Suomen Terveystalo ottaa ensi vuoden alussa hoitaakseen Akaan kaupungin henkilökunnan työterveyspalvelut. Toiminta jatkuu samoissa siirtotiloissa, jotka tällä hetkellä ovat Työterveys Akaasian käytössä.
– Tilat vaikuttivat asiallisilta, asiakkuuspäällikkö Toni Siiskonen toteaa.
Siiskosen mukaan myös Akaasian henkilökunnalta tullut palaute puhui ratkaisun puolesta. Akaasia muutti siirtotiloihin reilu vuosi sitten Toijalan virastotalosta sisäilmaongelmien takia. Akaasian vakituinen henkilöstö siirtyy Sastamalan kaupungilta Terveystalon palvelukseen.
– Meidän kannalta tärkeää on, että toiminta pääsee vuodenvaihteessa hyvin käyntiin. Sama osoite ja sama henkilökunta helpottavat siirtymävaihetta, kun palveluntuottajan vaihtuu, Siiskonen toteaa.
Terveystalo vuokraa tilat niiden omistajalta Rakennus Vahala Oy:ltä. Tällä hetkellä tilat ovat vuokralla Akaan kaupungilla, joka on edelleen vuokrannut ne Akaasialle. Kaupungin vuokrasopimus tiloista päättyy vuoden lopussa. Kaupunki vuokraa Vahalalle maapohjan, jolla siirtotila sijaitsee.
Asiakkuuspäällikön mukaan Terveystalo seuraa mielenkiinnolla myös Akaan suunnittelemaa hyvinvointikeskusta, jonka rakentamiselle kaupunki hakee poikkeuslupaa sosiaali- ja terveysministeriöstä.
– Toki olemme kiinnostuneita yhteistyökumppaneidemme kehityksestä. Seuraamme, onko meillä jatkossa sitä kautta yhteistyömahdollisuuksia.
Terveystalo selvittää myös mahdollisuutta tarjota yksityislääkäripalveluja Akaassa.
– Meidän yksikkömme palvelevat tyypillisesti sekä työterveys- että yksityisasiakkaita. Paljon on kiinni siitä, onko lääkäreillä intressiä pitää myös yksityisvastaanottoa, asiakkuuspäällikkö Toni Siiskonen kertoo.
Akaan kaupungin ja Terveystalon välinen sopimus työterveyspalvelujen tuottamisesta on voimassa 31.12.2020 saakka, minkä jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa, mikäli sitä ei irtisanota.

Akaasia ja Urjalan kunta on laiminlyönteineen vuosia ”teurastanut” työntekijöitä perheineen .