Seinähulluna yli 40 vuotta

Kun Seppo Korjus nuorena ammattikoululaisena ilmoitti mammalleen, ettei hänestä tule metallimiestä vaan tuleekin soittaja, mamma oli vihainen ja tivasi, millä tämä aikoi itsensä elättää.

– Sanoin mammalle, että elätän vielä sinutkin, Seppo muistelee.

Nuori mies piti päänsä, eikä päätöstä ole tarvinnut katua.

Viialassa asuva Seppo Korjus, 74, on tehnyt pitkän uran laulajana ja puhallinsoittajana Seitsemän Seinähullua Veljestä -orkesterissa, johon hän liittyi mukaan vuonna 1968. Pentti–Oskari Kangas oli perustanut orkesterin kaksi vuotta aiemmin.

Tänä vuonna 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä orkesteri tunnetaan varsinkin humorististaan kappaleistaan kuten Banaania poskeen, Nakit ja muusi ja Lumikki-jenkka.

Seppo Korjus jäi pois Seinähulluista nelisen vuotta sitten, mutta on mukana edelleen orkesterin juhlakeikoilla. Lisäksi hän soittaa viialalaisessa tanssiorkesteri Titanicissa.

Ensisävelet viululla

Karhulasta kotoisin olevan Sepon soittajan taival alkoi 12-vuotiaana syntymäpäivälahjaksi saadusta viulusta ja Kotkan musiikkiopistosta. Muutama vuosi myöhemmin hän liittyi paikalliseen soittokuntaan uuden soittimen toivossa.

– Olin sitä mieltä, ettei viululla ruveta soittelemaan tanssimusiikkia. Sain soittokunnasta klarinetin, joka oli paperipussissa. Meni varmaan kaksi viikkoa, ennen kuin sain siitä ääntäkään, Seppo kertoo.

Seppo perusti ensimmäisen bändinsä 1950-luvulla yhdessä amattikoulukaverinsa kanssa. Yhtye nimettiin Kalevi Ukkola Kvartetiksi. Orkesterin perustajat työskentelivät soittamisen ohella vielä Ahlströmillä konepajalla.

– Jossain vaiheessa meidän tiemme erkanivat, ja minä menin Lappeenrantaan. Siellä tuli vastaan toi, Seppo tuumaa ja osoittaa vaimoaan Sirkka–Liisaa.

Pariskunta on ollut naimisissa 49 vuotta, vaikka Sirkka-Liisan vanhemmat suhdetta alkuun vähän epäilivätkin.

– Äiti ja isä sanoivat, voi kauheaa, soittaja. Siihen aikaan oli käsitys, että soittajat eivät tee muuta kuin ryyppäävät, mutta tämä on poikkeus. Tämä ei ota mitään, Sirkka–Liisa Korjus sanoo.

– En ole vielä opetellut, ja nyt on varmaan liian myöhäistä, Seppo epäilee.

Orkesteri kolahti kerrasta

Seppo oli ehtinyt soittaa jo useassa bändissä, kiertää maata muun muassa Johnny Liebkindin mukana ja muuttaa vaimonsa

ja esikoistyttärensä kanssa Tampereelle, kun muusikkotuttu kehotti Korjusta kysymään töitä Seinähulluista.

– Ajattelin, että tuohon en ainakaan lähde – eihän ne osaa edes soittaa, Seppo tunnustaa.

Seppo suostui kuitenkin orkesterin pyynnöstä mukaan yhdelle keikalle. Koesoitto venähti odotettua pidemmäksi.

– Niin paljon se kolahti, että siellä tuli oltua mukana yli 40 vuotta.

Linnanmäen korkeakoulussa

Soittokeikkojen lisäksi Seinähullujen pitkään uraan on mahtunut myös tv- ja teatterityötä. Uuden Iloisen Teatterin UIT:n orkesterina Linnanmäellä Seinähullut toimi lähes 30 vuoden ajan.

– Se oli varsinainen korkeakoulu. Jaakko Salo oli kapellimestarina ja musiikki laidasta laitaan. Se oli hienoa aikaa, Seppo sanoo.

Showbändin maine sai UIT:n käsikirjoittajat Jaakko Salon, Jukka Virtasen ja Matti Kuuslan kiinnostumaan Seinähulluista. Herrat kävivät katsastamassa orkesterin tämän esiintyessä Vierumäellä.

– Meitä jännitti aivan hirveästi. Sitä paitsi meillä oli ollut aina kesäkuu lomaa hulluista, kun taas Linnanmäellä esityksiä oli touko- ja kesäkuu ja välillä heinäkuuhun asti. Ajattelimme, että siinä menee kesälomat ja kaikki pilalle, jos päädymme Linnanmäelle. Päätimme, että pistämme sellaisen hinnan, etteivät varmaan ota meitä. Mutta ottivat silti, Seppo naurahtaa.

Ei kahta samanlaista kappaletta

Seppo Korjuksen mielestä monipuolinen viihdyttäminen on ollut työn suola. Edes samojen kappaleiden esittäminen ei kyllästytä pitkän linjan muusikkoa.

– Minulla on sellainen periaate, että kappaletta ei soiteta kahta kertaa samalla tavalla. Siinä pitää aina olla jotain erilaista, Seppo sanoo.

Tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta taiteilijana Seppo Korjukselle on myönnetty valtion taiteilijaeläke.

Luistimet jalkaan ja baanalle

Soittouran kummallisista sattumuksista Sepon mieleen nousee ensimmäisenä keikkamatka Lohjalle. Paluumatkalla Tampereelle satoi alijäähtynyttä vettä, joka jäätyi asfalttiin. Parin kilometrin jälkeen keikkabussin kuljettaja ilmoitti bussin pysähtyvän odottamaan suola-autoa.

– Meillä sattui olemaan luistimet autossa. Vedin ne jalkaan ja lähdin luistelemaan tielle, jossa oli puolen sentin jää. Vastaan tulleet autoilijat ihmettelivät meininkiä.

Orkesterin pojat olivat todistamassa, kuinka mäen päälle pysähtynyt juustorekka kaatui paikaltaan ojaan.

– Meillä oli jo siihen aikaan matkapuhelin, jolla kuljettaja soitti isännälleen, että ei voi mitään, syrjällään on. Laitoimme metsään nuotion ja keitimme kahvit, Seppo kertoo.

Karhulan kaltainen Viiala

Sirkka-Liisa ja Seppo muuttivat Tampereelta Viialaan yli 15 vuotta sitten. Korjukset olivat kyläilemässä Sirkka-Liisan siskon ja tämän miehen luona Viialassa, kun Sirkka-Liisa ilmoitti, että voisi muuttaa paikkakunnalle, kun molemmat tyttäretkin olivat lähteneet jo maailmalle.

Korjukset päätyivät jo samalla reissulla katsomaan tyhjää asuntoa Viialan keskustassa, ja kotimatkalla Seppokin jo lämpeni muuttoajatukselle.

– Kotipaikkani Karhula oli pieni paikka ja Viiala muistuttaa paljon sitä. Olen viihtynyt täällä tosi hyvin, Seppo myöntää.

Musiikin ohella eläkepäiviin kuuluu puutarhanhoitoa rivitalon takapihalla. Seppo tunnustautuu myös intohimoiseksi penkkiurheilijaksi, jolle Rion olympialaiset tietävät hyvää kesää. Mieheltä löytyy myös omaa urheilumeriittiä, nimittäin ammattikoulujen Suomen mestaruus viiden kilometrin hiihdossa vuodelta 1956.