Asiakkaita saatiin myös muista pankeista

Akaan Seudun Osuuspankki jatkoi kasvuaan

Toimitusjohtaja Tuomo Smått (vas.) ja pankinjohtaja Jere Hakala ovat tyyväisiä Akaan Seudun Osuuspankin kasvuun ja paikallisiin rakennushankkeisiin.

Toimitusjohtaja Tuomo Smått (vas.) ja pankinjohtaja Jere Hakala ovat tyytyväisiä Akaan Seudun Osuuspankin kasvuun ja paikallisiin rakennushankkeisiin.

Akaan Seudun Osuuspankin liikevoitto vuodelta 2015 on 2,214 miljoonaa euroa. Siitä vajaa miljoona euroa oli kertaluonteisia tuloja.

– Vuonna 2015 tehtiin OP-ryhmän sisäistä toimintaa tehostavia järjestelyjä. Henkivakuutus Oy:stä, korttiyhtiöstä ja Osuuspankkien Keskinäisestä Vakuutusyhtiöstä tuli järjestelyihin liittyen yhteensä 911 000 euroa kertaluontoisia luovutusvoitto- ja purkueriä, kertoo pankin toimitusjohtaja Tuomo Smått.

Organisaation viilaus on jatkunut jo pidempään, sillä vuonna 2014 OP ryhmä osti Pohjolan pois pörssistä.

– Tällä on virtaviivaistettu ryhmän rakennetta osin siksi, että Euroopan Keskuspankin olisi helpompi päätellä, missä kunnossa ryhmä tai yksittäiset pankit ovat.

Uudistukset helpottavat myös Akaan Seudun Osuuspankin toimintaa ja hallinnon työtä.

– Etenkin pankin hallituksessa olevan henkilön täytyy omaksua ja päättää monia asioita, jotta omistajan tahto toteutuu. Mehän olemme omistaja-asiakkailla töissä, Smått kuvailee pankinjohtaja Jere Hakalan kanssa.

Kaksikko on tyytyväinen pankin viime vuoden tulokseen.

– Sen pitää olla suunnilleen tuolla tasolla, jotta pystymme ylläpitämään vakavaraisuuttamme tällä kasvuvauhdilla. Akaan Seudun Osuuspankin etuna on se, että meillä on 30 miljoonaa euroa varallisuutta, jonka asiakkaat ovat kerryttäneet 89 vuoden aikana. Se tuo suoraan oman osansa tulosta, Smått sanoo.

Akaanportin halleista positiivista virettä

Vielä iloisempi kuin tuloksesta toimitusjohtaja Smått on siitä, että Akaan Seudun Osuuspankki on pystynyt rahoittamaan lähes kaikki hankkeet joihin rahoitusta on kysytty. Pankin vakavaraisuusprosentti on yli 71.

– Rahoittajan näkökulmasta esimerkiksi toimitilainvestoinnit, joita ABC:n ympärillä on, tuovat positiivista virettä, ja niille on varmasti jälkimarkkinatkin, Jere Hakala lisää.

Niistä hankkeista, joista pankki yrityspuolella jää pois, puuttuu omarahoitusosuutta, vakuutta tai riittävän hyvä ennakkosuunnittelu.

Myös kuluttajapuolella joudutaan tekemään asiakkaan maksukyvyn takia negatiivisiakin päätöksiä.

– Vaikka saisimme pankille turvaavat vakuudet, emme lähde ottamaan imagoriskiä lainoittamalla yksittäistä asiakasta tilanteessa, johon liittyviä riskejä hän ei välttämättä tiedosta, sanoo Tuomo Smått.

Akaan Seudun Osuuspankki myönsi viime vuonna uusia asuntoluottoja noin 18,6 miljoonaa euroa, kun edellisvuoden luku oli 16 miljoonaa. Yritysluottoja myönnettiin noin 2,9 miljoonaa ja vuonna 2014 noin 4,1 miljoonaa.

Kaiken kaikkiaan luottokanta kasvoi vuoden aikana 3,7 prosenttia.

– Kasvu on ollut jopa odotettua parempi, vaikka asuntomarkkina ei piristynyt, mitä me ikuisina optimisteina odotimme. Yritysluottoja myönsimme vähemmän, mutta yritysluottojen salkku meillä on suhteellisen pieni. Yksittäiset hankkeet voivat viedä jonkun vuoden selkeästi toista vuotta korkeammalle tasolle, Smått sanoo.

