Järkevää keskittämistä

Sosiaali- ja terveysministeriö antoi 27. lokakuuta päivätyllä kirjeellä luvan Etelä-Pirkanmaan vuodeosaston rakentamiselle Valkeakoskelle. Ministeriön mukaan Akaan, Urjalan ja Valkeakosken yhteinen hanke tukee asiakas- ja potilaslähtöistä toimintaa ja siinä on huomioitu tuleva palvelutarve ja väestöntiheys. Yhteinen vuodeosasto myös mahdollistaa uusien toimintatapojen kehittämisen ja toiminnan tehostamisen Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella.

Etelä-Pirkanmaan kuntien kanta ja ministeriön linjaus ovat juuri sitä sote-uudistusta, joka edessä on. Toimipisteitä on keskitettävä järkeviin paikkoihin ja rakenteita on reivattava ajanmukaisiksi. Valkeakoski on vuosien kuluessa rakentanut terveyscampusta koko Etelä-Pirkanmaan tarpeisiin. Nyt sinne rakennetaan vuodeosasto, joka saa tarvittavat palvelunsa samalta campukselta.

Akaan valtuusto on päättänyt, että kaupunkiin rakennetaan hyvinvointikeskus. Myös tämä päätös on linjassa tulevan sote-uudistuksen kanssa. Kaupungissa sorvataan parasta aikaa esitystä sosiaali- ja terveysministeriölle, jotta hyvinvointikeskushankkeelle saadaan lupa. Valtuusto on jo hyväksyessään viime joulukuussa kuluvan vuoden talousarvion antanut hyvinvointikeskukselle suunnittelumäärärahan.

Keskustelu maakunta- ja sote-uudistuksesta on tulevien kuntavaalien pääteema. Etelä-Pirkanmaalla on jo nyt tehty merkittäviä päätöksiä uudistuksien eteenpäin viemiseksi. Kunnat ovat kiltisti noudattaneet paras-lakia ja reivanneet toimintojaan. Kuntarakennetta on oikaistu perustamalla Akaan kaupunki, joka nyt hoitaa Urjalan kunnankin sosiaali- ja terveyspalvelut.

Maakunta- ja sote-uudistusta on katsottava Akaassa avoimin mielin. Järkevästi keskittämällä annamme vahvan viestin tulevalle maakunnalle, että täällä ollaan ajassa kiinni. Nyt vihdoinkin, ehkä viimeistä kertaa, sote-asioita voidaan vielä miettiä Akaassa. On löydettävä yhteinen sävel, eikä vedettävä omiin nurkkiin päin. Päätös perhekeskuksen jättämisestä Wiiala-taloon voi kostautua ennen vuoden 2019 alkua ikävällä tavalla.

Mitä lähemmäksi kuntavaalit ja seuraavat maakunta- ja sote-uudistus tulee, sitä enemmän keskusteluun nousee epäileviä tuomaita uudistuksen onnistumisesta. Tämä kuuluu asiaan, varsinkin kun uudistusta ei yritetä ensimmäistä kertaa. Fanaatikkojen kummallakin puolella on syytä muistaa, että ehdotonta oikeaa ratkaisua ei välttämättä ole. Jotakin on kuitenkin tehtävä, jotta asioissa päästään eteenpäin. Tällä hetkellä näyttää siltä, että nykyisille esityksille ei löydy perustuslaillisia esteitäkään.

Akaan kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelujen hajasijoitus ympäri kaupunkia on hyvä esimerkki siitä, että tarvitsemme uudistuksen ja vielä uudisrakennuksenkin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?