Ensi kesän Näkymän teemana on Puu

Tänä vuonna Näkymän kuraattorina toimii tilataiteilija Pauli Ahopelto.

Tänä vuonna Näkymän kuraattorina toimii tilataiteilija Pauli Ahopelto.

Ensi kesän Näkymä-ympäristötaidetapahtuman teemana on Puu. Haku on tänäkin vuonna teemallisesti kuratoitu ja kansainvälinen. Tapahtuman avajaisia vietetään perjantaina 1. heinäkuuta. Syntyneet ympäristöteokset ovat vapaasti nähtävillä elokuun loppuun asti.

Näkymän kuraattorin Pauli Ahopellon mukaan puuteema on näkymällinen, myyttinen, metafyysinen, tieteellinen ja runollinen.

– Mytologisesti puu on usein tulkittu maailmankaikkeuden aistilliseksi kuvaksi tai selittäjäksi. Puu on monissa kulttuureissa elollisen luonnon tai koko maailman vertauskuva. Innovatiivisia materiaalikokeilujakin on luvassa ekologisuutta unohtamatta.

Näkymän teosten sijoituspaikkana on pääosin Nahkialanjärven ympäristö. Tänä vuonna tapahtuma ja teokset levittäytyvät myös laajemmin koko Akaaseen. Puuteemateoksilla halutaan tavoitella aistikasta elinpiiriä sekä muokata ympäristöä luovuuden keinoin.

Teoshaku käynnissä maaliskuun ajan

Ympäristöteosten valitsemiseksi avataan maaliskuun ajan kestävä julkinen haku. Myös lähialueen taiteilijoiden ja taideopiskelijoiden toivotaan osallistuvan. Hakuohjeet tarkentuvat tapahtuman nettisivuille helmikuun aikana.

Varsinaisten sponsoreiden lisäksi uutena kokeiluna Näkymään etsitään ympäristöstään kiinnostuneita yhteisöjä ja yrityksiä. Niitä tarvitaan teosten mahdollistajiksi sekä teospaikkojen tarjoajiksi. Kokeilun tarkoitus on osaltaan mahdollistaa esimerkiksi taideopiskelijoiden panosta.

Näkymä 2016 -tapahtuman kuratoinnista vastaava Pauli Ahopelto on Helsingissä asuva mutta Tarttilassa työskentelevä tilataiteilija.

Näyttelyn taustaorganisaationa toimii TaideAkaa ry yhteistyössä Akaan kaupungin kanssa. Uutena taidetuottajana tänä vuonna toimii NiinaAnneli Kaarnamo Tallinnasta yhdessä akaalaisen Harri Salmisen kanssa.

Jo 14. kerran järjestettävä Näkymä tarjoaa myös teemaluentoja, työpajoja ja yhteisöllistä tekemistä.

Näkymän tämän vuoden teema näkyy myös ympäristötaidenäyttelyn logossa.

Näkymän tämän vuoden teema näkyy myös ympäristötaidetapahtuman  logossa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?