Seutukunnan liikenneturvallisuutta halutaan parantaa

Eteläisen Pirkanmaan onnettomuudet maksavat 16 miljoonaa vuodessa

Akaassa Miljoonasillan ympäristö on ollut onnettomuusherkkää seutua, jonka liikenneturvallisuutta on pohdittu myös kaupungin elimissä ja valtuustoaloitteissa. Hämeentien puolella rampin kaiteiden läpi on ajettu molemmin puolin, viimeksi marraskuun alussa. Kuva: Riku Suhonen.

Akaassa Miljoonasillan ympäristö on ollut onnettomuusherkkää seutua, jonka liikenneturvallisuutta on pohdittu myös kaupungin elimissä ja valtuustoaloitteissa. Hämeentien puolella rampin kaiteiden läpi on ajettu molemmin puolin, viimeksi marraskuun alussa. Kuva: Riku Suhonen.

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä Akaa, Pälkäne, Urjala ja Valkeakoski laativat parhaillaan koko eteläistä Pirkanmaata koskevaa viisaan ja turvallisen liikkumisen suunnitelmaa. Työhön osallistuvat myös Liikenneturva, poliisi ja konsulttina Ramboll Finland Oy. Suunnitelma valmistuu keväällä 2017.

Eteläisen Pirkanmaan liikenteessä kuolee vuosittain keskimäärin 4 ja loukkaantuu yli 60 henkilöä vuodessa. Riski kuolla liikenteessä on eteläisellä Pirkanmaalla asukaslukuun suhteutettuna hieman suurempi kuin koko maan keskiarvo. Vuosina 2011–2015 eteläisen Pirkanmaan tieliikenneonnettomuuksista aiheutui yhteiskunnalle laskennallisesti noin 16 miljoonan euron kokonaiskustannukset vuodessa.

Kuolemien määrä halutaan puolittaa

Valtakunnallisen liikenneturvallisuustavoitteen mukaisesti eteläisen Pirkanmaan kunnat pyrkivät vähentämään liikennekuolemien määrää 50 prosenttia ja loukkaantuneiden määrää 25 prosenttia vuoden 2010 tasosta. Tavoitteena on, että vuonna 2020 eteläisen Pirkanmaan liikenteessä kuolee vähemmän kuin kaksi ja loukkaantuu alle 54 henkilöä vuosittain.

Mikäli välitavoitteeseen päästään eteläisellä Pirkanmaalla, tarkoittaisi se noin kuuden miljoonan euron vuosittaisia kustannussäästöjä yhteiskunnalle. Tavoitteen saavuttaminen vaatii muutoksia liikenneympäristössä, mutta ennen kaikkea ihmisten asenteissa ja liikennekäyttäytymisessä.

Pitkän tähtäimen turvallisuustavoitteena on, ettei kukaan kuole tai loukkaannu vakavasti liikenteessä.

Mediaan halutaan enemmän juttuja

Eteläisen Pirkanmaan kuntien edustajat vastasivat liikenneturvallisuuskyselyyn kesällä 2016. Suurin osa liikenneturvallisuuskyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että kunnissa tehtävä liikenneturvallisuustyö on tärkeää, mutta työhön on varattu liian vähän resursseja. Vastaajat toivoivat, että heillä olisi käytössään aiempaa enemmän liikenneturvallisuuskoulutusta ja -aineistoja.

Lisäksi toivottiin, että liikenneturvallisuusaiheista kirjoitettaisiin enemmän paikallismedioissa.

Onnettomuus tapahtui lähellä Kylmäkosken Nestettä.

Ysitiellä Akaassa sattui kuolonkolari viimeksi vuosi sitten. Kuva: Tarja Antola.

Hallintokuntien toimintaohjelman laatiminen käynnistettiin syksyllä 2016 kuntien yhteisessä aloitustilaisuudessa, jossa jaettiin hyviä käytäntöjä ja ideoitiin yhdessä uusia toimintamalleja. Toimintaohjelma koostuu liikennekasvatuksen ja viestinnän toimista, joiden kohderyhminä ovat kaikki ikä- ja liikkujaryhmät. Perustan työlle luovat henkilöstön liikenneturvallisuusosaamisen lisääminen sekä ajantasaisen materiaalin hyödyntäminen. Liikenneturvallisuusmyönteinen henkilöstö voi edistää viisasta ja turvallista liikkumista arjen kohtaamisissa kuntalaisten kanssa.

Fyysisen liikenneympäristön parantamisehdotusten pääpaino on pienissä ja kustannustehokkaissa toimenpiteissä kuten suojateiden havaittavuuden parantamisessa ja nopeusrajoitusmuutoksissa. Toimenpide-ehdotuksia työstetään vielä loppuvuoden aikana. Kiireellisimpien toimenpiteiden toteuttaminen on tarkoitus käynnistää vuoden 2017 keväästä lähtien.

Yksi kommentti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?