Akaa takaa tekonurmiyhtiön lainan

Jos kaikki menee niin kuin suunnitellaan, Akaan ensimmäinen jalkapallon tekonurmikentta nousee Viialan yhteiskoulun läheisyyteen. Toinen kenttä rakennetaan Toijalan yhteiskoulun ja monitoimihallin viereen.

Jos kaikki menee niin kuin suunnitellaan, Akaan ensimmäinen jalkapallon tekonurmikentta nousee Viialan yhteiskoulun läheisyyteen. Toinen kenttä rakennetaan Toijalan yhteiskoulun ja monitoimihallin viereen.

Akaan valtuusto päätti keskiviikkona, että kaupunki takaa Akaan Jalkapalloilun Tuki Oy:n 300 000 euron pankkilainan. Paikallisten jalkapalloseurojen perustama yhtiö aikoo rakentaa lainan turvin tekonurmikentät Viialaan ja Toijalaan.

Kaupunki päätti myös periä takauksesta vuosittain 0,5 prosentin takausprovision taatun lainan maksamattomasta pääomasta vuoden viimeisen päivän tilanteen mukaan.

Viialan yhteiskoulun viereen tuleva kenttä on tarkoitus saada pelikuntoon jo tulevaksi kesäksi. Akaan Jalkapalloilun Tuki Oy vuokraa nykyisen hiekkakentän, joka muotoillaan ja salaojitetaan tekonurmen pohjaksi 71 500 eurolla. Tästä Akaan kaupungin osuus olisi 35 750 euroa.

Tekonurmikenttään tullaan saamaan avustuksia Pirkan Helmeltä 80 000 euroa ja Palloliitolta 40 000 euroa, jotka maksetaan jälkikäteen. Kaupungin lainatakauksen ehtona on, että myös Pirkan Helmen ja Palloliiton tuet tulee käyttää lainan hoitoon.

Yksi kommentti

  1. Hape

    Toivottavasti tämä Tuki Oy myös vastaa kentän kunnossapidosta. Meinaan vaan kun ensimmäiset mopopellet käyvät runtimassa siihen monttuja, niin eipä tule halvaksi korjailla.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?