Akaassa on useita vapaita kerrostalotontteja

Jyr Sarkkisen mukaan Akaassa on useita vapaita kerrostalotontteja.

Jyr Sarkkisen mukaan Akaassa on useita vapaita kerrostalotontteja.

Akaan kaupungilla on omistuksessaan useita tyhjillään olevia kerrostalotontteja. Esimerkiksi Hallamäentien ja Satamatien välisellä alueella on voimassa olevan kaavan mukaan tilaa jopa viidelle viisikerroksiselle talolle jo olemassa olevien kolmen talon lisäksi. Akaan kaupungin kaavoituspäällikön Jyri Sarkkisen mukaan alueen vuodelta 1977 peräisin oleva kaava tosin kaipaisi päivitystä, joka vähentäisi rakennuspaikkoja kahteen tai kolmeen.

– Keskitetty pysäköinti alueen reunassa ja tonteille kulkeminen eivät ole ihan tätä päivää, ja oleskelu- sekä viheralueet ovat myös melko olemattomat, Sarkkinen miettii.

Sarkkista hämmästyttää, ettei Satamatien varressa olevista tonteista ole juuri tullut kyselyitä rakennusliikkeiltä.

– Sijainti on erinomainen, rautatieasemalle on lyhyt matka ja siitä pääsee Tampereen, Turun ja Helsingin suuntiin helposti, Sarkkinen sanoo.

Satamatien tonttien lisäksi kaupunki omistaa vapaan kerrostalotontin myös Sampolantiellä entistä Tietotaloa vastapäätä. Myös Kinon Talon korttelissa Toijalan rautatieasemaa vastapäätä on kaupungin omistuksessa oleva kerrostalotontti.

– Kaupungin tontti on siinä ihan kulmassa, lähellä kierrätyspistettä. Siihen voisi rakentaa esimerkiksi kolmikerroksisen luhtitalon tai pienkerrostalon, Sarkkinen toteaa.

Sarkkisen mukaan myös Savolantielle rakenteilla olevaa Savolakotia vastapäätä on kaavoitettu kolme kerrostalotonttia.

kua

Toijalan rautatieasemaa vastapäätä Pätsiniementien ja Asematien kulmassa on kaupungin omistama kerrostalotontti.

– Siinä kohtaa tosin ei ole ehkä toivottavaa, että siihen tulisi kerrostaloja, mieluummin jotakin matalampaa. Toki jotakin luhtitaloja voisi ajatella. Koska tontit ovat nyt kaupungin omistuksessa, kannattaisi ehkä ennemmin ajatella kaavan muuttamista kuin että myisi niitä kerrostalotontteina, kaavoituspäällikkö pohtii.

Akaan kaupunki on myös vuokrannut Pohjola Rakennus Oy Hämeelle kaksi tonttia Toijalan urheilukentän vierestä Kurkelantieltä, mutta tontit ovat vielä toistaiseksi tyhjillään. Pohjola Rakennus Oy Hämeen projekti-insiööri Mikko Aholan mukaan tonteille on tarkoitus rakentaa.

– Aikataulua en osaa tällä hetkellä sanoa. Seuraamme tasaisin väliajoin markkinatilannetta ja toteutamme hankkeet, kun se on meidän kannaltamme taloudellisesti järkevää, Ahola toteaa.

 Myös Viialassa on vapaita tontteja

Sarkkisen mukaan myös Viialan S-Marketin takana on Akaan kaupungin omistama kerrostalotontti.

– Kyllä Viialan ja Toijalan asemanseudut ovat sellaisia paikkoja, joiden soisi lähtevän rakentumaan. Jos asut tällaisella paikalla, ei autolle välttämättä ole tarvetta. Hankkeet eivät jää kiinni tonttien hinnoista, sillä ne ovat Akaassa hyvin kilpailukykyisiä, Sarkkinen sanoo.

Sarkkisen mukaan Akaan ja muidenkin Tampereen lähikuntien ongelma on se, että Tampere kaavoittaa niin paljon.

– Siellä on satoja tuhasia neliömetrejä asuntokaavaa tällä hetkellä. Kaikki isommat rakentajat miettivät, että sieltä he saavat 500-1000 euroa enemmän neliöltä, ja kuitenkin rakentamiskustannukset ovat käytännössä samat kuin muuallakin, Sarkkinen toteaa.

Satamatien ja Hallamäentien välisellä alueella on myös tilaa kerrostaloille.

Satamatien ja Hallamäentien välisellä alueella on myös tilaa kerrostaloille.

Akaassa on myös yksityisessä omistuksessa olevia kerrostalotontteja esimerkiksi Kinon Talon korttelissa Pätsiniementiellä sekä Viialan Asemakadulla. Myös Akaan seurakunta omistaa kerrostalotontin Viialan S-Marketin takana.

Pohjola Rakennus Oy Häme maksaa Toijalan urheilukentän vieressä olevista tonteista Akaan kaupungille vuokraa.
Viialan S-Marketin takana on tyhjiä kerrostalotontteja.

Viialan S-Marketin takana on tyhjiä kerrostalotontteja.

Jyri Sarkkisen mielestä Tampereen valtava kaavoitustahti aiheuttaa

Jyri Sarkkisen mielestä Tampere houkuttelee suuria rakennusliikkeitä valtavalla kaavoitustahdillaan.

Jyri Sarkkinen ihmettelee miksi Satamatien varressa olevia tontteja ei kysellä.

Jyri Sarkkinen ihmettelee miksi Satamatien varressa olevia tontteja ei kysellä.

Viialan S-Marketin takana on sekä kaupungin että Akaan seurakunnan omistamat tontit.

Viialan S-Marketin takana on sekä kaupungin että Akaan seurakunnan omistamat tontit.

Toijalan urheilukentän vierestä on vuokrattu kaksi tonttia

Toijalan urheilukentän vierestä on vuokrattu kaksi tonttia Pohjola Rakennus Oy Hämeelle.

Yksi kommentti

  1. Timo Vepsäläinen

    Todella hyvä artikkeli, se ilahdutti, ihmetytti, harmitti…voihan muovitutti. Onko tää nyt sitä organisaation hiljaista tietoa, josta ne konsultit puhuu? Kovasti on ainakin hyshys-tietoa. Kaupungin kotisivuilla ei ole pienintäkään mainintaa vapaista kerrostalotonteista, niiden rakennusoikeudesta, sijainnista, hinnasta, kaavasta? Nekin tontit, joiden kaavat vaativat päivitystä, ovat kiinnostavia, niiden varaajat voivat vielä vaikuttaa tulevaan kaavaan, voidaan tehdä räätälöity kaava, vaikkapa ryhmärakentajille.

    Kyll mää niin kauhiasti vaan ihmettelen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?