Äiti ja lapset pakenivat talvisotaa yksi matkalaukku mukanaan

Irma Pynnönen toivoo, että kolmatta evakkomatkaa ei enää tule

Irma Pynnönen, Tilkkuakat, Viipuri, evakkomatka, talvisota, jatkosota

Tilkkutöitä harrastava Irma Pynnönen on ikuistanut Ikävä lapsuuteen -työhön itselleen tärkeitä paikkoja ja asioita Viipurista.

Irma Pynnönen (o.s. Räsänen) oli kuusivuotias, kun hän ensimmäisen kerran joutui lähtemään evakkomatkalle äitinsä ja kahden isoveljensä kanssa Viipurista. Räsäset olivat juuri muuttaneet vuokraamaansa omakotitaloon, kun talvisota marraskuun lopussa vuonna 1939 syttyi. Kun kaupunkia pommitettiin, äiti ja lapset ohjattiin naapuriin, uuden kerrostalon kellariin.

– Kellarissa haisi tuore sementti, ja paikka oli täysi ihmisiä. Muistan, kuinka pommituksen päätyttyä äidin veli huusi ovelta äidille: ”Toini, tulkaa pois sieltä rotanloukusta”, Irma Pynnönen kertoo.

Usko pikaisesta paluusta eli vahvana

Veturinkuljettajana rautateillä työskennellyt perheen Elias-isä jäi vielä Viipuriin, kun Toini-äiti ja lapset Irma, Jouko ja Jorma lähtivät junalla kaupungista. Isä neuvoi perhettä jäämään mahdollisimman lähelle, jotta paluu Viipuriin sujuisi nopeasti.

– Äiti oli pakannut yhteen onnettomaan matkalaukkuun meidän neljän ihmisen vaatteet, isä kun oli sanonut, ettei tämä kestä kauan. Vaatteiden seasta löytyi myös yksi hopeinen kahvilusikka, mitä ei voi ymmärtää. Mitä ihmettä tekee yhdellä lusikalla? Siinä oli kaikki, mitä meillä oli mukana. Itse olisin pannut poikien selkään ainakin reput ja ne täyteen vaatteita ja kaikennäköistä tavaraa, kun oli kuitenkin talvi, Irma Pynnönen miettii.

Toini-äiti ja lapset lähtivät Viipurista matkustajajunalla mukanaan myös äidin veljen vaimo tyttärensä kanssa. Kuuden hengen seurue päätyi Rantasalmelle maalaistaloon, jossa kaupunkilaiset saivat kokea ennestään vierasta maalaiselämää.

– Siellä näin ensimmäistä kertaa, kun sikaa tapettiin jouluksi. Siat juoksivat ympäri saunaa ja vanhat papparaiset löivät puukolla niitä niin kauan, kunnes ne tuupertuivat. Se oli aikamoista kaupunkilaistytölle. Tuskin olin sitä ennen edes nähnyt sikaa, Irma Pynnönen nauraa.

Pynnönen muistelee suhtautumisen tulijoihin olleen nuivaa.

– Se oli aika sukkelaa, kun olimme sentään oman maan kansalaisia ja kaikki tiesivät, mikä tilanne oli. Ehkä maahanmuuttajia kohdellaan nyt samalla tavalla.

Venäläiskoneita lensi taivaalla kuin kärpäsiä

Viipuri

Irma, äiti Toini ja isoveli Jouko kuvattuna Viipurin kadulla syyskesällä 1939.

Rantasalmelta Irman perhe jatkoi Vilppulaan, jossa oli jo muutakin sukua.

– Muistan, kuinka Vilppulan yli Mänttään lensi naapurin koneita, jotka kovalla pakkasella pitivät hirveää ääntä. Ne olivat kuin kärpäsiä taivaalla. Niitä me kersana katselimme pihalla.

Lapset seurasivat vierestä myös samassa pihapiirissä asunutta, Vuokselasta tullutta vanhaa isäntää, kun tämä ampui kaukana taivaalla lentäviä venäläiskoneita pitkäpiippuisella käsiaseellaan.

– Oli se elämä toisaalta kuitenkin aika rentoa, Irma Pynnönen tuumaa.

Vilppulasta perheen matka jatkui kevättalvella 1940 isän työn perässä Haapamäelle ja syyskesästä Toijalaan, jossa Irma aloitti koulun nykyisessä Arvo Ylpön kivikoulussa.

Takaisin kotiin Viipuriin

Viipuriin Räsäset palasivat kesällä 1942. Irman vanhempi veli oli lähtenyt jo edeltä raivaamaan sodan jälkiä Karjalaan.

– Kouvolan asemalla kaikki rokotettiin, ennen kuin ketään päästettiin jatkamaan matkaa. Rokotus oli ehkä isorokkoa vastaan, Irma Pynnönen arvelee.

Perheen käytössä Viipurissa ollut omakotitalo oli tuhoutunut talvisodan aikana, mutta ensihätään majapaikka löytyi isän työkaverin kasvatusäidin piharakennuksesta, ja myöhemmin kaupunkiasunto kerrostalosta.

