Toijalan yhteiskoulullekin tarvitaan lisää pulpetteja ja tuoleja

Viialan yhtenäiskoululle esitetään lisämäärärahaa

Koulutuslautakunta esittää lisämäärärahaa Viialan yhtenäiskoulun ja Toijalan yhteiskoulun kalustehankintoihin tälle vuodelle. Kummassakin koulussa oppilasmäärä lisääntyy kuudensien luokkien keskittämisen ja ryhmäkokojen kasvattamisen vuoksi.

Viialassa Keskustan koululla toimivien alaluokkien kalustaminen on muutenkin kesken, sillä valtuusto poisti kaksi kolmasosaa tämän vuoden määrärahoista viime vuoden budjettiylitysten vuoksi.

Sivistysjohtaja Jukka Oksan mukaan Viialassa koulutyön kannalta välttämättömiä hankintoja lukuvuoden 2016–2017 alkuun mennessä ovat Keskustan koululla kuvaamataitoluokan pöydät ja tuolit, musiikkiluokan tuolit sekä lisäpulpetit ja tuolit. Lisäksi tarvitaan äänentoistolaitteet musiikkiluokkaan ja saliin, saviuuni sekä teknisen työn pientyökaluja.

Viialan yhtenäiskouluun kuuluvaan Hirvialhon koulurakennukseen valmistuu toinen kotitalousluokka. Sen piti valmistua jo viime vuoden kesällä, mutta alakanttiin tehty kustannusarvio viivästytti rakentamista vuodella. Kotitalousluokan kalustamisen kokonaishinta-arvio on 10 000 euroa.

Toijalan yhteiskoulun opetustiloihin tarvitaan keskittämisen ja ryhmien kasvattamisen vuoksi yhteensä 60 uutta pulpettia tuoleineen.

Taberman ei halunnut kalusterahoja

Sivistysjohtaja Oksa esitti Viialan yhtenäiskoulun ensikertaista kalustamista varten 55 500 euron määrärahan lisäystä ja Toijalan yhteiskoululle 13 000 euron määrärahan lisäystä.

Koulutuslautakunnan kokouksessa Tomi Koistinen (kok) esitti Viialaan 50 000:tta ja Toijalaan 13 000:tta euroa. Esitys voitti Oksan esityksen 4–3. Kari Taberman (sd) äänesti tyhjää.

Aiemmin Taberman ehdotti, että koulutuslautakunta ei ano valtuustolta lisämäärärahaa kummankaan koulun hankintoihin. Tabermania ei kannatettu.

Ehdotus etenee kaupunginhallituksen kautta valtuustoon, joka päättää mahdollisesta lisämäärärahasta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?