Kulttuuritalo ei ole enää yleisesti avoinna

Laaksolan ovet sulkeutuvat syksyllä

Akaan kaupungin omistama Kulttuuritalo Laaksola ei ensi syksystä alkaen ole enää yleisesti avoinna. Näyttelytilojen lisäksi Laaksolassa on muun muassa Toijalan MLL:n ja lasten kuvataidekoulu Näpsän vuokraamia tiloja.

Akaan kaupungin omistama Kulttuuritalo Laaksola ei ensi syksystä alkaen ole enää yleisesti avoinna. Näyttelytilojen lisäksi Laaksolassa on muun muassa Toijalan MLL:n ja lasten kuvataidekoulu Näpsän vuokraamia tiloja.

Akaan vapaa-aikalautakunta on päättänyt, että Toijalassa sijaitseva Kulttuuritalo Laaksola ei ole syksystä 2016 alkaen yleisesti avoinna. Tilat ovat edelleen yhdistysten ja muiden käyttäjien käytössä kuten tähänkin saakka, mutta kaupunki ei järjestä näyttelyihin valvontaa. Näytteilleasettajan täytyy huolehtia itse näyttelyiden aukipitämisestä omien mahdollisuuksiensa mukaan.

Vapaa-aikalautakunta päätti tammikuussa, että kulttuuritalo Laaksolaa pidetään kevään ajan avoinna ostopalvelusopimuksella Taito-Pirkanmaa ry:n kanssa. Laaksola on ollut auki kolmena päivänä viikossa edellisenä vuonna varattujen näyttelyjen ajan.

Akaan sivistysjohtaja Jukka Oksa toteaa, että saadun palautteen perusteella kävijöitä on yleisenä aukioloaikana ollut vähän.

– Suurin osa näyttelyvieraista on käynyt näyttelyissä silloin, kun näytteilleasettaja on itse pitänyt tiloja avoinna yleisten aukioloaikojen ulkopuolella, Oksa kertoo.

Syksylle 2016 on Oksan mukaan jo tehty varauksia näyttelyistä. Näytteilleasettajia on pyydetty varautumaan siihen, että kaupungin puolesta tilat eivät ole välttämättä avoinna, vaan heidän tulee itse varautua pitämään näyttelyjä auki omin järjestelyin.

Akaan kaupunki on viime vuosina remontoinut Kulttuuritalo Laaksolaa. Rakennukseen on tehty näyttelytiloja, ja toiseen päähän taloa tehtiin työtilat muun muassa kulttuurikoordinaattorille.

23Laaksola3

Kulttuuritalo Laaksola on historiansa aikana toiminut muun muassa lastenkotina.

Osana tämän vuoden budjettia Akaan valtuusto päätti, että kulttuurikoordinaattorin virkaan ei myönnetä palkkarahoja, vaikka itse virkaa ei lakkautettukaan.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?