Perhe vietti paljon aikaa myös Viipurinlahdella Nuoraalla, jonka saareen Irman isän piti rakentaa perheelle kesäpaikka. Suku oli viettänyt kesiä jo ennen talvisotaa samoilla seuduilla, Irman tädin omistamalla saarella. Kesällä 1944 kotiseutu oli jätettävä toistamiseen.

– Saunamökki ehti valmistua, mutta muuta ei ehditty rakentaa ja onneksi ei ehditty, kun oli lähdettävä taas kipin kapin. Sotilas kiersi joka mökissä kertomassa, milloin maiseman pitää olla tyhjä, koska kaveri on tulossa lujaa, Irma Pynnönen kertoo.

Viipuri

Irman isä ehti rakentaa Nuoraan lahden rantaan saunamökin. Irman tehtävänä oli kitkeä maitohorsmat juurineen mökin takana olevalta puuttomalta aukealta. – Sen jälkeen inhosin vuosia horsmaa ja nyt ihailen sitä omassa pihassa, Irma Pynnönen nauraa.

Edellisenä yönä venäläiskoneet olivat pommittaneet Viipuria. Myös Irman perheen mökkirantaan putosi kaksi pommia.

– Koko mökki heilahti ja vielä toisen kerran, kun toinen pommi putosi vielä lähemmäs. Odotimme, että seuraava tulee kohdalle, mutta sitä ei enää tullut. Aamulla kun menimme rantaan, kaislat olivat poikki valtavan isolta alueelta ja kuolleita kaloja kellui vedessä, Irma Pynnönen toteaa.

Perhe ja mukana ollut Irman serkkutyttö lähtivät saaresta veneellä kohti Viipurin kaupunkia.

– Meillä oli niin paljon rompetta mukana, että vain veneen reunalauta oli vedenpinnan yläpuolella. Isä sai juuri ja juuri soudettua venettä.

Kun seurue lähestyi kaupunkia, tuli ilmahälytys ja rannalla olleet suomalaissotilaat kielsivät perhettä tulemasta pidemmälle.

– Totta kai me pyrimme rantaan, koska muuten olisimme olleet keskellä Viipurinlahtea. Pelästyin niin, että hyppäsin veneestä ja uin rantaan, Irma Pynnönen kertoo.

Perhe jatkoi maihin päästyään kaupunkiasunnolleen. Veneessä olleet tavarat lastattiin käsikärryihin, jotka Irman veli oli löytänyt matkan varrelta. Perheen asuttamasta kerrostalosta paineaalto oli rikkonut ikkunat ja tuuli heilutteli verhoja avonaisissa aukoissa.

– Kokosimme kotoa tavaroita ja menimme asemalle odottamaan junaa. Tulimme takaisin Toijalaan, jossa on oltu siitä asti, Irma Pynnönen kertoo toisen evakkomatkan tapahtumia.

Tiili muistona saunamökistä

Pynnönen on ollut mukana usealla Karjalan-matkalla. Vuonna 1991 hän vieraili läheistensä kanssa perheen vanhassa kesäpaikassa Nuoraan lahdella. Jäljellä oli vähän saunamökin palomuuria.

– Minulla on sieltä yksi pieni tiili, Irma Pynnönen toteaa.

Toijalan kaupunginkansliassa päivätyön tehnyt 82-vuotias Pynnönen katselee nykyistä maailmanmenoa mietteliäänä.

– Minun mielestäni maailman meininki on aika pahassa mallissa. Olen sanonut meidän nuorisolle, että katsotaan, täytyykö vielä kolmannen kerran lähteä pirtistä, Irma Pynnönen aprikoi.

 

 

 

Sisarukset Laura (vas.) ja Margit Hemming olivat Irman yläkerran naapureita, kun perhe asui kerrostalossa Viipurissa. Irma Pynnönen on kuvassa keskellä. kerrostalossa, jossa yläkerran naapureina olivat

Sisarukset Laura (vas.) ja Margit Hemming olivat Irman yläkerran naapureita, kun perhe asui kerrostalossa Viipurissa. Irma Pynnönen on kuvassa keskellä.

Viipuri

Irma Pynnönen aloitti yläluokan Viipurissa vuonna 1942. Luokkakuva on lukuvuodelta 1942–43.

Irman Elias-isä oli veturinkuljettaja, joka työskenteli sodan aikana rautateiden palveluksessa. Hän lähetti tyttärelleen Vilppulaan helmikuussa 1940 kortin, jossa hän kirjoittaa "hiihdä ja syö kovasti. Miltäs maistuu kakao? Paljon terveisiä ja pieniä pusuja. Isä.

Irman Elias-isä oli veturinkuljettaja, joka työskenteli sodan aikana rautateiden palveluksessa. Hän lähetti tyttärelleen Vilppulaan helmikuussa 1940 kortin, jossa hän kirjoittaa ”Hihdä ja syö kovasti. Miltäs maistuu kakao? Paljon terveisiä ja pieniä pusuja. Isä.

Viipuri

Irma Pynnönen serkkunsa Maija Nylundin (o.s. Kallio) kanssa rantakalliolla vuonna 1939.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?