Akaassa asiakkaita virtaa liikepankeilta

Oma Säästöpankki kehittyy tavoitteiden mukaisesti

Konttorinjohtaja Minna Nyström kertoo, että monelle akaalaiselle Oma Säästöpankista tuli viime vuonna ykköspankki.

Konttorinjohtaja Minna Nyström kertoo, että monelle akaalaiselle Oma Säästöpankista tuli viime vuonna ykköspankki.

Suomen suurin säästöpankki Oma Säästöpankki saavutti viime vuonna tavoitteensa eli kasvatti sekä liiketoimintaansa että konttoriverkostoaan. Liikevoittoa kertyi 19,6 miljoonaa euroa, mikä on neljä prosenttia enemmän kuin vuonna 2014.

Pankin tase kasvoi vuoden aikana miltei 20 prosenttia ja oli vuoden lopussa 1,93 miljardia euroa.

Toimitusjohtaja Pasi Sydänlammin mukaan taseen huikea kasvu perustui orgaaniseen kasvuun ja rakennejärjestelyihin. Merkittävimpiin muutoksiin kuuluu se, että Joroisten Osuuspankki ja Pyhäselän Paikallisosuuspankki luovuttivat liiketoimintansa Oma Säästöpankki Oyj:lle.

– Ensimmäistä kertaa Suomen pankkihistoriassa raja-aita osuuspankki- ja säästöpankkiaatteen välillä ylitettiin vapaaehtoisesti. Oma Säästöpankkiin liittyi kannattavaa, hyvin hoidettua pankkiliiketoimintaa vahvasti pääomitettuna, joten kasvavat volyymit eivät rasita pankin vakavaraisuutta, Sydänlammi kertoo.

Myös digitaalisia palveluita kehitettiin viime vuonna. Tärkeimpiä olivat OmaMobiili-sovelluksen lanseeraus sekä verkkosivuilla oleva Oma Säästöpankin chat, jossa asiakas voi keskustella palveluneuvojan kanssa reaaliajassa.

Oma Säästöpankissa työskentelee nyt 252 henkeä, ja sillä on 45 täyden palvelun konttoria Pirkanmaalla, Hämeessä, Satakunnassa, Etelä-Karjalassa, Pohjois-Karjalassa, Kymenlaaksossa, Etelä-Savossa ja Etelä-Pohjanmaalla. Asiakkaita oli tilikauden päättyessä noin 125 000.

Asiakasmäärä kasvoi Akaassa

Oma Säästöpankki ei erittele konttorikohtaisia lukuja, mutta se tiedetään, että Akaan-konttorissa pääasiallisten asiakkuuksien kasvu oli viime vuonna yli kymmenen prosenttia.

– Olemme olleet paikallisesti monelle kakkospankki, mutta nyt huomaa, että olemme muuttuneet selkeästi heille ykköspankiksi. Meille päin on virtaa isommista, kansainvälisistä pankeista, kertoo konttorinjohtaja Minna Nyström.

Myös kokonaan uusia asiakkaita on tullut. He ovat monesti muuttaneet Akaaseen Tampereelta tai Hämeenlinnasta ja arvostavat lähipalvelua.

Kun ihmiset kysyvät asuntolainaa akaalaisesta pankista, on muuttopäätös yleensä jo tehty. Kaupungin vetovoimatekijöitä ovat edelleen sijainti ja hintataso, eikä kaupungin palveluista kysellä kovin yksityiskohtaisesti.

– Harrastusmahdollisuuksista varsinkin lapsiperheet kyselevät paljon. Vaikka kouluongelmat ovat Akaassa taakka, niitä on kaikkialla, Nyström sanoo.

Asuntolainoja myönnettäessä näkyy myös Akaan sisäinen muuttoliike joko omakotitalosta kerros- tai rivitaloon tai toisin päin, elämäntilanteen mukaan. Asuntomarkkinoilla Akaan tarjonta on monipuolinen etenkin omakotitaloissa, joita on eri puolilla kaupunkia ja eri hintaluokissa. Vain hissitaloista ja pienistä asunnoista on Nyströmin mukaan puutetta.

– Vältämme sitä, että ihminen olisi kahden asunnon loukussa, mutta hyvät asiakkaat on kyllä pystytty rahoittamaan. Jos henkilöllä on luottohäiriö, emme lähde lainoittamaan, Nyström sanoo.

Myös yritysrahoituspuolella kysyntää on ollut mukavasti, ja Akaassa uskotaan tulevaisuuteen.

– Nyt ajatellaan, että jos tänne tekee toimitilan, sille on myöhemminkin kysyntää.

Liikepankkien toiminta on tuttua

Minna Nyström uskoo, että Oma Säästöpankin asiakasmäärä jatkaa Akaassa kasvuaan, kun konttori muuttaa keväällä entisiin Postin tiloihin mahdollisimman keskelle Toijalaa. Ennen Postia samalla paikalla toimi Säästöpankki.

Oma Säästöpankin aika Valtatie 20:ssä päättyy keväällä, kun konttori muuttaa entisiin Säästöpankin ja Postin tiloihin muutama kivenheitto rautatieaseman suuntaan. Minna Nyströmin mukaan moni asiakas on ollut tyytyväinen muutosta.

Oma Säästöpankin aika Valtatie 20:ssä päättyy keväällä, kun konttori muuttaa entisiin Säästöpankin ja Postin tiloihin muutama kivenheitto rautatieaseman suuntaan. Minna Nyströmin mukaan moni asiakas on ollut tyytyväinen muutosta.

– Me investoimme isosti siihen tilaan ja näytämme, että emme ole lähdössä mihinkään. Asiakkaat ovat ottaneet muuton hyvin vastaan, ja moni on sanonut, että muutamme takaisin juurillemme, Nyström kertoo.

Mitään räjähdystä Nyström ei asiakasmäärissä ennusta, ellei joku muu pankki tee yllättäviä liikkeitä. Näitä liikkeitä Nyström seuraa aiemmalla Danske Bankin konttorinjohtajan kokemuksellaan.

– Siitä on etua, että olen ollut Danskella. Tiedän, miten liikepankit toimivat. Me ja oranssi pankki emme yritä saada osakkeenomistajille mahdollisimman suurta voittoa.

Kantolalla ja Salolla on draivi päällä

Minna Nyströmin mielestä Akaassa on nyt parempi tekemisen meininki kuin aiemmin, ja kaupunki on ottanut enemmän ulospäin suuntautuneen asenteen.

– Nyt järjestetään kaikenlaista, ja esimerkiksi Akaa Pointin markkinointi on saanut hyvin näkyvyyttä. Sini Kantolalla ja Kristiina Salolla on draivi päällä, Nyström kehuu Akaan viestintä- ja markkinointisihteeriä ja elinkeinopäällikköä.

Nyström istuu itse uudessa kaupunginhallituksen elinkeinojaostossa yritysmaailman edustajana ja pitää sen toimintaa tärkeänä.

– Olen muualta muuttanut ja tuon vähän laatikon ulkopuolista katsantokantaa. Tarkoitus on tukea Kristiina Salon toimintaa ja antaa verkostoja käyttöön.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?