Partiolaiset kisaavat Sääksmäen kulttuurimaisemassa

Sadat partiolaiset eri puolilta Suomea ottavat mittaa toisistaan Valkeakosken Sääksmäellä, kun partiotaidon 63. Leon Lenkki ja 47. Hilkan Kilpa pyörähtävät käyntiin Sääksmäen seurakunnan leirikeskuksessa Pappilanniemestä lauantaina 28. toukokuuta kello 9. Kilpailijat johdatetaan yli yön kestävässä kilpailussa keskiaikaan ja kulttuurimaiseman saloihin Ritvalan Helkajuhlista alkaen.

Leon Lenkki

Leon Lenkki ja Hilkan Kilpa on kansallinen partiotaitokilpailu ja Hämeen Partiopiirin mestaruuskilpailu. Kilpailijat ovat jo kilpailukutsun saatuaan miettineet, miten keskiajalla elettiin? Mitä syötiin ja juotiin? Miten metsästettiin?

– Keskiaikaa pidetään taantumuksellisena ja pysähtyneenä, vanhoillisuudellaan kehitystä jarruttavana historian pimeimpänä aikakautena. On totta, ettei keskiajalla juuri tehty suuria keksintöjä, eikä tiede harpponut nykyistä vauhtia eteenpäin, mutta antiikista pohjan ja innoituksen saama keskiaika ei silti sen huonompi kuin mikään muukaan aikakausi: merkittävin kehitys kulki tavallisen kansan tasolla. Esimerkiksi kirjapainotaito mahdollisti tiedon nopean leviämisen ja siten yhä laajemman yleistiedon myös lukutaidottomille, kertoo kilpailunjohtaja Sanna Piispa.

Keskiajalla ihminen oli lähellä luontoa ja luonto ja säät määrittelivät ihmisen toimeentulon. Partiolaiset yrittävät edelleen olla lähellä luontoa, jopa osa sitä. Partiolaiset haluavat jopa ihanteenaan rakastaa ja suojella luontoa.

– Kilpailureittimmekin kulkee suojeltujen alueiden läpi, joten partiolaisina osaamme varmasti kunnioittaa meille annettuja rajoituksia luonnossa liikkuessamme, kertoo Piispa.

Kilpailu on jaettu siniseen, punaiseen, ruskeaan, harmaaseen ja vaaleanpunaiseen sarjaan. Ratojen pituudet vaihtelevat 20–36 kilometriin. Yörasti on maastossa ja siellä koko yön vartiolla tehtäviä. Vartiota on pyydetty ottamaan mukaansa muun muassa vasara, rullamitta, pienisilmäinen ompeluneula, saha, majoite, kirves, vispilä, 3 kappaletta kannellisia lasipurkkeja, puuporanterä ja korutaltta.

Hämeen Partiopiirin ohella partiotaitokilpailua ovat järjestämässä partiolippukunnat Toijalan Eräveikot, Urjalan Varstat, Valkeakosken Korvenkävijät, Vesilahden Valkohännät ja Viialan Metsänkävijät.

Partiotaitokilpailut päättyvät sunnuntaina kello 17.30 mennessä.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>