Kurisjärven koulusta tuli kirpputori ja kokoontumispaikka

Kokous- ja kahvihuoneessa voi istahtaa nojatuoliin ja ihailla kurisjärveläistä peltomaisemaa.

Kokous- ja kahvihuoneessa voi istahtaa nojatuoliin ja ihailla kurisjärveläistä peltomaisemaa.

Tämä vuosi on tiennyt uutta elämänvaihetta sekä entiselle Kurisjärven koululle että akaalaiselle Paula Jussilaiselle. Jussilainen vuokrasi vanhan koulurakennuksen Akaan kaupungilta jalostaakseen siitä yhdistetyn koti-kirpputori-kahvila-kokoustilan. Kokousten ja kokoontumisten lisäksi kuka tahansa voi jatkossa myös liikkua entisellä koululla koripallon ja muun urheilun merkeissä.

Kalvolasta syntyisin oleva ja Toijalassakin kouluja käynyt Paula Jussilainen oli 30 vuotta töissä Ylellä vastaten maskeista ja hiuksista lukuisissa tv-sarjoissa, elokuvissa ja jopa oopperoissa. Netistä löytyvä työluettelo on pitkä ja vakuuttava.

Lukuisten Yle-vuosien jälkeen Jussilainen haki virkavapaata käydäkseen Englannissa. Vierailu tuttujen luona muuttui tusinan vuoden oloksi ja elämäksi saarivaltiossa. Samalla maskeeraajan työt vaihtuivat uuden koulutuksen kautta kokin ammattiin tyttökoulussa, vanhainkodissa ja Pelastusarmeijalla.

Eläkeikä toi Jussilaisen takaisin Suomeen, Kalvolaan ja sieltä Toijalaan. Viime vuonna Jussilainen kävi Kurisjärven koulun kierrätyspisteellä ja kysyi ystävältään, mitä rakennuksessa tapahtuu. Kun kaupungilta kerrottiin, että lakkautettu koulu toimii varastona ja on vapautumassa, asiat etenivät nopeasti tekninen johtaja Antti Kemin valmistelemaan vuokrasopimukseen ja allekirjoituksiin.

Paula Jussilaisen kirpputorilla astiat, liinavaatteet ja muut myytävät ovat omissa pöydissään.

Paula Jussilaisen kirpputorilla astiat, liinavaatteet ja muut myytävät ovat omissa pöydissään.

Kirpputorin ja kahvilan tuotot hyväntekeväisyyteen

Kurisjärven koulun entinen opettajanhuone ja sen viereinen luokka ovat jo muuttuneet käytettyjen astioiden, vaatteiden ja muun kirpputoritavaran järjestellyn järjestelmälliseksi tyyssijaksi. Myös kokoontumistila on valmis, ja yksi luokka ja liikuntasali odottavat raivausta ja viimeistelyä. Tämän viikon lauantaina talon ovet aukeavat kaikkien ihmisten tulla.

Talon toisen pään Jussilainen on remontoinut kodikseen.

– Päätin heti, että muutan koululle myös asumaan. Tämä on ihana rauhallinen paikka. Olen nähnyt hulinaa ihan tarpeeksi, Jussilainen toteaa Lontoon-vuosiensa jälkeen.

Paula Jussilainen kerää kirpputorillaan myytävät tavarat lahjoituksina. Vuokrapöytiä ei ole. Kirpputorimyynnistä ja kahvilasta saadut rahat hän antaa entisen Sininauhan, nykyisen Samaria ry:n toimintaan.

– Haluan tukea heitä, koska huumeiden ja päihteiden ja huumeiden aiheuttamat ongelmat ovat niin yleisiä. Kenenkään ei tarvitse nykyään mennä tuttavapiiriään kauemmaksi törmätäkseen niihin, Jussilainen sanoo.

Samaria ehkäisee päihdehaittoja tukemalla nuorten toimintaa, puhumalla raittiudesta sekä auttamalla jo vaikeuksiin joutuneita ihmisiä ja heidän perheitään. Lisäksi Samaria järjestää ja ylläpitää päihdeongelmaisille sekä muista syistä syrjäytyneille tukiasuntoja, tukitoimintoja arkeen sekä hoito- ja kuntoutuskoteja.

Viialan urheilukentän saavutuksista kertovat kiertopalkinnot löytyivät koululta. Omistaja voi Paula Jussilaisen mukaan käydä hakemassa omansa pois.

Viialan urheilukentän saavutuksista kertovat kiertopalkinnot löytyivät koululta. Omistaja voi Paula Jussilaisen mukaan käydä hakemassa omansa pois.

13Kurisjärven koulu5 13Kurisjärven koulu3
Entiseen opettajanhuoneeseen on kerätty tavaraa ja vaatteita myytäväksi pöydille ja rekkeihin.

Entiseen opettajanhuoneeseen on kerätty tavaraa ja vaatteita myytäväksi pöydille ja rekkeihin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?