Satu Lehtonen tavoittelee kolmatta Suomen mestaruuttaan

Akaan Iskun Satu Lehtonen on voittanut kaksi Suomen mestaruuta 51 kilon sarjassa. Nyt hän hakee mestaruutta 48 kilon sarjassa.

Akaan Iskun Satu Lehtonen on voittanut kaksi Suomen mestaruuta 51 kilon sarjassa. Nyt hän hakee mestaruutta 48 kilon sarjassa.

Akaan Iskun Satu Lehtonen, 29, tavoittelee kolmatta Suomen mestaruuttaan tänä viikonloppuna Kuortaneella järjestettävissä nyrkkeilyn SM-kilpailuissa. Vasenkätinen Lehtonen on voittanut kaksi edellistä mestaruutta sarjassa 51 kiloa. Nyt hän lähtee hakemaan voittoa 48 kilon painoluokasta.

– Fiilis on odottava, Lehtonen toteaa.

Lehtosen sarjaan on ilmoittautunut viisi nyrkkeilijää. Lehtoselle kaikki kilpakumppanit ovat tuttuja, mutta ottelun merkeissä hän on kohdannut vain yhden heistä. Akaalaisiskijä on tyytyväinen, että Suomen mestaruus ei ratkea suoraan finaaliottelussa.

– Mestaruus ei ole missään nimessä päivänselvää. Päivän kunto ratkaisee. Otteluun pitää aina lähteä tavoittelemaan voittoa.

Valmentaja Jussi Mäkelä sanoo avovaimoaan helpoksi valmennettavaksi.

– En käske Satua tekemään, vaan yhdessä mietimme, mitä pitää treenata.

Käskemisen sijaan Mäkelä joutuu enemmän toppuuttelemaan ahkeraa harjoittelijaa. Kun Lehtonen menee töihin aamuvuoroon, on kello soimassa neljältä, jotta hän ehtii lenkille ennen töihin lähtöä. Lehtonen työskentelee lähihoitajana ensiavussa Hämeenlinnassa.

Vaikka Lehtonen suhtautuu lajiin tosissaan, kotona nyrkkeilystä ei juuri puhuta. Jussi Mäkelä muistuttaa, että aihe olisi tylsää kuunneltavaa myös perheen 9-vuotiaalle Amanda-tyttärelle.

– Puhe kääntyy nyrkkeilyyn vasta matkalla salille, Satu Lehtonen sanoo.

Jos pariskunnalla tulee sanomista salilla, jää se salille. Vastaavasti kotiasioista ei riidellä salilla.

– Kerran kun meille tuli riitaa yhdestä tekemisestä, lähdin salilta ovet paukkuen. Minua alkoi oikein naurattaa, kun Satu tullessaan totesi, että pitäisikö lähteä käymään kaupassa, Jussi Mäkelä kertoo.

Jussi Mäkelän mukaan Satu on helppo valmennettava.

Jussi Mäkelän mukaan Satu on helppo valmennettava.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?