Suntion työssä sai palvella seurakuntalaisia

Merja Salonen uskoo astelevansa moneen kertaan Viialan kirkon rappusia myös eläkkeelle jäätyään.

Akaan seurakunnan suntio Merja Salonen on nauttinut työstään suunnattomasti. Hän ei keksi mitään huonoa sanottavaa suntion työstään Viialan kirkossa.

Salonen jää eläkkeelle helmikuun lopussa 11 vuoden työrupeaman jälkeen. Ennen suntion tehtäviä hän ehti olla monessa muussa työpaikassa.

Merja Salonen on kotoisin Vesilahdelta. Vanhemmat olivat maanviljelijöitä, ja perheeseen syntyi yhteensä kolme lasta.

– Vietimme tavallista lapsuutta maaseudulla. Teimme kaikkea kivaa pitkin metsiä. Kävin ensin koulua Pihlajamäen kansakoulussa Riuttankulmalla ja sen lopetettua toimintansa Ylämäellä Valkkisissa, Merja Salonen kertoo.

Vanhemmat toivoivat, että tyttö jäisi jatkamaan tilaa. Kansakoulun ja kansalaiskoulun jälkeen hän kuitenkin meni kauppaan myyjäksi.

Vuonna 1952 syntynyt Salonen työskenteli kaupassa naimisiin menoon asti eli vuoteen 1970. Puolison perässä tie vei Viialaan.

– Mies oli täällä töissä Schaumannilla, ja itse menin töihin nahkatehtaalle. Jouduin jäämään sieltä pois, kun toiminta lopetettiin, Salonen selvittää.

Tämä tapahtui vuonna 1995.

Oppisopimuksella suntioksi

Nahkatethaan jälkeen töitä löytyi aluksi Viialan seurakunnan hautausmaalta kesätyönä. Merja Salonen myös siivosi pappilaa ja teki joskus tuurauksia kirkossa.

Nykyinen ura alkoi vuonna 2005, kun Salonen sai vakipaikan seurakunnasta. Hän kävi oppisopimuksella suntion koulutuksen Järvenpäässä ja valmistui kaksi vuotta myöhemmin.

– Tykkäsin olla töissä hautausmaalla, se oli ihanaa hommaa rauhallisessa ja hiljaisessa paikassa. Kun paikat tulivat tutuiksi, minulle tuli halu työskennellä seurakunnassa muutenkin.

Lapsuudenkoti oli uskonnollinen. Matka kirkkoon oli kuitenkin pitkä, joten kirkkoreissut jäivät aika vähiin autottomalta perheeltä. Merja Salosen äiti oli mukana diakoniatyössä, joten kotona pidettiin monenlaisia seuroja ja kinkereitä.

Monipuolinen työ

Suntion työhön on kuulunut kirkon valmistelu erilaisia tapahtumia varten. Messut, kasteet, häät ja hautajaiset vaativat kaikki omat valmistelunsa. Niiden lisäksi Salonen on ottanut vastaan tilaisuuksiin tulevat vieraat.

Talvisin tiedossa on ollut lumitöitä ja hiekoituksia. Kirkonkellojen soittaminen ja kolehdin kerääminen kuuluvat nekin suntion tehtäviin.

– Minun aikanani ei sentään ole tarvinnut kiivetä kirkontorniin soittamaan kelloja, vaan se hoituu sakastista käsin.

Eri tilaisuudet ovat jääneet hyvin Merja Salosen mieleen. Hautausmaalla kulkiessa hän muistaa hautakivistä, kuka kukin on.

Suntion työ on viikonloppupainotteista, mutta se ei ole Merja Salosta haitannut. Päinvastoin.

– On ihanaa, kun maanantai ja tiistai ovat aina vapaat. On käytännöllistä, kun pääsee silloin asioille. Lapsetkin olivat jo aikuisia, kun aloitin suntion tehtävät.

Lapsia perheeseen on syntynyt kaksi, tyttö ja poika. He eivät ole seuranneet äitinsä jalanjälkiä työuralla, joskin poika tekee isännöintihommia eli hiukan samantapaista työtä.

Pääsiäisen tunnelma on ainutlaatuinen

Merja Salosen mielestä suntion työn kohokohtia ovat olleet juhlapyhät. Joulussa on oma sanomansa, mutta pääsiäinen on Salosen suosikki. Kirkko puetaan eri väreihin eri päivinä.

– Pitkänäperjantaina on oma tunnelmansa, kun kirkossa ei ole sähkövaloja eivätkä urut tai kirkonkellot soi. Se on yksi vuoden kohokohdista. Olen ollut töissä joka pääsiäinen, eikä se harmita yhtään. Tulen varmasti myös ensi pääsiäisenä kirkkoon.

Eläkkeelle jääminen on yhtäältä haikeaa, mutta toisaalta Merja Salonen on siitä innostunut.

– Työkaverit ja seurakuntalaiset ovat olleet aivan ihania, mutta ainahan tänne pääsee, Merja Salonen hymyilee viitaten kirkossa käymiseen.

Aikaa jää nyt enemmän käsityöharrastukselle sekä puutarhan viljelemiselle omassa pihassa Viialan Oopakassa. Tammikuun alussa Saloselle syntyi ensimmäinen lapsenlapsenlapsi, mikä on perheelle uusi ja mukava juttu.