Arajärven Yksityistie aikoo laskuttaa kaupunkia

Heinäpaalit halutaan hiekkatien hidasteiksi

Kelta-punaisilla nauhoilla merkityt paalit ehtivät olla kesäkuussa yhden päivän hidasteina Arajärventiellä. Sittemmin yksityistien osakkaat anoivat kaupungilta lupaa paalien palauttamiseen.

Kelta-punaisilla nauhoilla merkityt paalit ehtivät olla kesäkuussa yhden päivän hidasteina Arajärventiellä. Sittemmin yksityistien osakkaat anoivat kaupungilta lupaa paalien palauttamiseen.

Arajärven Yksityistien asiat olivat vahvasti esillä edellisessä Akaan teknisen lautakunnan kokouksessa. Viialasta Vesilahdelle kulkevan yksityistien osakkaat ovat sitä mieltä, että liikenne tiellä on lisääntynyt ja sillä on ollut erilaisia vaikutuksia tien kuntoon ja käyttöön.

Varsinaisena pykälänä lautakunta käsitteli nyt Arajärven Yksityistien vaatimuksen tien palauttamisesta luokkaan 2 kaupungin avustusluokituksessa. Kaupunki vastasi, että luokka on ollut sama 3 jo vuodesta 2011 saakka eikä sitä muuteta nytkään.

Oikaisuvaatimuksen lisäksi Arajärven yksityistieltä tuli kaupungille kesän aikana puheenjohtaja Tapio Mäkelän ja sihteeri Esa Ojalan allekirjoittamina sekä anomus että selvityspyyntö. Ne merkittiin lautakunnan kokouksessa tiedoksi.

Törttöily on kuskin holtittomuutta

Akaan kaupungille 1.8. saapuneessa anomuksessa pyydetään siunausta yksityistien vuosikokouksen päätökselle asettaa Arajärventielle hidasteeksi heinäpaaleja. Arajärven tien osakkaat ehtivät jo asettaa paalit hiekkatien laidoille vuosikokouksensa jälkeen kesäkuussa. Puheenjohtaja Tapio Mäkelä kävi kuitenkin poistamassa ne seuraavana päivänä.

– Soitin kaupungin kunnossapitopäällikölle Vesa Savolaiselle ja pyysin häntä ajamaan tien läpi. Hän sanoi, että jos sattuu jotain, kuka vastaa vahingosta, ja totesin, että paree on lykätä paalit sivuun.

Mäkelän mukaan kaupungilta on elokuussa teknisen lautakunnan kokouksen jälkeen annettu lupa pyöröpaalien käyttämiseen hidasteina 30 kilometrin tuntinopeusalueella.

– Kyllä se todennäköistä on, että paalit laitetaan tänä kesänä vielä, että saadaan loppukausi pysymään homma jollain lailla kurissa ja nopeudet laskisivat, Tapio Mäkelä sanoo.

Hänen mielestään kukaan ei voi normaalilla nopeudella ajaa tien reunassa olevaa paalia päin.

– Jos on kolmenkympin rajoitus ja liikennemerkillä merkitty ajohidasteet, ja pyöröpaalit on merkattu punakeltaisella nauhalla, kyllä se pitää huomata. Se on kulkijan holtittomuutta, jos se siellä törttöilee.

Valittajat ovat omaa väkeä

Kesäkuun 17. päivä saapuneessa Arajärven Yksityistien selvityspyynnössä pyydetään Akaan kaupunkia kertomaan, paljonko kaupunki arvio Arajärven leirintäalueen kesäkahvilatoiminnasta johtuvan ylimääräisen liikenteen olevan. Selvityspyynnössä todetaan, että kun ylimääräisen liikenteen määrä tiedetään, Arajärven Yksityistie määrää tienkäyttömaksua tai ylimääräisiä yksiköitä arvion mukaan.

Puheenjohtaja Tapio Mäkelän mukaan lisämaksu osoitetaan Akaan kaupungille, koska se omistaa Arajärven leirintäalueen.

– Se on kuitenkin on aika arvokas virkistyskohde Akaan kaupungille, mutta suunta on, että aina vaan avustusta pienennetään jollain keinolla. Liikennemäärät taas eivät ainakaan vähene. Akaan kaupungin pitäisi olla valmis maksamaan ja kustantamaan sitä.

Puheenjohtaja Tapio Mäkelä ja sihteeri Esa Ojala asuvat itse Vesilahden puolella, Arajärventien toisessa päässä. Mäkelän mukaan yhteydenotot Akaan kaupungin suuntaan ovat aiheutuneet siitä, että osakkaiden joukossa on niin paljon valittajaporukkaa.

– Aina valitetaan jostain, että mikään ei ole hyvä. Siinä on niin paljon arvostelua, että tuntuu, että tiekunta ei saa edes rauhaa hoitaa tietä, Mäkelä harmittelee.

Hän arvelee, että on paljon huonompiakin teitä, mutta oman tien osakkaista löytyy aina valittajia, joilla on joutilasta aikaa.

– Syyllistä haetaan aina jostain. Nopeusrajoituksia ja asfalttia vaaditaan, mutta niitä ei kuitenkaan suostuta maksamaan.

Mäkelän mukaan valittavat osakkaat ovat Arajärventien Viialan-pään asukkaita. Mäkelä sanoo, että liikennettä esimerkiksi Arajärven uimarannalle on kuitenkin myös toista kautta, kun ihmiset Tampereelta ja Nokialta saakka ajavat Akaan kaupungin omistamaan kesäkeitaaseen.

– Kyllä se meillä Riuttankulman päässäkin on soratie, ja autoja menee. Ei siitä meteliä tarvitse nostaa, mutta joillekin se on henki ja elämä.

Lautakunta ei päättänyt mitään

Akaan teknisen lautakunnan puheenjohtajan Sirpa Hämäläisen (kok) mukaan sekä anomuksesta että selvityspyynnöstä keskusteltiin lautakunnan kokouksessa. Mitään päätöksiä ei vielä tehty, eikä lupaa heinäpaalien käytöstä ole Hämäläisen mielestä annettu. Virkamiehet valmistelevat asiat lautakunnan syyskuiseen kokoukseen.

Arajärven leirintäalueen ja uimarannan lisääntynyttä käyttöä Hämäläinen pitää hyvänä asiana.

– Olen kauhean tyytyväinen, että ihmiset ovat löytäneet Arajärven, koska se on mahtava paikka. On positiivista, että ihmiset liikkuvat, mutta jos se tuo lieveilmiöitä, niihin täytyy ottaa kantaa.

Hämäläinen arvelee, että kaupunki ei voi myöntää yksityistielle lupaa hidasteiden asettamiseen.

– Minun mielestäni ei, koska kaupunki on vain yksi osakas. Tienhoitokunta pitää omat palaverinsa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?