Kivisilppu menestyi Kuusamon luontokuvauskilpailussa

Esa Ringbom: Kivisilppu.

Esa Ringbom: Kivisilppu.

Akaalaisen luontokuvaharrastajan Esa Ringbomin kuva Kivisilppu on sijoittunut kolmanneksi Kuusamo Nature Photo -luontovalokuvauskilpailussa. Kivisilppu kilpaili Luonnon taidetta -sarjassa, johon osallistui kaikkiaan 297 kuvaa. Ringbom on sijoittunut Kuusamon luontokuvauskisassa kymmenen kertaa palkinnoille.

Kivisilppu kuvaa merenpohjaa Varangin niemimaalla Pohjois-Norjassa. Ringbomin mukaan kuvaushetkellä vallitsi jyrkkä auringonpaiste ja taivaalla oli mustia pilviä.

– Kuvan värejä ei ole tehostettu, vaan merenpohja oli oikeasti sen värinen. Sitten tuli sadekuuro, ja menin autoon. Kun vähän ajan päästä tulin takaisin, merenpohja ei ollut enää sen värinen. Kuvanotossa oli myös tuuria, Ringbom kertoo.

Heinäkankaalla Toijalassa asuva ja eläkkeellä oleva Ringbom kuvailee luontokuvausta voimakkaaksi harrastukseksi, joka on enemmän kuin työ, jos lasketaan siihen käytetty aika. Ringbom ei myy eikä markkinoi kuviaan, mutta kilpailut ovat virikettä harrastukselle.

Ringbom on parhaillaan Kuhmossa kuvaamassa karhuja ja susia. Tähän asti mieleenpainuvin luontokokemus on ollut ilveksen kohtaaminen Saarioisjärvellä. Ringbom seurasi lintutornista, kun ilves tuli rantaan venyttelemään ja lähti pois.

– Ilves on yksi vaikeimpia kohteita kuvata, sitä kun ei voi houkutella ruokinnalla, Ringbom toteaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?