Lehtojen kesäpaikka on toinen koti

Pirkko ja Pertti Lehdon kesäpaikka on jyrkässä mäenrinteessä.

Pirkko ja Pertti Lehdon kesäpaikka on jyrkässä mäenrinteessä.

Kun hämeenlinnalaiset Pirkko ja Pertti Lehto keväällä 1999 ostivat kesäpaikkansa Syvärannan Saarioispuolelta, oli tontilla pieni saunamökki, jyrkkä kivinen rinne järveen ja kallioista umpimetsää.

– Aika kauan siinä suunniteltiin mitä tehdään. Myyjä oli vähän maata tasoitellut taloa varten, mutta se oli jäänyt kesken. Kaadoin tästä kolmisenkymmentä isoa kuusta, joista sain lautaa rungoksi tähän mökkiin ja ulkovuorauksen. Vuonna 2002 aloitettiin rakentaminen omalla väellä, meillä on kaksi poikaa. Mutta kun sitä tehtiin vain iltaisin, viikonloppuisin ja lomilla, siinä meni kolme vuotta, kertoo nyt eläkkeellä oleva Pertti Lehto.

Tänä päivänä rannassa on iso terassimainen laituri. Saunamökki on säilytetty ja sen seuraksi on rakennettu grillikota. Ylempänä mäellä ovat päärakennus ja autotalli-varasto. Kaikki rakennukset on yhtenäisesti maalattu keltaisiksi

Lehdot kertovat kotiutuneensa hyvin kesäpaikalleen.

–  Olemme täällä kesäasunnolla enemmän kuin kotona. Tuntuu, ettei siellä kaupungissa ole mitään tekemistäkään. Sauna lämpiää kaksi kertaa viikossa, sanovat Pirkko ja Pertti Lehto kuin yhdestä suusta.

Puuha-Petellä riittää tekemistä

Puiden kaatoa ja pilkkomista sekä kivien kääntämistä tontilla riittää ja selkäänsä säästääkseen Pertti Lehto osti pienen sinisen traktorin.

– On se tarpeen ollut monessa kohtaa. Sillä sitten auraan lumetkin talvella. Tulee välillä vähän ajan kuluksi käytyä täyttämässä monttuja ja lanaamassa tai auraamassa tuota osakaskunnan mökkitietäkin.

Tien varren tyytyväiset asukkaat tuntevatkin Lehdon nimellä Puuha-Pete.

Lehdolla on myös moottorikelkan vetämä latukone, jolla hän omaksi, lastenlasten ja muiden jäällä liikkuvien iloksi tekee hiihtoladun Vanajan jäälle – rannan suuntaisesti tietenkin.

Puunkaato ja pilkkominen ovat Pertti Lehdolle lähes jokaviikkoista puuhaa.

Puunkaato ja pilkkominen ovat Pertti Lehdolle lähes jokaviikkoista puuhaa.

Auringossa ei osata löhöillä

Lehdot viettävät kesäisin suurimman osan aikaa ulkona pihalla ja luonnossa.

– Ulkona ollaan, mutta auringossa makoileminen ei ole meidän juttu. Otetaan se aurinko, mikä osuu, kun pihalla puuhaillaan. Toki välillä istutaan ja lepäillään kahvikupposen kanssa, sanoo Pirkko Lehto.

Hänen harrastuksenaan on monipuolisen puutarhan hoito. Entiseen kivikkoiseen umpimetsään on rakennettu kauniita ryhmäistutuksia – viherkasveja ja kukkia, jotka kukkivat tasaisesti eri aikoina.

– Kaikki olen itse istuttanut ja päivittäin käyn renssaamassa kukkapenkkejä, jaan ja koulutan kasveja ja siirtelen niitä uusiin paikkoihin, kuvailee Pirkko Lehto kesäpäiviään.

Hänen lempikasvinsa ovat mahoniapensas ja isokukkaiset dahliat.

Talvikalastusta ja ompelua

Pirkko ja Pertti Lehto tunnustavat, että talvella ollaan enemmän sisällä, mutta ei kokonaan.

– Hiihtelemme mielellämme ja lenkkeilemme, varsinkin lastenlasten kanssa, he toteavat.

Kalastaminen ei kuulu kesän harrastuksiin, mutta talvella Pertti Lehto pujottaa muutaman verkon jään alle.

– Kuhaahan minä pyydän ja kyllä sitä saankin. Mutta välillä tuppaa tulemaan niitä sulkaviakin. Mutta ei se mitään, siihen kun ne jäälle jätän, niin kohta tulevat merikotkat ne ottamaan.

Merikotkat ?

– Niin, parhaana päivänä niitä kaarteli Köysiön niemen edessä yhdeksän, vakuutti Pertti Lehto.

Pirkko Lehto saa talvella aikansa kulumaan ompelemalla vaatteita ja laukkuja ja leipominen on myös hänelle mieluisaa ja mökin takan lämmössä istuminen ei ole hassumpi nautinto sekään.

Pertti Lehto on eläkepäivillään ryhtynyt uudelleen musiikkimieheksi. Nuorempana hän soitti ja rumpuja ja lauloi orkesterin solistina, nyt hän on opetellut soittamaan niin mandoliinia kuin haitariakin, omaksi ja vaimon iloksi.

Lehtojen kuistilta avautuu näköala Vanajavedelle.

Lehtojen kuistilta avautuu näköala Vanajavedelle.

Puuha-Pete puuhissaan.

Puuha-Pete puuhissaan.

22 lehdot (13) 22 lehdot (12)
Puutarhan hoito on emännän hallussa, isäntä saa vain ihailla.

Puutarhan hoito on emännän hallussa, isäntä saa vain ihailla.

Pieni huilaushetki viihtyisissä sisätiloissa on välillä paikallaan.

Pieni huilaushetki viihtyisissä sisätiloissa on välillä paikallaan.

Tässä kasvoi ennen sankka kuusimetsä.

Tässä kasvoi ennen sankka kuusimetsä.

22 lehdot (3)

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?