Vuoden pihalla on kukkia ja ite-taidetta

Leena ja Matti Saares ovat kymmenes Vuoden Piha-laatan saanut pariskunta.

Leena ja Matti Saares ovat kymmenes Vuoden Piha-laatan saanut pariskunta.

Leena ja Matti Saareksen kaunis piha Rannanmäentien varressa Tarttilassa valittiin Sääksmäen Saarioispuolen maa- ja kotitalousseuran vuoden 2016 pihaksi.

Perustelut valinnalle esittivät seuran puheenjohtaja Jari Nieminen ja sihteeri Pirjo Stykki.

– Tämä on hieno, monipuolinen piha, jossa on kukkapenkkikasvien lisäksi paljon köynnöksiä, pensaita ja puita. Kasveja on sekä auringon että varjon puolella. Pihassa kasvaa paljon erilaisia kasveja, joukossa myös erikoisuuksia kuten sarvitähkämunkki ja paratiisililja. Osassa pihaa kasvaa mustikkaa ja niittykukkia. Erityisesti meitä ilahduttaa se, että te Leena ja Matti hoidatte pihaanne yhdessä.

Kun Saarekset vuonna 1988 muuttivat taloonsa, piha oli umpeenkasvanut ja kivinen.

– Tässä pihan paikalla kasvoi paljon koivuja, kaksi isoa kuusta ja kolme korkeaa mäntyä ja kiviä riitti käänneltäviksi, muistelee Matti Saares.

– Keskipihalla kasvoi villinä Japanin tatarta, jota kitkettiin ja nypittiin pois varmaan kymmenenä kesänä. Mutta jäi niistä ajoista jotain tähänkin päivään. Ensimmäisestä perennapenkistä on yhä elossa joitakin ”perintökasveja”, kertoo Leena Saares.

Leena hoitaa kukat, Matti ideoi

Saareksilla on pihatöissä selvä työnjako. Leena hoitaa kukkapenkit, kasvimaan ja -huoneen.

– Pyrin pitämään hengissä perinnekasveja, en ole edes halunnut tähän metsän laitaan mitään ruusutarhaa. Pyrin siihen, että huhtikuusta lokakuulle on aina joitakin kukkivia kasveja. Kasvimaalla on tavallisia yrttejä ja kasvihuoneessa tomaattia, kurkkua ja paprikaa, esittelee Leena Saares.

Matti auttaa raskaammissa töissä, leikkaa nurmikkoa, kääntelee kiviä ja tekee lapiohommia.

Isännältä ei mielikuvitusta puutu, esimerkiksi köynnöskasvien tueksi hän on nostanut pystyyn vanhoja ruostuneita jousipatjoja.

Vesi solisee pienessä lammikossa, jonka reunalla seisoo ”vartiossa” Saareksen puukarahkoista tekemä poro. Joutopuuta hän on sopivasti sijoitellut niin koristeiksi kuin portaiksi ja jakkaroiksikin.

– En halua juurikaan mitään pois heittää, yritän keksiä uusiokäyttöä käytöstä poistetuille esineille.

Peurat tihutöissä

Isännän käsistä ovat syntyneet niin vesiaihe kuin porokin.

Isännän käsistä ovat syntyneet niin vesiaihe kuin porokin.

Viime talven lumen vähyys ja pakkanen veivät hevoskastanjalta latvan, muuten kukat ja pensaat säästyivät talvelta hyvin.

Sen sijaan peurojen kanssa Saarekset ovat olleet helisemässä. Viime syksynä peuraemo kävi kahden vasan kanssa verottamassa syysleimukukka- ja asteripenkkejä. Emolle kelpasivat niiden kukat, vasat söivät pavut ja herneet.

– Ei niitä näyttänyt mikään pelottavan. Kokeilimme kahvinporoja, valkosipulia, huonoa musiikkiakin. Mikään ei tehonnut. Pistimme tuoksusaippuoita sukkahousuihin. Nekin kelpasivat, jäljelle jäivät vain kuolaiset sukkahousut. Taisivat lähteä suu vaahdossa. Tänä vuonna tässä käy iltaisin yksi peura ja sekin pistelee poskeensa kukat, ei varsia, nauraa Leena Saares.

Saareksien Vuoden pihassa pidetään avoimet ovet ensi sunnuntaina 7. elokuuta kello 13–15.

Kommentit (2)

  1. Hannu Engelman (entinen Uotila)

    Hej

    Ollen ulkomaalle muuttanut entinen ”koskilainen” silletten 38 v aikaisemmin ja näin artikkelin netissä Matti Saareksesta ja hänen vaimosta Lenasta.
    Olen nuoruuden tuttu Matille ja tahtoisin saada yhteyttä häneen, olisiko mitään mahdollisuutta saada tätä pyyntöä eteenpäin Matille.
    Kiitos avusta etukäteen 🙂

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?