Ipekan koneita viedään viiteen maanosaan

Leivänsiivuttajan syntysijoilla

Ipekan toimitusjohtajan Ari Saarisen (vas.) ja markkinointijohtaja Arto Rinteen takana oleva jäähdytysspiraali tilattiin kuopiolaiseen leipomoon pullia varten. Ennen asiakkaalle toimittamista spiraali puretaan vielä osiin ja hapotetaan.

Ipekan toimitusjohtajan Ari Saarisen (vas.) ja markkinointijohtaja Arto Rinteen takana oleva jäähdytysspiraali tilattiin kuopiolaiseen leipomoon pullia varten. Ennen asiakkaalle toimittamista spiraali puretaan vielä osiin ja hapotetaan.

Leipomoalan koneita valmistava Ipeka on toiminut Toijalassa jo lähes 40 vuoden ajan. Silti moni akaalainenkin saattaa yllättyä siitä, että aamulla nautittu ruisleipäviipale on hyvin todennäköisesti siivutettu Akaassa valmistetulla leivänsiivuttajalla ja pussitettu Akaassa valmistetulla leivänpakkauskoneella, joka on kietaissut leipäpussin suulle sulkijanauhan.

–  Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että koneemme hoitavat kaiken sen jälkeen, kun leipä tulee uunista ja kunnes se pakataan laatikkoon tai kuljetusautoon, Ipeka Automation Oy:n markkinointijohtaja Arto Rinne selvittää.

Vuodesta 1994 Toijalan Kilsanmäessä toiminut Ipeka Automation Oy suunnittelee laitteensa alusta lähtien 3D-tekniikkaa apuna käyttäen. Myös automaatio- ja sähkösuunnittelu tehdään Palokujan varrella sijaitsevassa tehtaassa. Tällä hetkellä Ipeka työllistää 16 ihmistä.

Leipäpussin suljentanauha on tuontitavaraa Hollannista ja leikkauskoneen sahanterät tuodaan Amerikasta, mutta muuten koko leivän pakkauslinjasto voi olla valmistettu akaalaisin voimin tai lähikunnissa noin 50 kilometrin säteellä Toijalasta.  Paikallisilla alihankkijoilla teetetään koneiden maalausta, laserleikkausta ja koneistusta.

– Vaikka koneiden valmistus on varsin paikallista, niin toiminta perustuu tänä päivänä vientikauppaan, Ipekan toimitusjohtaja Ari Saarinen toteaa.

Markkinointia YouTube-videoilla

Vielä vuosituhannen vaihteessa suomalaisella leipomoteollisuudella meni hyvin, ja uusia tuotteita tuli markkinoille säännöllisesti. Se tiesi paljon työtä myös Ipekalle.  Leipomoalan koventunut kilpailutilanne ja alan ketjuuntuminen on sulkenut monia leipomoita Suomessa, joten Toijalassakin on viime vuosina keskitytty vientikauppaan.

–  Lähes 70 prosenttia koneista on toimitettu ulkomaille, toimitusjohtaja Ari Saarinen kertoo.

Kaikkiaan Toijalassa valmistettuja koneita on viety 40 maahan ja viiteen eri maanosaan, ja maailmanvalloitusta on havainnollistettu klassisella tavalla myös konttorin seinällä, jossa värikkäät nuppineulat täplittävät maailmankarttaa.

Aasia on yksi Ipekan tärkeimmistä markkina-alueista. Filippiineille on toimitettu leivänsiivuttajia ja pakkauskoneita.

Aasia on yksi Ipekan tärkeimmistä markkina-alueista. Filippiineille on toimitettu leivänsiivuttajia ja pakkauskoneita. Kuva: Ipeka.

–  Isoja asiakkaita on muun muassa Filippiineillä, Mongoliassa, Thaimaassa ja arabimaissa, mutta myös Yhdysvalloista on viime aikoina saatu uusia asiakkaita, joiden kanssa toiminnan toivotaan jatkuvan myös tulevaisuudessa, toimitusjohtaja luettelee.

