ei järkyttänyt sen kummemmin kuin mikään muukaan asia elämässä.

– Nyt taudin huomaa siitä, että lihaksissa on kovasti jäykkyyttä, Iivonen kertoo.

Lentilässä asuva Iivonen käy Toijalan Kuntokeskuksen salilla 2–3 kertaa viikossa. Miehen lempilaite on portaat, niissä kun tulee kunnolla hiki.

– Se pistää puuskuttamaan ainakin tällaisen äijän, Iivonen tuumaa.

Myös neurologi on pitänyt Iivosen kuntosaliharjoittelua hyvänä asiana.

– Liikunta on hyväksi ja samoin Sirkka. Sirkka hieroo paikat kuntoon, Iivonen toteaa puhuessaan kuntokeskusyrittäjä Sirkka Salmisesta.

Iivosen mukaan liikunnasta on tullut jo elämäntapa.

– Tarkoitus on jatkaa niin kauan kuin tänne vaan pääsee. Loppupeleissä tämä on aika halpaakin, Iivonen sanoo.

Kuntosaliharjoittelun lisäksi Timo Iivonen tekee kävelylenkkejä yhdessä Raija-vaimonsa kanssa.

Timo Iivonen käy Toijalan Kuntokeskuksessa 2–3 kertaa viikossa. Iivonen pystyy käyttämään kaikkia salin laitteita.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?