Seurakunta juhlii 20 000 eurolla

Akaan kirkkoneuvosto on perustanut ensi vuotta varten erityisen juhlavuoden työryhmän. Vuonna 2017 juhlitaan Akaan kirkon valmistumista 200 vuotta sitten, ja Suomen tasavalta täyttää 100 vuotta. Koko luterilainen kirkko maailmassa juhlii uskonpuhdistuksen alkamista 500 vuotta sitten.

Kirkkoneuvosto valitsi juhlavuoden työryhmän jäseniksi Sinikka Ylimäen, Juha Salmesvuoren, Sirpa Piirron, Pirkko Nordin, Ali Kulhian ja Kirsi Turusen. Lisäksi neuvosto esittää vuoden 2017 talousarvioon enimmäismäärärahan 20 000 euroa juhlien tarvikkeisiin, tiedotukseen ja muuhun toteutukseen. Työryhmän koollekutsujana toimii kirkkoherra Ali Kulhia ja hänen ollessaan estynyt Sinikka Ylimäki.

Akaan seurakunta aikoo juhlistaa 200-vuotiasta kirkkoaan esimerkiksi loppukesästä järjestämällä tapahtumia kirkossa ja kirkkopuistossa.

Uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlan ensimmäinen iso juhlapäivä Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa on helatorstai 25. toukokuuta 2017. Akaassa on aloitettu keskustelu siitä, voidaanko päivää juhlia yhdessä Sääksmäen rovastikunnassa samalla kun rovastikunta järjestää perinteisen seitsemän kirkon pyörälenkki -tapahtuman. Toinen pääjuhla-aika on 31.10.–5.11.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?