Akaa rakentaa kokonaan uuden hyvinvointikeskuksen

Akaa rakentaa kokonaan uuden sosiaali- ja terveyspalveluja tarjoavan hyvinvointikeskuksen. Päätös syntyi valtuustossa kolmannessa äänestyksessä äänin 22–20. Valtuusto hyväksyi näin kaupunginhallituksen esityksen. Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari olisi halunnut, että hyvinvointikeskus peruskorjataan nykyisen Toijalan terveysaseman ja entisen Hakalehden vanhainkodin tiloihin eli vaihtoehto A toteutettaisiin. Valtuusto on taas päättänyt jo aiemmin purkaa vanhainkodin.

Valtuutettu Harri Rämö (vas.) puolusti voimakkaasti uuden hyvinvointikeskuksen rakentamista. Juhani Salinille, Harri Rantalalle ja Jouni Vaittiselle olisi riittänyt vanhan peruskorjaaminenkin.

Valtuutettu Harri Rämö (vas.) puolusti voimakkaasti uuden hyvinvointikeskuksen rakentamista. Myös Juhani Salin oli uudisrakennuksen kannalla, mutta Harri Rantalalle ja Jouni Vaittiselle olisi riittänyt vanhan peruskorjaaminenkin.

Päätöstä edelsi vilkas keskustelu ja kokous keskeytettiinkin neuvottelujen ajaksi. Hyvin monessa puheenvuorossa arvosteltiin virkamiesvalmistelua poikkeuksellisen kehnoksi.

Suuret investoinnit jäihin

Vaikka kaupunginhallitus oli puheenjohtajansa Jouko Rytkösen (kok) kanssa eri linjoilla, esitti tämä valtuustossa, että vaihtoehto A valittaisiin.

– Maanantaina oli valtakunnallinen sote-seminaari Tampereella. Tämän kuun loppuun mennessä tulee kuntiin lausunnoille lakipaketti, joka sisältää 590 pykälää ja 600 sivua. Ministeri Rehula on myös viestitti, että on tulossa määräaikainen investoinnit kieltävä laki. Se on läpäissyt jo ensimmäisen käsittelyn. Kaikki yli 5 miljoonan investoinnit tarvitsevat jatkossa luvan. Kiinteistöt, jotka ovat olleet soten käytössä, ja maakunnallinen toimija ei niitä ota, eivät tule rasittamaan kuntien tasetta. Tässä ympäristössä olemme tekemässä tätä investointipäätöstä, perusteli Rytkönen esitystään.

Korjataan ensin terveysasema

Valtuutettu Mari Peräkivi (kesk) esitti puolestaan, että Akaan hyvinvointikeskuksen toteutus aloitetaan nykyisen Toijalan terveyskeskuksen tilojen perusparannuksesta. Entiseen vanhainkotiin ei kajottaisi heti. Toiminnallista kokonaisuutta Mari Peräkivi haluaa arvioida uudelleen, kun sote-palveluiden toteutus Akaassa, yhdessä muiden lähikuntien sekä yksityisten palveluntarjoajien kanssa on selvinnyt, jolloin selviää Akaan hyvinvointikeskuksen todellinen tilantarve.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jouko Rytkonen (oik.) olisi peruskorjannut hyvinvointikeskuksen Toijalan terveysaseman ja entisen vanhainkodin tiloihin.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jouko Rytkonen (oik.) olisi peruskorjannut hyvinvointikeskuksen Toijalan terveysaseman ja entisen vanhainkodin tiloihin.

– Meillä ei ole käytännössä varaa uudisrakennuksen tekemiseen, sanoi Peräkivi.

Valtuutettu Eero Eskola (kok) kannatti Jouko Rytkösen esitystä ja valtuutetut Jouni Vaittinen (kesk) ja Mikko Virolainen (vas) kannattivat Mari Peräkiven esitystä. Jouni Vaittinen olisi uudisrakennuksen kannalla jos sote-uudistus ei olisi tulossa. Eero Eskolan mielestä vanhan rakennuksen peruskorjaamisessa ei ole mitään ongelmallista, jos purkajat ja korjaajat ovat samat. Eskolan mielestä myös työtä on valvottava työhön osallistuvan työnjohtajan.

Lautakunnallakin mielipide

Valtuutettu Heli Piirainen (vihr) muistutti, että perusturvalautakunta ainakaan esitti, hyvinvointikeskus toteutettaisiin vaihtoehtona C. Toijalan terveysasema peruskorjattaisiin ja entisen vanhainkodin paikalle rakennettaisiin uudisrakennus. Piirainen esitti C vaihtoehtoa myös valtuustolle ja häntä kannatti valtuutettu Harri Rantala (sd).