Ipekan markkinointikanavana toimii pääosin internet ja erityisesti YouTube-kanava, jossa yrityksen leivänsiivuttajavideo on kerännyt marraskuun puoliväliin mennessä yli 39 000 näyttökertaa.  Ipekasta kerrotaan, että uusia yhteydenottoja tulee eri puolilta maailmaa vähintään kolme viikossa.

– Takapakkeja ei ole tullut. Vaikka meitä hieman aluksi epäilyttikin, maksoi myös yksi Ulan Batorista Toijalaan saapunut asiakkaamme kaiken etukäteen, Ari Saarinen naurahtaa ennakkoluuloilleen.

Kohtaaminen 4000 metrissä

Yrityksen perustivat 1970-luvun lopulla Ilpo Nieminen ja Kauko Kuusinen, jotka olivat molemmat työskennelleet akaalaisen pörssiyhtiö Elecsterin perustajan Tuomo Halosen leivissä.

Ipekan ja Elecsterin polut ovat sittemminkin ristenneet, kun Ipeka toimitti alkuvuonna Boliviaan, La Pazin kaupungin vieressä, yli 4000 metrin korkeudessa sijaitsevaan El Altoon laitteiston sämpylöiden laskentaan ja pussitukseen. Ipekan asiakas, iso elintarvikealan toimija, oli hankkinut Suomesta myös maidon prosessointiin tarvittavia koneita.

Bolivian vuoristotasangolle Ipeka toimitti laitteiston sämpylöiden laskentaan ja pussitukseen. Kuva: Ipeka.

Bolivian vuoristotasangolle Ipeka toimitti laitteiston sämpylöiden laskentaan ja pussitukseen. Kuva: Ipeka.

–  Oli se pieni yllätys, että kaksi akaalaista yritystä löytää saman asiakkaan vuoristotasangolta Boliviasta, Ipekan vientipäällikkö Aarre Rinne, kertoo.

Ipeka Oy:n ensimmäinen tuote oli leivänpakkauskone CL-35, jota valmistetaan yrityksessä edelleen.  Aluksi Ipeka toimi pitkään vanhan meijerin tiloissa Toijalassa ja myöhemmin myös Ryödintiellä. Nykyisten yrittäjien Ari Saarisen ja Arto Rinteen myötä tuotevalikoimaa alettiin kehittää leipomisprosessien vaatimusten mukaan.

–  Jos ennen tehtiin niin, että ensin tehtiin leivänpakkauskone, jota yritettiin sitten myydä, menee prosessi nyt niin, että kysyn leipurilta, mitä tarvitaan, Rinne vertaa.

Katuvalojen toivossa

Koneiden monipuolistuessa ja niiden koon kasvaessa tilausta on myös tuotannon lisätilalle.

–  Tarkoituksena on rakentaa noin 200 neliötä lisää hallitilaa.

Akaan kaupungille Ipekalla on syyspimeillä vain yksi toive:

– Katuvalot puuttuvat Palokujalta kokonaan. Ilman meidän ja naapurifirmojen ulko- ja mainosvaloja täällä oltaisiin aivan säkkipimeässä, Ari Saarinen toteaa.

Maakunnallisella toivelistalla on Pirkkalan lentoaseman lentoyhteyksien lisääminen.

–  Asiakkaamme lentävät meille pääsääntöisesti hyvin kaukaa, ja Pirkkalan lentokentältä olisi meille enää lyhyt matka. Toisaalta eihän tänne Helsingistäkään kauaa aja, mutta kenttä palvelisi meitä myös toisinpäin, vastikään Thaimaasta työmatkalta palannut Arto Rinne sanoo.

Tämä Akaassa suunniteltu ja valmistettu leivänsiivuttaja- ja leivänpakkauslinjasto on käytössä mongolialaisessa leipomossa. Kuva: Ipeka.

Tämä Akaassa suunniteltu ja valmistettu leivänsiivuttaja- ja leivänpakkauslinjasto on käytössä mongolialaisessa leipomossa. Kuva: Ipeka.

Tamperelaisen leipomon leivät jäähtyvät akaalaisissa jäähdytyspiraaleissa. Kuva: Ipeka.

Tamperelaisen leipomon leivät jäähtyvät akaalaisissa jäähdytyspiraaleissa. Kuva: Ipeka.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?