Leijona Futsal nousi voitolla liigan kärkeen

Tesoman uudessa Palloiluhallissa on upeat puitteet futsalillekin.

Tesoman uudessa Palloiluhallissa on upeat puitteet futsalillekin.

Futsal-Liiga jatkui viime lauantaina kauden ensimmäisellä Pirkanmaan paikallispelillä, kun Leijona Futsal matkusti Länsi-Tampereelle. Vastassa Tesoman upouudessa Palloiluhallissa oli isäntäjoukkue PP-70, joka ei pysynyt taitavien vieraidensa kyydissä lainkaan.

Kolme pistettä matkusti Leijonien mukana Akaaseen peräti lukemin 2–7 (0–3), ja näin Leijona Futsal otti jo kolmannen voittonsa putkeen ja nousi koko sarjan kärkipaikalle.

Ottelun alku oli vielä tasainen. Itse asiassa kotijoukkue hallitsi ensimmäistä kymmenminuuttista maalitilanteiden osalta, vaikka Leijona Futsal palloa enemmän hallussaan pitikin.

Vieraiden esitys oli hiukan uninen ja arkaileva, mutta onneksi maalinsuulla torjunut Mikko Ananin ei torkkunut vaan piti tilanteen nollissa pahimman vaiheen ohitse.

Vähitellen pallo alkoi liikkua paremmin myös leijonilla. Vapauttavaan avausmaaliin tarvittiin henkilökohtaista huippuosaamista, kun pelin parhaaksi pelaajaksi valittu Dusan Milojevic katkaisi tamperelaisten hyökkäyksen ja päätti itse vastaiskun komeaan maalilaukaukseen.

Vain muutamaa minuuttia myöhemmin Jussi Nyström täräytti 20 sekunnin sisään kaksi upeaa osumaa Yasar Elbellerin ja Jukka-Pekka Jyrämön syötöistä, ja näin tauolle lähdettiin vierasjohdossa 0-3.

Viikonloppuna kaksi kotipeliä

Toisen jakson alku näytti jo siltä, että isäntien selkäranka oli taipumassa. Leijona Futsal piti palloa eikä antanut PP:n oikeastaan päästä edes yrittämään kavennusta. Milojevic väläytti pariin kertaan huikeaa hyökkäystaitoaan ja iski kaksi pikaosumaa, kun PP-puolustajia kierrettiin vuoroin vasemmalta vuoroin oikealta puolelta.

Jussi Nyström pommitti kaukaa vaparista lukemiksi jo 0–6, ja pahin jännitys pelistä alkoi olla ohitse.

Lopussa Leijona Futsalin ote hiukan herpaantui, ja kotijoukkuekin pääsi iskemään kaksi maalia. Niiden välissä Miikka Hurme iski vielä kertaalleen vieasjoukkueelle Milojevicin kauniista syötöstä.

Kolme peliä, kolme voittoa ja jaettu sarjan kärkitila yhdessä Sievin kanssa. Tuloksellisesti kausi ei olisi voinut paremmin alkaa, mutta mitään täydellisiä esityksiä Leijona Futsalilta ei ole vielä nähty. Eikä tietenkään tässä vaiheessa kautta kuulukaan nähdä. Lauantaina joukkue jyräsi kuitenkin jälleen hienosti laajalla rintamalla, ja koko toinen jakso pelattiin käytännössä kolmella ketjulla. Kuorma jakautuu tällä hetkellä hyvin, ja terävyyttä riittää puolustamisen lisäksi maalintekoon.

Tällä viikolla päästään vihdoin kotihalliin. Lauantaina Monarilla vierailee Ruutupaidat Vaasasta ja sunnuntain kärkikamppailussa Suomi-futsalin kiistaton kuningas Sievi. Molemmat ottelut alkavat kello 14.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?