26valtuusto-7-rantanen

– Meillä on olemassa kolme erilaista vaihtoehtoa laskelmineen, mutta yksikään niistä ei ole vertailukelpoinen valtuutettu Peräkiven tai kaupunginhallituksen esityksen kanssa. Eihän me voida tässä päättää mitään, ainakaan niin, että joku olisi parempi kuin toinen, koska esityksiä ei voida vertailla. Kun kaupunginhallitus päätöksensä uudisrakennuksesta teki, ajattelin, että saamme tänne valmistellun esityksen. Ei ole valmisteltu mitään, mietti Piirainen.

Heli Piirainen olisi uudisrakennuksen kannalla, jos olisi tiedossa edes rakentamisaikataulu ja hinta-arvio.

Toimintarakenteita uudistettava

Valtuutettu Harri Rämön (sd) mielestä kokonaan uudella hyvinvointikeskuksella haetaan toimintarakenteiden uudistamista.

– Ei tehdä kaikkea samalla tavalla kuin tähän asti. Jos jokaisella on laatikko ja lokero, saadaan toiminta näyttämään tehokkaalta, mutta se ei välttämättä sitä ole. Rakentaminen on myös myönteinen viesti kuntalaisille. Uudisrakennuksessa saadaan hyvät tilat työntekijöille ja asiakkaille, sanoi Harri Rämö.

Uudisrakennusta kannattivat puheenvuoroissaan myös valtuutettu Henna Rantanen (sd) ja Hannu Järvinen (sd). Valtuutettu Tuomo Smått (kok) puolestaan epäili, saako Akaa lupaa rakentaa uutta hyvinvointikeskusta, jos väliaikainen investointikielto tulee voimaan.

Kolme äänestystä

Valtuuston puheenjohtaja Saila Kallioinen (sd) äänestytti ensin vastakkain Jouko Rytkösen esityksen ja Heli Piiraisen esityksen. Tästä jatkoon meni Piiraisen esitys äänin 13–29. Rytköstä kannattivat Eero Eskola, Sirpa Hämäläinen, Eero Lapinleimu, Jaakko Leinonen, Tuomo Närkki, Jouko Rytkönen, Tuomo Smått, Jouni Vaittinen, Bjarne Illman, Nina Weltzien, Hanna-Leena Vihervaara, Lea Tuomisto ja Tapio Kivistö.

Valtuuston puheenjohtaja Saila Kallioinen määräsi kaikki puheenvuoron pidettäväksi puhujapöntästä jossa on mikrofoni. Näin palveltiin huonokuuloisia.

Valtuuston puheenjohtaja Saila Kallioinen määräsi kaikki puheenvuoron pidettäväksi puhujapöntästä jossa on mikrofoni. Näin palveltiin huonokuuloisia.

Toisessa äänestyksessä vastakkain olivat Piiraisen esitys ja Mari Peräkiven esitys. Tästä äänestyksestä jatkoon meni Piiraisen esitys äänin 28–14.

Kolmannessa äänestyksessä vastakkain olivat kaupunginhallituksen esitys uudisrakennuksesta ja Piiraisen esitys. Tässä äänestyksessä kaupunginhallituksen esitys voitti äänin 22–20. Valtuutetuista uudisrakennuksen kannalla olivat Salla Bister (sd), Hannu Järvinen (sd), Saila Kallioinen (sd), Heikki Knuutila (sd), Nina Koivuniemi (vas), Jaakko Leinonen (kok), Antti Maijala (vas), Kirsi Nord-Sarkola (sd) , Vesa Peltola (kesk), Arja Raiski (sd), Henna Rantanen (sd), Saija Roininen (sd), Harri Rämö (sd), Jukka Saari (vas), Juhani Salin (sd), Jouni Salonen (sd), Mika Setälä (kd), Timo Tammisto (sd), Eija Taurén (kd), Seija Tromstedt (sd), Mikko Virolainen (vas) ja Heli Inkinen (sd).

Äänestyksen jälkeen valtuutettu Rantanen tarjosi yksimielisesti hyväksyttäväksi pontta, jossa hyvinvointikeskuksen hintakatoksi olisi asetettu 11 miljoonaa euroa ja paikaksi Toijalan rautatieaseman seutua, mutta puheenjohtaja ei ottanut pontta käsittelyyn.

Akaan kaupungin johtavat viranhaltijat tekninen johtaja Antti Kemi, henkilöstöjohtaja Briitta-Liisa Sinivuori, perusurvajohtaja Elina Anttila ja sivistysjohtaja Jukka Oksa olivat paikalla vastaamassa, jos jotakin kysyttäisiin.

Akaan kaupungin johtavat viranhaltijat tekninen johtaja Antti Kemi, henkilöstöjohtaja Briitta-Liisa Sinivuori, perusurvajohtaja Elina Anttila ja sivistysjohtaja Jukka Oksa olivat paikalla vastaamassa, jos jotakin kysyttäisiin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?