Lyhennysvapaalla voi maksaa rästit

Osuuspankki tarjosi viime vuonna asuntolainan lyhennysvapaata. Akaassa jotkut asiakkaat ostivat sen avulla auton, tekivät remontin tai kävivät etelässä, mutta myös kulutusluottokierteitä katkaistiin.Jere Hakalan mukaan yllättävän moni ihminen on hankaluuksissa luottokortti- ja pikavippilaskujen ja korkojen kanssa.

– Suurimmat ongelmat johtuvat siitä, että pikavipit ja vastaavat eivät tule meille näkyviin. Niillä pystyy paikkailemaan asioita monessa paikoissa ja kierrättämään rahoja pelifirmoissa ja muissa. Se on yhteiskunnassa vitsaus, eikä vain nuorten. Yhtä lailla niitä käyttävät eläkeläiset ja keski-ikäiset.

Tuomo Smått toivoo asiakkaiden luottavan pankkiinsa nykyistäkin enemmän.

– Me haluamme, että meille kerrotaan silloinkin, kun menee huonosti tai tehdään tyhmyyksiä. Tuttu toimihenkilö tutussa pankissa ei ylenkatso eikä ryhdy valistamaan.

Henkilöstömäärässä ei suuria muutoksia

Akaan Seudun Osuuspankin jäsenmäärä kasvoi vuoden 2015 aikana 194:llä ja oli vuoden lopussa 4 644.

– Kasvussa on vähän muidenkin finanssitoimijoiden tukea, kun ne ovat supistaneet täällä toimintaansa. Sieltä on tullut ihan hyvin asiakkaita, Jere Hakala toteaa.

Tuomo Småttin mukaan henkilöasiakkaissa pankin vaihtajia tulee jo jonkin aikaa Akaassa asuneista. Yritykset vaihtavat pankkia esimerkiksi kasvuvaiheen uusien investointien myötä.

Akaan Seudun Osuuspankin keskimääräinen henkilöstömäärä vuonna 2015 oli 17. Vähennystä edellisvuoteen oli yksi henkilö. Toimitusjohtaja Småttin mukaan sama suuntaus jatkunee mutta ei nopealla aikataululla.

–Kun eläköitymisiä tulee, kaikkia tehtäviä ei välttämättä tarvitse täyttää. Mutta kun palvellaan tällaista asiakasmäärää täyden palvelun pankkina, ei meitä kovin paljon vähempää voi olla.

Akaan Seudun Osuuspankin asiakkaat käyttävät nyt yhtä paljon Op.fi-verkkosivuja ja OP-mobiilia.

Akaan Seudun Osuuspankin asiakkaat käyttävät nyt yhtä paljon Op.fi-verkkosivuja ja OP-mobiilia.

Muutos Akaan Seudun Osuuspankin asiakkaiden pankkipalvelutottumuksissa näkyy myös OP-mobiilin käytössä, joka kasvoi vuosien 2014 ja 2015 aikana reilusta 8 000 kirjautumisesta lähes 29 000 kirjautumiseen kuukaudessa.

– Yhä useampi asiakas haluaa hoitaa pankkiasioinnin kuten muunkin sosiaalisen kanssakäymisen, oman kotinsa suojasta. Kaupungin toimijatkin haukutaan mieluummin Facebookissa kotisohvalta. Yhtälailla ihminen voi haukkumisen ohessa hoitaa asuntolaina-asiansa kotoa, Smått tuumii.

Myös kasvokkainen palvelu on kuitenkin arvossaan.

– Nuorissakin tulee vastaan niitä, jotka kyllä laittavat lainahakemuksen netissä ja puhuvat puhelimessa, mutta kuitenkin haluavat tulla käymään, Jere Hakala kertoo.

Näin toimisi myös toimitusjohtaja Smått.

– Kyllä minäkin haluan, että jos minulle kerrotaan eri vaihtoehdoista ja suositellaan jotain, sen tekee henkilö, jossa on hajua ja kosketeltava kolmiulotteinen hahmo. Mutta sitä edeltävään prosessiin en sitä kaipaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?