Toijalan vastaanottokeskus on toiminut Rautalassa vajaan vuoden

Kerrostalon täydeltä toivoa ja epätoivoa

Noin vuoden Suomessa olleet somalinaiset Khadijo (vas.) ja Nafiso (oik.) ovat saaneet negatiivisen turvapaikkapäätöksen. Naiset jakavat toijalalaisen kerrostalokolmion seitsemän muun naisen kanssa. Habibo (kesk.) odottaa vielä päätöstään.

Noin vuoden Suomessa olleet somalinaiset Khadijo (vas.) ja Nafiso (oik.) ovat saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen. Naiset jakavat toijalalaisen kerrostalokolmion seitsemän muun naisen kanssa. Habibo (kesk.) odottaa vielä päätöstään.

Olen viettänyt perjantaiaamun ja aamupäivän Toijalan vastaanottokeskuksessa Rautalassa.

Ennen lähtöäni piipahdan vielä kolmiossa, jossa asuu yhdeksän somalinaista. Asunnon ulko-ovessa on lappu, jossa lukee versaaleilla WOMEN ONLY. (VAIN NAISILLE).

Toijalan vastaanottokeskus osallistuu maahanmuuttoviraston eli Migrin HAPKE-pilottihankkeeseen, jonka tavoitteena on vastata paremmin väkivaltaa kokeneiden yksin saapuneiden turvapaikanhakijanaisten ja heidän lastensa erityistarpeisiin.

Menen asuntoon sosiaaliohjaaja ja sosionomi Maria Mäenpään perässä. Hän kysyy naisilta, sopiiko, jos toimittaja ottaa kuvia.

Naiset nyökyttelevät. Kurkistan verhojen raosta yhteen huoneeseen. Joku nukkuu ovensuussa. Toisessa makuuhuoneessa rukoillaan. Odotamme käytävällä.

Minut ohjataan yhteen makuuhuoneista, ja keskelle huonetta asetetaan tuoli: Istu, istu.

Somalialainen Khadijo on liukastunut ja murtanut jalkansa. Meillä ei ole yhteistä kieltä muutamaa sanaa enempää. Khadijo ja hänen huonetoverinsa Nafiso ovat saaneet maahanmuuttovirastolta kielteisen turvapaikkapäätöksen. He ovat olleet Suomessa noin vuoden. Molemmat ovat valittaneet päätöksestä hallinto-oikeuteen. Huoneessa on hiljaista.

Entäs nyt?

–Valitamme päätöksestä, Nafiso vastaa hieman englantia puhuvan naisen välityksellä, kun toistan kysymyksen.

Khadijo ei sano mitään.

Entä sitten, jos valituskierroksenkin jälkeen päätös on kielteinen?

Kukaan ei sano mitään. Viimein Nafiso sanoo, ettei voi palata takaisin Somaliaan.

– Ne ongelmat, joita pakenin, ovat yhä siellä. En voi mennä takaisin. Se on todella pelottavaa.

Kysyn, mitä he aikovat seuraavaksi.

– Jätin sinne yhdeksän kuukauden ikäisen vauvani, jotta pystyin itse pelastautumaan, Nafiso väistää kysymyksen.

Kaikkien huoneessa olevien naisten silmät ovat tulvahtaneet täyteen kyyneliä. Itku on äänetöntä. Yksi naisista silittää takkini hihaa ja kysyy, onko tämä ensimmäinen vastaanottokeskusvierailuni.

Ovensuussa joku sanoo:

–Hei, katso, täällä on yksi, joka on saanut turvapaikan! Positive, positive! naiset hymyilevät ja tyrkkäävät eteeni huivipäisen nuoren naisen.

Elämä jatkuu

Ulkona lipputangossa roikkuu Suomen lippu. Vastaanottokeskuksen (vokin) johtaja Petteri Salakari on käynyt vetämässä sen aamun valjettua salkoon edellisenä päivänä syntyneen vauvan kunniaksi.

– Tänne syntyi eilen iltapäivällä tyttövauva, mutta silloin oli jo niin pimeää, ettei voinut enää liputtaa.

Vauva on Toijalan vokin kolmas, ja se saa kotiuduttuaan vastaanottokeskuksen henkilökunnan kierrätys- ja lahjotustarvikkeista kokoaman äitiyspakkauksen.

Hoivapalvelu Valkokulta on pyörittänyt vastaanottokeskusta  kerrostaloyhtiöstä vuokraamissaan asunnoissa vajaan vuoden ajan.

Akaalainen lähihoitaja Heidi Virtanen hoitaa perjantaiaamuna hetken Yosefia, Fatimea ja Muhammedia sillä aikaa kun lasten yksinhuoltajaäiti Alaa on poikansa Alin kanssa sairaalassa.

Akaalainen lähihoitaja Heidi Virtanen hoitaa perjantaiaamuna hetken Yosefia, Fatimea ja Muhammedia sillä aikaa kun lasten yksinhuoltajaäiti Alaa on poikansa Alin kanssa sairaalassa.

