Rakennusten tulevasta omistuksesta halutaan lisätietoja

Kaupunginhallitus jätti hyvinvointikeskuksen pöydälle

Akaan kaupunginhallitus ei tiistaina päättänyt hyvinvointikeskuksen rakentamisesta juuta eikä jaata. Asia jätettiin pöydälle, koska siitä halutaan lisää tietoa.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Jouko Rytkösen (kok) mukaan pöydälle jättämisestä sovittiin hänen, valtuuston puheenjohtajan Saila Kallioisen (sd) ja kaupunginjohtaja Aki Viitasaaren kesken.

– Ensi viikon keskiviikkona on aamupäivällä Pirkanmaan sote-ohjausryhmän kokous, jossa minä, Saila ja Aki olemme. Samana iltana on valtuustoseminaari, jossa käydään läpi hyvinvointikeskusasiaa. Haemme mahdollisimman paljon faktatietoa, Rytkönen sanoo.

Hänen mukaan tietoa kaivataan siitä, kuka tulevalla Pirkanmaan sote-alueella hallinnoi kiinteistöjä, joissa sosiaali- ja terveyspalveluja järjestetään.

– Alustavien kaavailujen mukaan maakunnallinen sote-järjestäjä vuokraa ne kiinteistöt, jotka se tarvitsee, ja loput jäävät kuntien kontolle, Rytkönen kertoo.

Keskuksesta on ainakin kaksi kantaa

Uuteen hyvinvointikeskukseen on tarkoitus keskittää lähes kaikki Akaan sosiaali- ja terveyspalvelut vanhustenhuoltoa ja kehitysvammahuoltoa lukuun ottamatta. Akaan perusturvalautakunta asettui äänin 5–3 sille kannalle, että hyvinvointikeskus tehdään peruskorjaamalla Toijalan terveysasema ja korvaamalla entinen Hakalehdon vanhainkoti uudisrakennuksella. Kaupunginjohtaja Viitasaaren esitys kaupunginhallitukselle puolestaan oli, että myös entinen ja nyt tyhjillään oleva Hakalehto peruskorjataan.

Kosteus- ja homevaurioituneen Hakalehdon peruskorjausta on jo kahteen kertaan esittänyt myös työryhmä, johon kuuluu perusturvatoimen ja teknisen toimen johto. Tuoreimpien laskelmien mukaan peruskorjaus maksaisi 7,1 miljoonaa ja peruskorjauksen ja uudisrakennuksen yhdistelmä 8,7 miljoonaa euroa.

Esimerkiksi perusturvalautakunnan puheenjohtaja Harri Rantala (sd) ei usko, että vuoden 2011 kuntotutkimuksessa purkukuntoiseksi tuomitusta vanhainkodista saisi remontilla turvallista. Jouko Rytkönen puolestaan on hyvinvointikeskustyöryhmän ja kaupunginjohtajan kannalla.

– Virkamiestyöryhmän esittämä A-vaihtoehto on ihan kelvollinen minulle. On huomioitava se, että valtiollisten sote-kaavailujen mukaan velat jäävät kuitenkin kunnille, Rytkönen toteaa ja sanoo, että Akaalla on jo suhteellisen korkea velkaantumisaste.

– Turha sitä on kasvattaa tarpeettomasti. Jos me saamme halvimmalla vaihtoehdolla samantasoiset tilat kuin seuraavaksi halvimmalla, jolla rakennetaan uutta, onko syytä laittaa kahta miljoonaa lisää? Näitä kysymyksiä pohditaan, Rytkönen toteaa.

Hänen mukaansa asiaa pöydälle jätettäessä ei päätetty, käsitelläänkö hyvinvointikeskusta ensi keskiviikon valtuustoseminaaria seuraavassa hallituksen kokouksessa. Perusturvalautakuntaan asia ei kuitenkaan Rytkösen mukaan enää palaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?