Taloustietokilpailujen Akaan kärki palkittu

Kauppojen aukioloaika vapautettiin vuoden 2016 alusta. Mihin kauppojen aukiolon vapauttamisella pyrittiin? Mainitse kaksi asiaa. Kirjoita kauppiaalle ja kaupan työntekijälle vuorosanat, jossa he molemmat kertovat kaksi seurausta kauppojen vapauttamisesta.

Johtaja Matti Fagerlund (vas.) jakoi Taloustietokilpialujen palkinnot Jenny Ahlamanille, Ville Karirinteelle ja Lauri Rantaselle Toijalan yhteiskoulusta. Viialan yhtenäiskoulun palkinnot jaetaan koulun kevätjuhlasassa.

Johtaja Matti Fagerlund (vas.) jakoi Taloustietokilpialujen palkinnot Jenny Ahlamanille, Ville Karirinteelle ja Lauri Rantaselle Toijalan yhteiskoulusta. Viialan yhtenäiskoulun palkinnot jaetaan koulun kevätjuhlasassa.

Muun muassa oheisiin kysymyksiin joutuivat tänä vuonna vastaamaan peruskoulun 9. luokan oppilaat valtakunnallisessa Taloustietokilpailussa. Kilpailun järjestävät Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto ja Nordea pankki. Kilpailu järjestettiin nyt 51. kerran ja sen aloitti Kansallispankki.

– Jos kilpailujen kehitystä katsoo, niin vuosi vuodelta kilpailun tulevat toisaalta vaikeammiksi ja toisaalta ajankohtaisemmiksi. Seuraamalla tiedotusvälineistä tapahtumia, joita Suomessa ja maailmalla tapahtuu, pystyy hyvin vastaamaan tehtäviin. Minäkin olen kilpailuun kerran osallistunut, ja sanon suotaan, että en menestynyt. Veljeni voitti ja se minua harmittaa edelleen, sanoo Nordean Akaan konttorin johtaja Matti Fagerlund.

Kilpailun tarkoituksena ei ole vain menestyminen. Johtaja Matti Fagerlundin mielestä kilpailulla tavoitellaan myös kiinnostuksen lisäämistä talouselämää ja yleensäkin yhteiskuntaa kohtaan.

Viialan yhtenäiskoulusta 1. sijoittui Ilmari Ayres, 3. Joonas Malinen ja 3. Eero Häikiö ja Riikka Inkinen. Toijalan yhteiskoulusta 1. sijoittui Jenny Ahlman, 2. Lauri Rantanen ja 3. Ville Karirinne.

Palkitut nuoret pyrkivät lukioon. Osalla kesä menee kesätöissä, osalla muun muassa jalkapalloa pelaten.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?