Leijonien kakkosjoukkueelle kaksi voittoa viikonloppuna

Leijona Futsalin kakkosjoukkue otti kaksi suurinumeroista voittoa futsalin kakkosdivisioonassa viikonloppuna. Lohkon heittopussi Musan Salama 2 sai odotetun selkäsaunan Leijonilta maalein 4–11 (2–7). Peli pelattiin lauantaina 20. helmikuuta Porissa.

Seuraavaksi tassuteltiin kotoiselle Toijalan Monitoimihallin parketille. Täällä raatelukohteeksi joutui Nakkilan Nasta. Loppunumerot olivat Leijonille 9–4 (4–1).

Kaksi hattutemppua Porissa

Yhden vaivaisen pisteen sarjassa napannut MuSa 2 otti yllättäen johtoaseman avausminuutilla. Eihän se tosin ollut kuin mitätön kauneusvirhe ottelun tilastoissa.

Vauhtiin päästyään Leijonat takoivat seitsemän osumaa avausjaksolla. Akaalaiset marssivat vakuuttavaan vierasvoittoon, joka muuten oli kauden ensimmäinen.

Marssia johtivat seuraavat maalintekijät Janne Hevonoja 3, Joonas Thomas 3, Jesse Järvi 1, Toni Niskala 1, Joonas Pietikäinen 1, Mikko Tromstedt 1. Porilaiset pistivät yhden maalin omiin.

Nakkilalaisilla ei ollut nastaa

Nakkilan Nasta sai tuta, millainen paikka on leijonaluola vierasjoukkueille. Leijonat saivat hyvän lähdön peliin, jonka avausjakson joukkue hoiteli tyylikkäästi. Ero suureni selvään viiden maalin voittoon vaikeuksitta. Eipä juuri ollut nastaa vierailla tuossa pyörityksessä.

Viikonlopun toisen hattutemppunsa viimeisteli raamikas Joonas Thomas. Leijonien muut maalintekijät. Erkka Helminen 2, Janne Hevonoja 2, Joonas Pietikäinen 1, Mikko Tromstedt 1.

Leijonilla on saumat jopa kakkostilaan. Se edellyttää maksimipisteitä kahdesta jäljellä olevasta pelistä, ja Nokian Palloseuran pientä kompurointia. Leijonat kohtaavat 5.3. Ylöjärven Ilves FS:n vieraskentällä. Runkosarja päättyy 12.3. kotiotteluun Pirkkalan Jalkapalloklubin kakkosjoukkuetta vastaan.