Saarioispuolen Kyläyhdistys järjestää sunnuntaina 31. heinäkuuta perinteisen kyläkävelyn. Tänä vuonna suoritetaan samalla Saarioisjärven ympäri kiertävän luontopolun avajaiset.
– Luontopolku on ollut jo usean vuoden ajan puheissa ja keskusteluissa, mutta virallista luontopolkureittiä ei karttaan ole piirretty. Nyt olemme vihdoin saavuttaneet hetken, jolloin voimme tutustua kauniiseen Saarioisjärven ympäristöön ohjatulla luontopolkukierroksella, kertoo kyläyhdistyksen puheenjohtaja Erkki Wrangen.
Matkaa tulee kaiken kaikkiaan noin kahdeksan kilometriä, mutta puolikierroksenkin voi suorittaa autokuljetusta hyväksi käyttäen. Kulku polulla on Wrangenin mukaan haastavaa, sillä reitti kulkee kapeita metsäpolkuja pitkin, ja paikkapaikoin voivat tennaritkin kastua.
Kierros käynnistyy Päivölän kansanopiston laavulla sunnuntaina kello 13. Kierroksen aikana kuulijoita rikastetaan Saarioisjärven ja sen ympäristön historialla.
Kierroksesta selviytyneet palkitaan kahvilla ja kastamisella Päivölän laavulla, jonne kierros myös päättyy.
Viimeisimmät kommentit