Asukkaita talossa on noin 130, joista pääosa on naisia ja lapsia. Suurimalla osalla perheistä on oma asunto, mutta muutamissa asunnoissa yksi perhe asuu makuuhuonetta ja toinen olohuonetta. Kouluikäisiä lapsia on yhteensä 19, joista seitsemän lasta on integroidussa luokassa Pappilan koulussa ja loput valmistavassa opetuksessa. Vastaanottokeskuksen asukkaat edustavat kymmentä eri kansalaisuutta.

Tampere vetää

Petteri Salakarin mukaan osa Toijalan vastaanottokeskukseen viime vuonna saapuneista turvapaikanhakijoista on palannut vapaaehtoisesti kotimaahansa, pääasiassa Irakiin. Osa asukkaista on tällä välin saanut myönteisen ja osa kielteisen päätöksen.

– Päätöksen jälkeen on 60 päivää aikaa lähteä eteenpäin. Ne, jotka ovat saaneet myönteisen  päätöksen, ovat lähteneet täältä Tampereelle, Petteri Salakari kertoo.

Salakari toivoisi ihmisten integroituvan paremmin Akaaseen.

– Vaikka meillä on ollut paljon vapaaehtoisia porukoita ja urheiluseuroja järjestämässä asukkaille erilaista mukavaa toimintaa, vielä tarvittaisiin jämerämpiä keinoja, jotta ihmiset pääsisivät osaksi akaalaista elämää.

Salakarin mukaan yksi keino voisi olla vierailujen tai työharjoittelun järjestäminen akaalaisiin yrityksiin.

–Lapsethan verkostoituvat ja tutustuvat toisiinsa luontevasti jo koulussa, mutta perheettömien aikuisten kohdalla se on vaikeampaa, Salakari sanoo.

Taiga Mohammad Zarif ja Nilofar Han Ako Afganistanista sekä Nazhat Al-Nazel Irakista opiskelevat suomea opettaja Maria Pantin johdolla kolme tuntia viikossa.

Taiga Mohammad Zarif (oik.) ja Nilofar Han Ako (kesk,.) Afganistanista sekä Nazhat Al-Nazel (vas.) Irakista opiskelevat suomea opettaja Maria Pantin johdolla kolme tuntia viikossa.

Vastaanottoraha on vastikkeellista

Toijalan vastaanottokeskus työllistää 14 ihmistä, jos mukaan lasketaan myös toimitusjohtaja Riikka Salakari, keskuksen johtaja Petteri Salakari sekä kaksi suomen kielen opettajaa. Sairaanhoitaja ja sosiaaliohjaaja pitävät vastaanottoaan huoneistossa, jossa on myös vokin luokka- ja kerhohuone.

Ohjaajat ja lähihoitajat tekevät töitä kahdessa vuorossa, myös viikonloppuisin. Asukkaat elävät omaa elämäänsä asunnoissaan, mutta heidän pitää osallistua maahanmuuttoviraston määräämiin velvollisuuksiin: työtehtäviin ja kielenopetukseen.

Työtoimintaa ovat muun muassa jokapäiväiset rappujen ja pihan siivoamiset, satunnaiset kaatopaikkakäynnit tai vaikkapa lastenhoitoapu.

– Jokaiselle asukkaalle on jaettu lukujärjestys, josta he näkevät, missä heidän pitää kulloinkin olla, tamperelainen ohjaaja Maaria selvittää jakaessaan kertakäyttöhansikkaita ja siivousvälineitä siivousvuorossa oleville asukkaille.

Vastaanottorahaa maksetaan yksin asuvalle noin 300 euroa kuukaudessa. Toijalan vastaanottokeskuksen asukkaat ostavat ja laittavat itse ruokansa. Sellaisissa vastaanottokeskuksissa, joissa asukkaille tarjotaan ruuat, yksin elävän vastaanottoraha on noin 90 euroa kuukaudessa.

Viereisessä huoneessa opiskellaan ahkerasti suomea tamperelaisen opettajan Maria Pantin johdolla.

– Opettaja on tosi hyvä, afganistanilaiset Taiba Mohammad Zarif ja Nilofar Han Ako sekä irakilainen Nazhat Al Nazel kehuvat suomeksi.

Paperittomuus lisääntyy?

Viime vuonna Suomeen tuli  yhtäkkiä noin 30 000 ihmistä. Heistä noin 3 000 oli alaikäisiä. Aiemmin alaikäiset turvapaikan hakijat saivat lähes sataprosenttisesti luvan jäädä, mutta tänä vuonna myös alaikäiset tai ilman vanhempiaan Suomeen tulleet alaikäiset ovat joutuneet palaamaan takaisin Irakiin, Afganistaniin ja Somaliaan.

Maahanmuuttovirasto totesi toukokuussa, että edellä mainittujen valtioiden turvallisuustilanne on parantunut ja lakkasi myöntämästä turvapaikkoja näihin valtioihin humanitaarisen suojelun perusteella.

