Akaan tuloveroprosentiksi 21,25

Esitys yleisen kiinteistöveron laskusta sai aikaan valtuuston puheryöpyn

Akaan valtuusto hyväksyi yksimielisesti keskiviikon kokouksessaan ensi vuoden tuloveroprosentiksi 21,25. Sen sijaan kiinteistöveroista päätettäessä valtuutettu Jukka Saaren (vas) esitys vakituisen asuinrakennusten kiinteistöveroprosentin laskemiseksi 0,55:een (esitys 0,65) sai aikaan puheryöpyn.

Kaupunginhallituksessa Saari oli esittänyt yleisen kiinteistöveroprosentin korottamista 1,25:een (esitys 1,10). Hän perusteli esitystään sillä, että kiinteistöverojen suhde toisiinsa ei ole oikea.

– Yleisen kiinteistöveron pitäisi olla kaksinkertainen asuinrakennuksen kiinteistöveroon nähden. Sen korotus ei mennyt kaupunginhallituksessa läpi, vaikka veroperusteiden muutos on valtionkin tahto. No, suhde saadaan oikeaksi sillä, että päätetään asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentiksi 0,55.

Budjettiesitys uusiksi?

Jukka Saaren esitys olisi merkinnyt kaupungille noin 320 000 euron verotulojen menetystä mikä sai kaupunginjohtaja Aki Viitasaaren synkkänä ääneen miettimään talousarvioesityksensä perusteita, kun tulopohja rapautuu.

Jukka Saari esitti vakituisten asuinrakennusten kiisteristöprosentiksi 0,55 mikä sai kaupunginjohtaja Aki Viitasaaren (vas.) miettimään, pitääko Akaan talousarvio tehdä uusiksi. Valtuusto ei veroa alentanut.

Jukka Saari esitti vakituisten asuinrakennusten kiisteristöprosentiksi 0,55 mikä sai kaupunginjohtaja Aki Viitasaaren (vas.) miettimään, pitääko Akaan talousarvio tehdä uusiksi. Valtuusto ei veroa alentanut.

Valtuutettu Juhani Salin (sd) muisteli, että ennen kiinteistöveroja määrättäessä oli prosenttiväli. Vaikka sitä ei nyt ole, hän ei veroprosentin laskuun lämmennyt.

– Nyt tehdään ensimmäistä kertaa neljään vuoteen talousarviota, jossa naruja ei tarvitse vetää kaikista tiukimmille eikä luvassa ole mitään uutta kiristystäkään. Ei kannata veroja ruveta laskemaan. Yritetään saada tämä talous tasapainoon. Näyttää siltä, että valtio tulevaisuudessa huolehtii verojen laskunkin, ja meidän itse ei tarvitse tehdä mitään, mietti Salin.

Vasemmisto kyykyttää yrittäjää?

Samoilla linjoilla Juhani Salinin kanssa oli valtuutettu Jouni Vaittinen (kesk), joka muuten ei kiinteistöveroja rakasta.

– Alkuperäiset luvut kelpaisivat minulle oikein hyvin, veron alennuksiin ei ole varaa. Esitit Jukka ensin veron korotusta, nyt laskua vain siksi, että suhteet eivät ole kohdallaan. Minusta verotuksen pitää aina perustua veronmaksukykyyn. Alkuperäinen esityksesi olisi koskenut yrittäjiä ja maatalousyrittäjiä, jotka ovat velkarahalla tehneet halleja ja tuotantorakennuksia. Onko tämä vasemmiston linja laajemminkin – yrittäjien kyykyttäminen?

– Tämä toinen esitys, jota täällä kokoomuksen talousviisaat kernaasti kannattivat, pistää miettimään, onko meillä tosiaan varaa veron alennuksiin, pohti Vaittinen.

Valtuustossa Jukka Saaren esitystä kannattivat reippain kääntein valtuutetut Jaakko Leinonen (kok) ja Tuomo Smått (kok). Leinosen mielestä verojen alentaminen on kokoomuksen linjan mukaista. Smått puolestaan totesi, että 320 000 euron tiukennus tulopohjaan tietäisi vain tervettä karsintaa toimintoihin.

Asuntomessut keskusteluun

Valtuutettu Markku Anttila (kesk) ei myöskään lämmennyt verojen laskulle, mutta oli huolissaan asukasluvun laskusta. Tavoitteena Anttilan mielestä pitää olla edelleen vuotuinen yhden prosentin asukasluvun kasvu.

–  Kiinteistöverojen lasku voisi olla yksi keino tilanteen korjaamiseksi, mutta siihen ei ole varaa. Vaalien alla puhuttiin myös, että asuntomessuihin ei ole varaa. Suoraan sanottuna, pitäisikö meidän ottaa se riski ja miettiä asuntomessuasia uusiksi, pohti Anttila.

Valtuutettu Heli Piiraista (vihr) kiinnosti tietää kiinteistöverojen vaikutukset erilaisiin maksajiin. Jos veroja lasketaan, kuka hyötyy eniten.

Täysin vastuutonta

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jouko Rytkönen (kok) muistutti, että tähän asti on talouden tasapainottamisesta pidetty kiinni, ja muun muassa 58,5 henkilötyövuotta on vähennetty menoja.

–  Tähän asti olen ollut ylpeä johtamastani kaupunginhallituksesta, mutta nyt olen pettynyt. Kun vähän saadaan päätä pinnalle, olla heti puolittamassa tuloja, ja ei tiedetä saadaanko sillä mitään aikaiseksi. Täysin vastuutonta, sanoi Rytkönen.

Helppo on  valtuutettu Harri Rantalan mielestä heittäytyä populistiseksi ja ehdotella mitä tahansa, mutta hän kysyi, otetaanko veroprosentin laskun aiheuttama menetys vanhusten hoidosta, päivähoidosta vai koulutuksesta.

Valtuutettu Jouni Salonen (sd) sanoi päätöstä tehdessään ajattelevansa kaupunkia, vaikka kiinteistön omistaja onkin.

– Kun olemme tehneet kaksi positiivista tilinpäätöstä, voimme ajatella verojen alentamista, sanoi Salonen.

Hyviä tontteja Viialaan

Valtuutettu Hannu Järvinen (sd) huomautti, että Akaaseen muuttamista ajatteleva lapsiperhe ei katsele kuntaveroja vaan palveluja.

– Jotta väkiluku saadaan nousemaan, on Hukari II saatava pikaisesti liikkeelle. Tamperelaiselle muuttajalle Toijalan taajama on vähän liian kaukana. Viialan kylä kelpaisi, jos meillä olisi hyvä tonttitarjonta. Tontit ovat nyt lettosuolla eivätkä mene kaupaksi, mietti Järvinen.

Vilkkaan keskustelun jälkeen äänestettiin. Jukka Saaren esitys hävisi äänin 38-4. Jukka Saarta kannattivat Matti Humaloja, Jaakko Leinonen ja Tuomo Smått.

Valtuuston päätöksen mukaan 2017 yleinen kiinteistöveroprosentti on 1,10, vakituisten asuinrakennusten 0,65. Muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti on 1,25, rakentamattoman rakennuspaikan 6,00, Yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöveroprosentti on 0 ja voimalaitosten 3,10.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?