Taas päästiin jouluun

Maailma ei ole entisensä, ei lähellä eikä kaukana. Samaan aikaan kun veisaamme kauneimpia joululauluja kirkoissamme, ajaa mies kuorma-autolla väkijoukkoon keskellä Berliiniä. Meneillään oli joulumarkkinat. Sinäkin olisit voinut olla siellä.

Kun haluamme rajatonta maailmaa, saamme kylkiäisinä pelon ja väkivallan. Turvallisuuden tunne on tiessään. On vain toive siitä, että tällä kertaa ei tapahdu mitään. Sopertelemme iskun todennäköisyydestä ymmärtämättä, että ei iskuja miettivät laske todennäköisyyksiä. Ja pelkääminenkö muka auttaisi tai rajojen sulkeminen. Jos pelkäämme, ilmoitamme, että meidät voidaan lannistaa. Jos rajat suljetaan, ovat ne ennen pitkää kiinni myös meiltä.

Peruskouluikäinen lapsi on jo ennen kahdeksaa hakemassa limsaa marketista. Tässä ei ole sinänsä mitään pahaa, varsinkin kun ympärillä on karkkiostoksilla monta samanlaista.  Tavat muuttuvat. Yhtenäiskulttuurissa lähdimme siitä, että lapsemme tepsuttavat aamulla kiltisti kouluun, ruokailevat siellä oppituntien lomassa ja palaavat illaksi kotiin ruokapöytään. Tämä ei välttämättä ole todellisuutta enää kaikilla. Kaduilla ja kauppojen auloista on tullut monelle lapselle hengailupaikkoja. Viialassa lasten käyttäytyminen jo ärsyttää. Huutelu ja ilkivalta on muuttumassa väkivallaksi. Kivet ja jääkalikat lentävät kohti. Se sattuu.

Kontrolloimattomasta hengailusta on hyvin lyhyt matka siihen, että kohta puhutaan syrjäytymisestä. Kodin kontrolli on poissa. Lapsi kasvaa teiniksi ja on kohta kadoksissa. Tämä tuntuu liioittelulta, mutta miksi sitten Akaassakin on etsivä nuorisotyö.

Valtuutettu Mika Setälä (kd) kiinnitti talousarviovaltuustossa aivan oikein huomiota Akaan suuriin luokkakokoihin. Valtuutettu Heli Piirainen (vihr) jopa pelkäsi, että tästä tulee vielä iso lasku kaupungille. Talouden tasapainottamisohjelma on tehokas, mutta tunteeton. Kun kaiken lisäksi koululla on sijaisten palkkaamiskielto, voidaan kohta kysyä, mikä on Akaan peruskoulujen opetuksen taso. Ja kärsijänä tässä on aina se heikoin oppilas, ehkä se hengailja, joka tarvitsisi eniten tukea.

Joulu on perheiden juhla. Tällä kertaa viikonloppu on kovin lyhyt niille, jotka odottavat läheistensä tapaamista. Vapaista kannattaa ottaa kaikki irti – ja ihan yksinkertaisesti – kuuntelemalla. Ja kenenkään ei tarvitse sietää jouluna öykkäriä eikä olla yksin. Taas päästiin jouluun.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?