–Tilanne ei ole lopullinen, sillä asiasta on hallinto-oikeuden ennakkopäätös, jolla hallinto-oikeus kumosi maahanmuuttoviraston tekemän karkotuspäätöksen, edustaja Jukka Kursula selvittää.

Maahanmuuttoviraston uusi, Irakia, Afganistania ja Somaliaa koskeva lähtömaaraportti valmistuu vuodenvaihteessa. On mahdollista, että maahanmuuttovirasto joutuu perumaan jo tekemiään karkotuspäätöksiä, jos maiden turvallisuustilanteen katsotaan heikentyneen tämänkeväisestä.

– Tulijoiden joukossa on ollut joitakin feikkaajia ja kiertolaisia, mutta kyllä suurin osa on ollut hädänalaista porukkaa. Kyllä sen ihmisestä näkee, Jukka Kursula painottaa.

Kursula uskoo nykytilanteen vain lisäävän paperittomien ihmisten määrää Suomessa.  Heitä on jo paljon, vaikka Salakarin mukaan monet lähtijät myös jättävät Suomen ja poistuvat maasta Haaparannan kautta muualle Eurooppaan.

Teini vastaa

Jukka Kursula on saapunut aamulla Akaaseen selvittämään 15-vuotiaan syyrialaispojan tilannetta.

Edustaja on käräjäoikeuden määräämä henkilö, joka käyttää alaikäisten lasten asioiden hoitamisessa huoltajan äänivaltaa. Hän muun muassa allekirjoittaa passi- ja pankkitilihakemukset. Ilman vanhempiaan Suomessa olevien ja turvapaikan saaneiden lasten sijoittaminen on tällä hetkellä ely-keskusten vastuulla.

– Jos viime vuonna Suomi kamppaili tulijatulvan kanssa, niin tällä hetkellä kaaos on alaikäisten kohdalla, joille ei ole perheryhmäpaikkoja, Kursula sanoo.

Sosiaaliohjaaja Maria Mäenpää ja Petteri Salakari kertovat Kursulalle, että vuosi sitten Syyriasta Suomeen tätinsä ja muiden sukulaistensa seurassa saapunut 15-vuotias poika on yön aikana pakannut vähäiset tavaransa ja häipynyt. Pojan sukulaiset ovat saaneet Dublinin sopimukseen perustuen karkotuspäätöksen, sillä heidän sormenjälkensä ovat löytyneet Saksasta.

Tapaamisen aikana Petteri Salakari saa karkulaiseen yhteyden WhatsApp-viestillä.

– Hän on Hervannassa ja matkalla kohti eteläistä Suomea, Salakari kertoo.

Pari puhelua myöhemmin selviää, että pojalle voisi järjestyä paikka seuraavalla viikolla avattavasta keskisuomalaisesta perheryhmäkodista. Huoneessa toivotaan, että Suomen passi houkuttelisi syyrialaispojan pian takaisin Akaaseen.

Irakilaisperheen Mohammed (vas.) ja Muruj sekä tytär Zina (vas.) osallistuivat perjantaina kurssille, jolla käsiteltiin suomalaiseen yhteiskuntaan liittyviä asioita. Zina on ystävystynyt vastaanottokeskuksessa asuvan Tugan (kesk.) kanssa.

Irakilaisperheen Mohammed (vas.) ja Muruj sekä tytär Zina (oik.) osallistuivat perjantaina kurssille, jolla käsiteltiin suomalaiseen yhteiskuntaan liittyviä asioita. Zina on ystävystynyt vastaanottokeskuksessa asuvan Tugan kanssa.

Kulttuuria kellarissa

Vokissa seitsemän viikkoa työskennellyt akaalainen lähihoitaja Heidi Virtanen pitää vastaanottokeskuksen asukkaille pakollista maahanmuuttoviraston kulttuurikurssia, jonka tarkoitus on perehdyttää heitä suomalaiseen yhteiskuntaan: lakeihin, kulttuuriin ja tapoihin.

Kuulijoista suurin osa on ollut Suomessa jo vuoden. Arabian kielen tulkki Karar Serifi kääntää keskustelua puolin ja toisin.

Vaikka Virtanen selittää esimerkin avulla, että kunniaväkivallalla tarkoitetaan aikuisten välistä kontrollointia, käsite lienee ryhmäläisille vieras. Keskustelijat innostuvat puhumaan lasten kotiintuloajoista.

Läsnäoloni häiritsee aiheessa pysymistä. Kaikki paikalla olijat eivät halua nimiään tai kuviaan lehteen.

–Etkö sinä median edustajana voi tehdä jotain? Saako turvapaikan, jos osaa suomea? Eikö se riitä, että teimme hengenvaarallisen matkan kumilautalla?

Karar Serifi tulkkaa kysymysryöppyä.

Vastaan kirjoittavani juttua vastaanottokeskuksen arjesta sata vuotta täyttävään paikallislehteen – sanomalehteen, joka on vuoden vanhempi kuin itsenäinen Suomen valtio.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?