Schaumanin istuttamaan koivikkoon tutustuivat Kari Salo (vas.), Orvokki Lundahl, Leena Paananen, Olavi Mikkola, Kyösti Aspelund, Harri Maijala, Martti Pelkonen, Heikki Raunio, Eino Mantela ja Mauri Toorikka. Kuvasta puuttuu Raimo Järvinen.
Reilut kymmenkunta vaneritehdas Schaumanin entistä työntekijää kokoontui muistelemaan menneitä Viialassa viime tiistaina. Joku totesikin, että muisteltavaa kertyisi vaikka kahden päivän ajaksi. Nyt oli kuitenkin kyseessä muutaman tunnin tapaaminen, johon saapui entisiä työntekijöitä ympäri Suomea. Osa heistä toki asuu edelleen Akaassa. Paikalla oli muun muassa neljä Viialan-tehtaan entistä paikallisjohtajaa.
Tapaamiseen osallistuivat Viialan tehdasta johtaneet Olavi Mikkola, Martti Pelkonen ja Heikki Raunio sekä tuotantopäällikkönä toiminut Kari Salo, metsäosaston hankintaesimies Harri Maijala, työsuojeluvaltuutettu, sähköasentaja Eino Mantela, pääluottamusmies Raimo Järvinen, tehdaspalveluosaston työntekijä Mauri Toorikka, metsäosaston hankinta-alueen johtajana toiminut Kyösti Aspelund, varapääluottamusmies, kuivauskoneen hoitaja Orvokki Lundahl ja sihteerinä työskennellyt Leena Paananen.
Viialan vaneritehtaan nimellä yleisesti tunnettu laitos suljettiin vuonna 2004. Se oli tuolloin UPM:n omistuksessa, ja tehtaan vajaat 200 työntekijää irtisanottiin.
Kova pula koivusta
Schauman istutti vuonna 1983 satavuotisjuhlavuotensa kunniaksi koivikon jokaisen vaneritehtaansa läheisyyteen. Viialassa koivikko perustettiin Riskuun, jonne tuli kaikkiaan kolmisen tuhatta koivua silloisen Viiala-Lehden tietojen mukaan. Koivikkoa on harvennettu kymmenisen vuotta sitten. Nykyään se on kaupungin maita.
Kyösti Aspelund oli aikoinaan yhtiön aluemetsänhoitaja.
– Koivusta oli kova pula. Koivikko perustettiin tämän takia, ja muutenkin oli paljon propagandaa koivun puolesta. Piti saada lisää istutuskoivuja, Aspelund muistelee.
Kun koivupula paheni, tehdas alkoi hyödyntää tuotteissaan myös kuusta. Koivuvaneri teki hyvin kauppansa maailmalla, joten koivikoiden määrä väheni hakkuiden myötä.
Riskun koivikko ei kuitenkaan ole oikein koskaan kukoistanut. Se istutettiin vaneritehtaan entisten työntekijöiden mielestä liian märkään paikkaan. Myyrätuhoja oli, eikä hirvieläinten runsas määrä sekään auttanut asiaa.
Olavi Mikkolan mukaan vuosi 1973 oli parhaita koko suomalaisen vaneriteollisuuden historiassa. Mikkola oli aikoinaan yhtiön paikallisjohtaja ja tehtaanjohtaja.
– Öljykriisin myötä koko maailmantalous romahti vuonna 1974. Huono jakso jatkui muutaman vuoden. Viialan vaneritehtaassa tehtiin 1975 kolmipäiväistä työviikkoa, samoin kuin monissa muissakin tuotantolaitoksissa ympäri Suomea.
Piippu pystyyn vinssin avulla
Koivikossa vierailun jälkeen käytiin verestämässä muistoja entisen tehtaan pihamaalla. Viialaa kutsuttiin sen tehtaiden kulta-aikoina kolmen piipun kyläksi, ja vaneritehtaan yli 70-metrinen piippu herättää edelleen kunnioitusta entisissä työntekijöissä.
Varrasniemessä Viialassa asuva Eino Mantela muistelee, kuinka piippu aikoinaan muurattiin sen sisältä käsin. Tavarat nostettiin ylös vinssin avulla. Apuna oli soittokello, jota soitettiin eri määrä kertoja sen mukaan, laskettiinko tai nostettiinko ihmistä vai tavaraa. Joskus joku tuli piipusta alas tavarana, kun toisessa päässä kuultiin väärin kellon soittojen määrä.
Nykyään tehtaan tiloja hallinnoiva Viialan Vuokratilat Oy vuokraa niitä lähinnä varastointitarkoituksiin. On vielä avoin kysymys, säilyykö piippu. UPM haluaisi purkaa piipun, mutta asiaa käsitellään vielä oikeudessa.
Tehtaan piippu on 72 metriä korkea.
Entisen vaneritehtaan alueeseen tutustuivat Kari Salo (vas.), Martti Pelkonen, Heikki Raunio, Harri Maijala, Eino Mantela, Raimo Järvinen, Mauri Toorikka, Kyösti Aspelund, Orvokki Lundahl ja Leena Paananen. Kuvasta puuttuu Olavi Mikkola.
Viimeisimmät kommentit