Akaan kaupungin on otettava tapahtumassa suurempi rooli

Näkymä-ympäristötaidenäyttely onnistui, mutta miten jatketaan

Näkymä 2016 näyttelyn kuraattori Pauli Ahopelto on tyytyväinen elokuun lopussa päättyneeseen tapahtumaan. Tällaisessa tehtävässä mies oli ensimmäistä kertaa mikä tiesi opintomatkaa ryhmässä työskentelemiseen oman työn lisäksi.

– Ainoa huono puoli homassa oli se, että minulla oli paljon muita sidoksia päällekäin. Kaiken lisäksi olin itse myös osallistuva taitelija. Kuratointi ei ollut rankkaa, se pikemminkin antoi voimaa koko hommaan. Olihan tämä mieletön opintomatka ihmiselle, joka pääasiassa työskentelee yksinään.

Näkymä on päättynyt. Viime viikon keskiviikkona siivottiin paikkoja. Pauli Ahopelto jatkaa työskentelyää Tarttilan työväentalolla, missä järjesti viime viikonloppuna jazzit. Marraskuussa on luvassa lyhytelokuvaa.

Näkymä on päättynyt. Viime viikon keskiviikkona siivottiin paikkoja. Pauli Ahopelto jatkaa työskentelyää Tarttilan työväentalolla, missä järjesti viime viikonloppuna jazzit. Marraskuussa on luvassa lyhytelokuvaa.

– Tässä on ollut pakko yhtäkkiä olla empaattinen, sosiaalinen ja innostava.

Kuraattori valitsi ehdotuksista näyttelyyn tulevat teokset, osallistui niidenkin jatkovalmisteluihin ja määritteli lopuksi teosten paikat. Pauli Ahopellolle onkin ollut tärkeää tilan haltuunotto, se, että teokset ovat oikeissa paikoissa.

– Onneksi ehdotuksia tuli niin paljon, että pääsi valkkaamaan – niinhän mä luulen – parhaat päältä. Jonkun verran olen joutunut tekijöitä ohjaamaan, ehkä pikkuista maustamista vain. Ei ohjeita, pikemminkin myötäelämistä.

Palautettakin on tullut ja Ahopeltoa harmittaa palautteessa vain se, että se on vain myönteistä.

– No, yksi ärsyttävimmistä palautteista on sanoa: mä en ymmärrä taiteesta mitään. Sehän ei pidä paikkaansa. Se on ajatteluvirhe. Ei taidetta välttämättä tarvitsekaan ymmärtää.

– Teos on julkinen, osa maisemaa. Se ei saa toimia väärin. Tiedän olevani tässä hyvä. Hyväkin teos lakkaa olemasta hyvä teos, jos se on väärässä paikassa.

Vähällä rahalla parasta mahdollista

Aika nopeasti tämän vuoden Näkymää kokoaville selvisi, että julkinen tuki tapahtumalle on hyvin vaatimaton. Akaan kaupunki budjetoi Näkymään 5000 euroa. Ilman sponsoreita, rahaa ja muuta apua olisi ollut vieläkin vähemmän.

– Tässä on se vaara, että huomataan tapahtuman onnistuvan näinkin, ja julkinen rahoitus pysyvästi pieneksi. Olen koko ajan rahoituksesta puhuttaessa sanonut, että näin ei voi jatkua. Ihmisten selkänahasta ei voi repiä tällaista tapahtumaa vuodesta toiseen.

Pauli Ahopellon mielestä Akaan kaupungin on otettava vakavampi ote Näkymästä. Koko tapahtuma synnytettiin aikoinaan silloisen Toijalan kaupungin tunnetuksi tekemiseksi.

– Akaa ei oivalla tätä potentiaali. Olemme keskellä Etelä-Suomea jonne on kaikenlisäksi mahtavat yhteydet. Nyt on jouduttu pelkästään taloudellisista – ei siis taiteellisista – syistä jättämään asioita pois. Eihän näin rakenneta kaupungin tärkeintä kulttuuritapahtumaa. Jos kaupunki lähtisi jatkossa vähän räväkämmin mukaan, niin elinkeinoelämäkin lähtisi räväkämmin mukaan, sanoo Ahopelto.

Ensimmäinen Näkymä järjestettiin kesällä 2003. Tänä kesänä teokset nousivat Nahkialanjärven puistoon 15. kerran.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?