Yhteinen vastuumme

Koulukiusaaminen, työttömyys, perheen huono taloudellinen tilanne tai kehitysvamma vaikuttaa nuoren elämään voimakkaasti. Noin 6–8 prosenttia Suomen nuorista (15–24-vuotiaista) on syrjäytyneitä. Kaikilla ei ole ystäviä tai vanhempia, joita kiinnostaa juuri hänen ajatuksensa ja tilanteensa. Miltä tuntuisi elää nuorena tässä maailmassa, jos kukaan ei olisi tukemassa ja auttamassa? Miltä näyttää Suomen tulevaisuus, jos jo nuorena syrjäytymisestä kärsii lähes 10 prosenttia tulevaisuutemme toivoista?

Yhteisvastuu on tänä vuonna nuorten asialla. Vuoden 2016 kampanja auttaa nuoria elämäntaitojen hallinnassa ja osallistaa yhteiskunnan toimintaan. Suomessa keräykseen osallistuvat partiolaiset, ja keräyksen tuottoja ohjataan partiotoiminnan tukemiseen. Tuella mahdollistetaan vähävaraisten nuorten partioharrastus, mutta tärkeintä on, mitä partio on ja mitä se voi tarjota nuorelle.

Partio on turvallinen ja ohjattu keino harjoitella monenlaisia taitoja. Tärkeintä on yhdessä tekeminen ja oppiminen. Partiossa aikuiset tukevat ja auttavat nuorta, mutta antavat tilaa omaan oppimiseen ja myös virheiden tekoon. Yhteispelin säännöt ovat selkeät kaikille, ja johdettavana olemisen ja myös itse johtajaksi asettumisen kynnys pienenee, kun ympärillä on turvallisia ja luotettavia ihmisiä. Partiossa ei ole paineita onnistua tietyssä lajissa tai olla paras. Kehittyminen kädentaidoissa, ruoanlaitossa, tulen tekemisessä, suunnistuksessa, solmuissa, ongelman ratkaisussa ja lähes kaikessa toimimisessa saa kehittyä omaan tahtiin tekemisen kautta.

Kaikki ovat tervetulleita partioon. Sisupartiolaisiksi kutsutaan partiolaisia jotka ovat aisti-, liikunta-  tai kehitysvammaisia. Näille lapsille ja nuorille partio antaa mahdollisuuden osallistua ja olla osa ryhmää. Partiossa opitaan ymmärtämään toista ihmistä, eikä suvaita kiusaamista tai toisen ihmisen arvostelua. Sisupartiolaiset näyttävät toiminnallaan esimerkkiä myös muille lapsille ja nuorille. Vaikka Suomessa partion suuri tukija on kirkko, ei se rajaa pois muita kulttuureja. Partioon voi tulla myös maahanmuuttaja tai muuhun kuin luterilaiseen kirkkoon kuuluva. Partiolaiset oppivat toimimaan erilaisten ihmisten kanssa ja yhteiset leirit ja tapahtumat vahvistavat jokaisen lapsen ja nuoren suvaitsevaisuutta.

Partiossa opitaan kantamaan vastuuta itsestä ja toisesta. Yhteisvastuukeräys tekee täydellisen ympyrän, kun varoja kerätään partiolaisten voimin erilaisissa tapahtumissa ympäri Suomea partiolaisille. Kun tuotot ohjataan kotimaassa nuorille, jotka oppivat partiossa ottamaan vastuuta ja ymmärtämään myös toisten hädän, saa yhteisvastuu varmasti myös tulevina vuosina maamme nuorilta tukea ja vastuun kantajia. Kampanjan ajatus on: Jokainen nuori on isänmaansa toivo. Tätä toivoa maamme voi saada vain suvaitsevaisista ja oikein toimivista sekä vastuullisista nuorista.

Lisää Yhteisvastuusta ja esimerkiksi Länsi-Ugandaan menevästä Kirkon ulkomaanavusta voit lukea osoitteesta www.yhteisvastuu.fi. Toijalan Eräveikot osallistuvat omalla tapahtumalla keräykseen 28.2. kello 12–14 Toijalan seurakuntatalon pihapiirissä. Tervetuloa!

Ellinoora Hakala

Kirjoittaja on akaalainen kirkkovaltuutettu.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?