Akaan seurakunta ostaa tarvittaessa apua taloushallinnon tehtäviin Sääksmäeltä

Akaan seurakunta jatkaa taloushallinnon yhteistyötä Sääksmäen seurakunnan kanssa. Akaan kirkkoneuvoston hyväksymä sopimus mahdollistaa kirjanpidon ja henkilöstöhallinnon tehtävien ostamisen Sääksmäen seurakunnalta.

Yhteistyö on alkanut kuluvan vuoden alussa, ja määräaikainen sopimus päättyy vuoden lopussa. Uusi sopimus on voimassa 1.1.2017 lukien toistaiseksi kahden kuukauden irtisanomisajalla.

Akaan seurakunta on ostanut Sääksmäen seurakunnalta taloushallinnon palveluja tänä vuonna tammi-maaliskuussa hieman yli 2000 eurolla, joka on 20 prosenttia ostopalveluun varatusta määrärahasta. Tarvetta ostopalvelulle ei ole ollut alkuvuoden jälkeen Akaan seurakunnan palkattua taloustoimistoon osa-aikaisen taloussihteerin. Taloussihteerin lisäksi taloustoimistossa työskentelee talouspäällikkö.

Yhteistyösopimuksella varmistetaan, että taloushallinnon tehtävät saadaan hoidettua kaikissa tilanteissa. Talouspäällikkö Arja Tarelan mukaan Kirkon palvelukeskuksen tietojärjestelmät edellyttävät toimenpiteitä päivittäin.

– Apua täytyy ostaa, jos jommallekummalle meistä tulee pidempiaikainen suunnittelematon poissaolo, koska taloustoimistossa ei pärjää yksin. Sopimus on riskientorjuntaa, talouspäällikkö perustelee.

Ensi vuoden alusta osa-aikainen taloussihteeri muuttuu kokoaikaiseksi, koska tehtävät ovat sekä vaativuudeltaan että määrällisesti lisääntyneet. Kokoaikaistaminen ei lisää kokonaiskustannuksia, koska rahaa säästyy ostopalveluista. Taloussihteerinä toimii Hanne Eiranto.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?