Akaa järjestää hyvinvointikeskushankkeesta yleisötilaisuuden

Akaan kaupunki sai marraskuussa 2016 sosiaali- ja terveysministeriöltä poikkeusluvan uuden hyvinvointikeskuksen rakentamiselle. Hankkeen ohjausryhmä on aloittanut työskentelynsä.

Kaupunki järjestää hyvinvointikeskushankkeesta kaikille avoimen infotilaisuuden Toijalan yhteiskoulun auditoriossa keskiviikkona 18. tammikuuta kello 18 alkaen. Tilaisuudessa esitellään hyvinvointikeskuksen taustaa, tämänhetkistä tilannetta, palveluiden järjestämistä ja kaavoitusta. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kuuntelemaan ja keskustelemaan kaupunkilaiset, akaalaiset yrittäjät ja kaikki muut asiasta kiinnostuneet. Yhteiskoululla palvelee tuolloin myös kahvio, joka aukeaa yleisölle kello 17.

Akaan kaupunki käynnistää myös markkinavuoropuhelun, jossa tarkoituksena on keskustella mahdollisten tulevien yhteistyökumppaneiden kanssa. Kaupunki järjestää markkinavuoropuhelutilaisuuden kaupungintalon valtuustosalissa keskiviikkona 1. helmikuuta kello 14. Tilaisuus on suunnattu suunnittelijoille, rakentajille, konsulteille ja mahdollisille yhteistyökumppaneille sekä sijoittajille ja rahoittajille.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?